Toinen Jalka Italiassa

Tänään 21.4. Rooman 2766 -vuotiaassa valtakunnassa kaikki hyvin.

Pidentyneen väsytystaistelun päätteeksi 87 -vuotias Rooman Quirinalessa majaileva presidentti Giorgio Napolitano on lupautunut jatkamaan tehtävässään toistaiseksi. Kuudennella äänestyskierroksella, jolla hämmentävän moni Italian kansan edustaja edelleen ehdotti maan johtoon Aku Ankka -tyylisiä hahmoja, ei vastuunsa tunteva mies oikein muutakaan voinut.

Ensimmäisenä Italian tasavallan presidenttinä toiselle kaudelle jatkava Napolitano seisoo maansa johdossa suoraselkäisenä kuin jo hieman kolhiintunut, mutta hampaat irvessä pintansa pitävä Colosseum. Tai kuin vanha pesukone, joka hoitaa hommansa vuodesta toiseen luotettavammin kuin rekallinen uusia.

Harvinaisen hieno mies, siis, tuo Napolitano. Ja toinen niistä Italian presidenteistä joilla on nimikin.

Se toinen oli se Ciampi jotain.

Ihan kaikille ei tämä vetkuttelu kuitenkaan vetele. Helmikuisten vaalien ääniharava Beppe Grillo kutsuikin lauantai-illaksi kansan parlamenttitalolle moista nukkehallitsijaa vastaan protestoimaan. Grillo itse vain lauantai-illan huumassaan unohti saapua paikalle.

Mutta saipahan taas hieman suuta louskuttaa.

Valtakunnassa siis toden totta kaikki ainakin koko lailla ok.

Ja pitäähän sitä edes hieman juhlistaa!

2766 -vuotias rakkauden kaupunki Roma (huomaathan, se on todellakin toisin päin Amor - Rakkaus, aaaaaw....!) on antanut maailmalle oman rakkauden lähettiläänkin, nimittäin Eroksen.

Ja mikä olisikaan ihanampi elämän, kevään, uskon, toivon ja rakkauden makuinen laulu tähän päivään, kuin tämä?

Tanti auguri, carissima Roma!

E buon lavoro Presidente Napolitano!

Pst. Teksti löytyy täältä.

Sinnikkäiden puiden ja pensaiden seasta on jo nähtävillä pientä viherrystä. Mikä tarkoittaa sitä, että..

Kevät on täällä!

Ainakin jo ihan kohta!

Kauan kaivattua keväänvihreää piti malttamattoman mieleni saada ehdottomasti myös lautaselle. Ja kun pakastimen uumenista löytyi sopivasti herneitä ja jääkaapista hieman eksyneenoloista minttua (artisokkien syönnin jäätyä pikku paussille olen ollut ihan sormi suussa hämmentävän runsaslehtisen minttupuskan kanssa..), niin sehän tarkoitti juurikin tänne kesän ja talven välimaaston sopivaa risottoa.

Vihreydessä risotto meinasi jo jäädä luonnon jalkoihin, mutta maku oli yhtä suloinen kuin linnunlaulu heti aamutuimaan.

Minttu-hernerisotto (2-4 hengelle)

2 dl pakasteherneitä
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
5-7 isohkoa mintunlehteä
1,3l kasvislientä (kuutioista tehty sopii hyvin!)
80g voita
1 keskikokoinen sipuli
2,5 dl risottoriisiä (Arborio tai Carnaroli)
1dl valkoviiniä
(suolaa liemikuution vahvuudesta riippuen)
1/2 dl (reilu) raastettua Parmesan -juustoa (sekä maun mukaan lisättäväksi suoraan lautaselle)

1. Laita kasvisliemi lämpenemään hellan takalevylle. Kuumaa lientä tulee olla tarjolla ihan risoton kypsymiseen asti.

2. Kuori valkosipulinkynsi ja laita se kuullottumaan oliiviöljyssä pienellä pannulla. Kun kynsi on saanut väriä, kaada pannulle herneet ja lisää 1 dl kasvilientä. Anna hiljalleen poristen makustua n. 5 min.

3. Leikkaa sipuli ohuen ohuiksi siivuiksi. Kypsennä sipuli sitten kaikessa rauhassa läpikuultavaksi voissa omalla isolla (tällä pannulla risotto tehdään loppuun) paistinpannullaan.

4. Ota hernepannulta sivuun 1dl herneitä. Kaada sitten loput herneet (sekä liemi&valkosipuli) tehosekoittimeen, lisää mintunlehdet ja myllää tasaiseksi.

5. Kun sipuli on mukavasti pehmennyt voissa, lisää pannulle riisi, ja sekoita se kauttaaltaan voihin (lämpöä kannattaa hieman nostaa tässä vaiheessa). Lisää valkoviini riisin muututtua kauttaaltaan läpikuultavaksi ja anna viinin sitten haihtua.

6. Viinin haihduttua lisää riisin joukkoon herne-minttu -muussi ja sekoita.

7. Aloita seuraavaksi varsinainen riisin kypsennys tarkistamalla, että liemessä on riittävästi suolaa, ja lisää liemeen tarpeen tullen hieman suolaa tässä vaiheessa, ettei risotto jää turhan mauttomaksi. Aloita sitten riisin kypsennys kaatamalla riisin päälle noin 1 dl kasvislientä aina kerrallaan. Koita malttaa antaa liemen imeytyä riisiin ennen kuin lisäät uutta ja sekoittele pitkin kysennystä neste rauhallisesti pulputtavan riisin sekaan.

Kun lähes kaikki kasvisliemi on pikkuhiljaa sekoiteltu riisiin (riisi kypsyy n. 20 min.), ja pannulle on muodostunut lähes joulupuuromainen tunnelma, maista vielä, ettei riisin ydin ole jäänyt raa'aksi. Lisää tarpeen tullen pikkaisen nestettä, että riisit saavat kypsyä ytimiään myöten.

8. Lisää lopuksi joukkoon loput (kokonaiset) herneet ja raastettu Parmesan -juusto ja sekoita. Tarkasta vielä suola, ja ala sitten lapioida lautasille. Rapsauta kunkin annoksen päälle vielä pikkaisen Parmesania ja ei kun syömään!

Suurta iloa pikkusilmujen aukeamisesta ja kevään heräämisestä löytyy myös tästä klassikosta.

Ihastuttavan rallin ihastuttava teksti löytyy täältä.

Aina silloin tällöin on äärettömän hauska testata miten tuo perheen italialaisvahvistus ottaa vastaan pasta-annokset, joissa pasta on saanut vähemmän perinteisen käsittelyn.

Nämä nyt jo hauskoiksi muodostuneet testaukset alkoivat kyllä ihan tahattomasti ja suorastaan häpeän maustamina jo ihan tarinamme alussa. Eräänä niistä ensimmäisistä illoista, jolloin vähän niinkuin halusi tehdä vaikutuksen keittotaidoillaan..

Eräänä niistä ensimmäisitä kerroista olin nimittäin laittanut rakkaudella ja kerrassaan viimeisen päälle kana-gorgonzola -pastaa, joka oli ehkä parasta (ja italialaisinta) mitä tiesin.

Just det. Italialaista siinä vielä todennäköisesti ylikypsyneessä pastassa oli vain gorgonzola. Eikä sekään ollut kovin korkeassa kurssissa ainakaan omalla koemaistajallani, mutta en mitä sitä silloin vielä tiennyt.

Mutta kiltisti se sitä pastaansa siinä pienen pöydän ääressä mutusteli. En tosin vielä edes osannut lukea, että mitä siellä päässä oikein liikkui.

Eikä siellä näillä tiedoin tainnut paljon muuta kulkea kuin tuskaa ja kauhua. Viimeiseen haarukalliseen asti.

Mutta lautanen tyhjeni. Ja taisi se ihan vähän ottaa lisääkin. Näön vuoksi.

Oi. Rakkaus..

Nyttemmin olemme molemmat jo aikamoisia Italia-Suomi -hybridejä ruoan suhteen, ja koekaniinikin alkaa olla tottunut jo lähes kaikkeen.

Silti aina pikkaisen jännittää, että tykkäköhän se minusta vielä tämänkin annoksen jälkeen..

Eilen illalla jatkui keväisten (okei, minttuisten) ruokien sarja. Löysin Onko Nälkä? -blogista pastaohjeen, jossa käytetään mintun lisäksi myös muita tämän hetken kuumimpia särpimiä pastan maustamiseen, ja yhdistelmä tuntui juuri siltä mitä nyt tekee kovasti mieli.

Ja siinä oli taas pasta, jonka aineksissa oli erinomaista potentiaalia jälleen yhteen pikku jännitysnäytelmään!

Tsatsikipasta (2 hengelle)

1/2 kurkku
1 (pieni) valkosipulin kynsi
1/2 sitruuna (kuori&mehu)
1 tl suolaa
3 rkl maustamatonta turkkilaista jugurttia
10 isoa lehteä tuoretta minttua (tsatsikiin ja annoksen päälle)
ripaus mustapippuria
oliiviöljyä
50 g fetajuustoa

200 g pitkää pastaa (esim. bavetteja tai linguineja)
kourallinen karkeaa suolaa pastaveteen

1. Aloita tekemällä tsatsiki. Syö kurkun siemenet suihisi ja raasta kurkku sitten kuorineen (ja kaikkine nesteineen) pieneen kulhoon.

2. Raasta sekaan sitruunan kuori ja purista kyytiin myös sitruunan mehu.

3. Leikkaa valkosipulinkynsi ihan miniminipaloiksi ja heitä sekaan.

4. Mausta kunnon plöräyksellä oliiviöljyä sekä suolalla, pippurilla ja pieniksi leikatuilla mintunlehdillä.

5. Lisää jugurtti ja sekoita tasaiseksi.

6. Kun pasta on kypsynyt, siirrä pastat reikäkauhalla suoraan kattilasta erilliseen sekoitteluastiaan (ei ole paha jos pastat eivät ole ihan kuivia) ja lisää tsatsikia kunnes kaikki pasta on sillä herkullisesti kauttaaltaan peitelty. Ja jos meno on turhan kuivaa, lisää varovasti pastan keitinvettä letkeyttämään tilannetta.

7. Kun pastat on lautasella, murusta päälle fetajuustoa, ja anna viimeinen silaus muutamalla revityllä mintunlehdellä, raastetulla sitruunalla ja oliiviöljyllä.

Testituloksista voin kertoa sen verran, että heti ensimmäisen haarukallisen jälkeen koekaniinin suusta kuului mmmmmm...

Ja sehän tarkoittaa, että oli toooooosi hyvää! Ja niin se kyllä olikin!

Mikä huojennus - sillä ainahan se olisi voinut mennä kuin tässä Carlo Verdonen elokuvassa "Bianco, Rosso e Verdone"..

Ok. Onhan tämä ihan luonnollinen jatkumo kaikelle sille, mitä maailmanmainettakin niittänyt italialainen tv tunkee kansalaisten olohuoneisiin, makuuhuoneisiin, ruokapöytiin, keittiöihin ja kaikkialle sinne, missä sitä tv:tä edelleen hyvinkin kuuliaisesti tapitetaan.

Eikä siinä mitään ihmeellistä. Tätähän tämä muutenkin tuppaa nyttemmin olemaan. Ihan joka paikassa.

Nimittäin kovassa huudossa italialaisnuorten keskuudessa (varsinkin köyhemmässä Etelä-Italiassa) ovat nyt 18-vuotisjuhlien lähestyessä kuvatut videot, joilla kukin voi hetken leikkiä olevansa yksi niistä tv:n kadehdituista realityhahmoista tai tanssiryhmien jäsenistä.

Kaikessa törkyisyydessään videoiden taustalla on varmaan vain ihan viaton perustoive tulla huomatuksi ja elää hetki unelmaa. Ihan normimeininkiä ainakin tuossa iässä, siis.

Harmi vain, että ihan tutkitusti italialaisten nuorten unelma on todellakin nimenomaan se, mitä videoilla näkyy. Olla riittävän kaunis tai komea päästäkseen elämään helppoa elämää tv:n realityohjelmissa tai tanssityttöinä/poikina.

Eikä se unelma koske vain näitä Italian tulevaisuuden toivoja. Koko perhellehän se on lottovoitto, jos perheeseen syntyy kaunis lapsi, joka onnistuu nousemaan julkisuuteen television kautta, kuten joskus tyhjentävästi minulle asian ilmaisi.

Tässäpä virkistyksemme pieni näyte tästä italialaisnuorten kuumimmasta harrastuksesta.

Pahoitteluni Elisabetta, Maria Grazia ja Marco, että joudun ilmiölle antamaan kasvonne. Te nyt vain sopivasti satuitte YouTuben pitkästä "prediciottesimo" (ennen 18-vuotissynttäreitä) -listasta tarttumaan ensimmäisinä koukkuuni. Näinkin siinä saattaa käydä.

..Ja joskus, kuten tänään 25.4., pikku apskuille on suorastaan velvollisuus, sillä vietetäänhän Italiassa yhtä niistä harvinaisista ei-uskonnollisista juhlapäivistä, jolloin italialaiset on vapautettu myös työn ikeestä.

Vaikka juhlan nimi onkin vapautuksen juhla - Festa della Liberazione - ei vapautus kuitenkaan töihin liity. Vaan huomattavasti ikävämpiin asioihin. Nimittäin sotaan. Siihen karmeaan 2. maailmansotaan.

Italian osalta 2. maailmansota, monikymmenvuotinen fasistivalta sekä natsimiehitys tulivat nimittäin viimein päätökseensä näihin aikoihin keväällä 1945. Ja tätä amerikkalaissotilaiden avustuksella Sisiliasta käynnistynyttä vapautusta juhlitaan edelleen ympäri maata erilaisin kulkuein ja muistojuhlin.

Siitä huolimatta, että sotahistoria onkin itselleni täysin vieras aihe, olen ymmärtänyt, että italialaisilla ja meillä suomalaisilla oli hyvinkin samantapainen tilanne miehityksen aikaan. Jos siis Italian ja Suomen mummoille pitäisi keksiä jutunjuurta, yhteinen sävel saattaisi hyvinkin löytyä sodanaikaisista tarinoista.

Mutta ehkä on vain parempi kiitollisena ottaa juhlan kunniaksi drinksut - kyllä se yhteinen sävel niinkin löytyy!

Garibaldi -drinksu ja Pizzette Rustiche

Garibaldi (juu, tällä tutulla drinkillä on näin hieno nimi!)
1/4 Camparia
3/4 appelsiinimehua
jäätä

- Ja siinäpä se!

Pizzette Rustiche (n. 30 kpl, the supernopea versio)
500g valmista voitaikinaa
400g paseerattua tomaattia
1 tl suolaa
oreganoa
ripaus mustapippuria
oliiviöljyä

1. Sekoita tomaatti, suola, pippuri, oregano ja pikkuluraus oliiviöljyä kulhossa (voi keittää myös hieman kasaan pannulla, laita silloin joukkoon myös yksi valkosipulinkynsi).

2. Painele voitaikinasta pieniä pyöreitä pizzapohjia juomalasia muottina käyttäen.

3. Asettele pikku pizzetat leivinpaperille, painele haarukalla pohjiin muutama reikä, ja sipaise jokaiselle pohjalle sitten teelusikallinen tomaattia.

4. Kypsennä 20 minuttia 200 asteessa.

Ja sitten vain cin cin! Vapaudelle!

Teksti löytyy täältä.

Nyt täytyy kyllä sanoa, että kaukana ovat ne ajat kun Tallinnaan suunnattiin laukut täynnä sukkahousuja.

Ja kaukana ovat ajat, jolloin matkakohteen mielenkiintoisin ostospaikka oli joku muukin kuin vain paikallinen supermarketti.

Varsinkin itärajan tuolla puolen.

Matkustin eilen näet ihastuttavan etelänaapurimme hellään huomaan pikkaisen nautiskelemaan (mikä onnistuu aina niiiiin ihmeen hyvin siellä vajaan 90 km:n päässä kotoa). Ja matkaan lähdin TIETYSTI tyhjine kapsäkkeineni, koska lähes yhtä tärkeää kuin nautiskella, oli varmistaa, että palaisin kotiin mukanani (mieluusti paljon) jotain muutakin syötävää, kuin leipää ja piimää vaan.

Kyllä. Tähän on tultu. Minä lähden Tallinnaan ostamaan ruokaa. Erityisesti italialaista ruokaa.

(Ja jos ihan totta puhutaan, niin on niitä tyhjiä laukkuja ruokaa varten roudattu muuallekin päin maailmaa.)

Niin nolo luku kuin matkojeni supermarketseikkailut ovatkin, paljastan häpeääkin uhmaten mitä italialaista koin syvästi tarpeelliseksi maahantuoda tällä kertaa.

Voilà!

Ja ihan erityisen esittelyn ansaitsee tämänkertaisen matkan silmäteräni, Frutta mostardata, eli vahvaan sinappiliemeen säilötyt sokeroidut hedelmät, johon en ole muistaakseni koskaan Suomessa - ainakaan supermarketeissa - törmännyt. Mmmm, mitä herkkua tämä on vaikkapa keitetyn lihan kanssa!

Ja nyt menen peiton alle häpeämään.

Buona notte!

Tänään Italiasta sitten kuului kurjia uutisia niistä pinnan alla kuplineista tunteista, jotka kertoivat karua tarinaansa siitä, miten asioiden laita saapasmaassa tosiasiassa on.

Ja varsin huonostihan ne asiat ovat. Töitä on lähes mahdoton löytää, yritykset kaatuvat, rivityöntekijöiden palkat ovat naurettava ja verotus sietämättömän kireä (jos on valmis täyttämään kansalaisvelvollisuutensa ja niitä ylipäätänsä maksamaan). Viimeistään nyt se kävi harvinaisen selväksi ihmisille myös maan rajojen ulkopuolella. Minut mukaanlukien. Siitäkin huolimatta, että kriisistä on saanut viime vuodet kuulla ihan kyllästymiseen asti.

Vaikka tämänpäiväinen ampumatapaus kuitattiinkin yhden epätoivoisen miehen epätoivoiseksi teoksi, näitä toivonsa menettäneitä on Italiassa päivä päivältä yhä enemmän. Ja Italiassa tyytymättömien joukko on aiemminkin löytänyt väkivaltaisille mielenilmauksilleen suotuisan kasvualustan.

Puhumattakaan siitä, että maata pyörittävät poliitikot ovat osaltaan pitäneet hyvää huolta siitä, että kasvualustaa on myös lannoitettu ihan olan takaa.

Ampumavälikohtaus tapahtui parlamenttitalo Palazzo Chigillä, Rooman vilkkaimman ostoskadun Via del Corson läheisyydessä. Luulenpa, että perus kaupunkikierrosten reitillä, vaikkapa juuri kauppakeskus Galleria Alberto Sordista ulos astuessa kuullut laukaukset olisivat saattaneet rajustikin ravistella perusturvallisuuden tunnetta.

Jopa siinä määrin, että Facebook -päivitykset olisivat voineet jäädä pelästyksissä tekemättä.

Ja se on jo aika paljon se.

Mutta se hopeareunus.

Tänään Italiaan nimitettiin uusi hallitus. Historiallisen monet uusista ministereistä (7/22) olivat naisia. Ja olipa yksi näistä naisista myös maahanmuuttaja.

Toivottavasti tästä tulee vielä hyvä uutinen. Niin meille kuin niille epätoivon suohon vajonneillekin.

Joskus on niitä päiviä kun kaikki vaan on yhtä - excuse my French - Scheißea.

Sellaisina päivinä tekemisestä puuttuu kipinä, ja sitä tuntee rämpivänsä vain vastoinkäymisestä vastoinkäymiseen raskain askelin, kuin kumpparit savivelliin juuttuneina. Ja ainoa musiikkikin joka päässä soi, menee kutakuinkin näin: "hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä" (nerokas sanoitus, jota olen menestyksellä italialaisille useaan otteeseen siteerannut).

Kun tuollaisen syksyiseen vesisateeseen huipentuneen päivän on saanut tarvottua läpi, sitä kaipaa vain pikkiriikkisen jotain hyvää syötävää, jonka voimalla jaksaa nukkua yön yli. Sillä huomennahan kaikki on taas paremmin.

Kahta ihmeellisempi onkin se tunnelman täyskäännös jonka päivä saa, kun tuollaisen kovan päivän iltapalalle putkahtaa omasta uunista yllättäen se hartaasti toivottu täydellinen pikku leipänen.

Niin kuin pääsi tässä omassa kurjuudessani tapahtumaan - eikä päivä sitten ollutkaan enää lainkaan kurja, vaan ihana ja suorastaan ikimuistoinen!

Lieneekin syytä laittaa muistiin miten se temppu oikein tehtiin..

Leipien leipä
3 dl kädenlämpöistä vettä
4 dl vehnäjauhoa
1,5 dl spelttijauhoa
10 g hiivaa
1 tl suolaa

Leipä kypsennetään kannellisessa uunivuoassa. Itse käytin tuollaista lasista versiota, mutta mikä tahansa kannellinen vuoka käy.

1. Sekoita kulhossa hiiva kädenlämpöisen veteen. Lisää sitten puolet jauhoista ja anna taikinan seistä 10 min. ajan.

2. Sekoita taikinaan loput jauhot sekä lopuksi suola ja laita taikina sitten viileään (näillä lämpötiloilla parvekekin on vielä ok) vähintään 18 tunniksi. Älä lisää jauhoja, vaikka taikina tuntuisi liian löysältä.

3. Ota taikina huoneenlämpöön noin tuntia ennen kuin taikinaa aletaan nostattaa. Ripottele nostatusalustalle runsaasti vehnäjauhoa, ja kaada taikina alustalle. Lisää jauhoa myös yläpintaan niin, että voit painella taikinan sormilla n. 30cmx30cm kokoiseksi levyksi.

4. Kääntele taikina sitten kolmeen osaan aloittaen alhaalta. Ensin käännetään taikinan alaosa alhaalta ylöspäin noin puoleen väliin taikinaa ja sitten ylhältä alas päin yli edellisen taitoksen. Ja sitten sama uusiksi niin, että pitkulasta tulee tällainen möykky.

5. Peitä taikina keittiöpyyhkeellä ja anna nousta tunnin ajan.

6. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja laita vuoka uuniin kuumenemaan noin vartiksi.

7. Kun uuni sekä uunivuoka ovat lämmenneet, laita taikina vuokaan, ja leikkaa pintaan saksilla ruksi. Laita kansi päälle ja leipä uuniin kypsymään 40 minuutin ajaksi.

8. Ota sitten kansi pois, ja anna leivän jatkaa kypsymistä vielä 30 minuutin ajan.

Itse nautiskelin tuota sisältä ihanasti ilmavaa leipää parmankinkulla sekä herkullisella burratalla, eli kermaisella (nimensä mukaan voisella) mozzarellatyyppisellä juustolla, höystettynä. Burratan, joka on näillä korkeuksilla todella harvinaista herkkua, onnistuin taikomaan menestyksekkäästi (eli se maistui loistavasti myös perheen italialaiselle!) Kaikki äitini reseptit -blogin ohjeella, joka löytyy täältä.

Ei oikeastaan paskempi päivä, siis!

Näin 30.4. klo 18 Italian aikaan tämä mies saa päähänsä ylioppilaslakin Villa Lanten edustalla Gianicolo -kukkulalla.

Garibaldino finlandese Herman Liikanen!
Kuva: J. Parkkinen

Ja siitä alkaa vappu myös Roomassa!

Onkin koittanut aika korkata skumpat ja toivottaa
Buona festa del lavoro a tutti!

Teksti löytyy täältä.

Nyt kun vuosi on huomaamatta (hah!) edennyt siihen ajankohtaan jolloin parsa on parhaimmillaan, on koittanut erinomainen sauma ottaa menneisyyteni pastabravuuri uudelleenkäsittelyyn niin kuin italialaiset sen tekisivät.

Itsehän nimittäin aikoinani etsin tämän nimenomaisen pastan kastikkeeseen eli condimentoon ihanaa kermaisaa tunnetta jostain niinkin italialaisesta lähteestä kuin ranskankermasta..

..Joka kyllä toimi mainiosti sekin, mutta italialaisittain tehtynä pastan kreemit tuotetaan tyypillisesti hieman toisella tapaa.

Tämä kovin tyylikkäältä kuulostava (ja taitavissa käsissä takuulla myös näyttävä) annos toimii muuten erinomaisesti niin sievillä kevätlounailla kuin juhlienjälkeisenä mättönäkin - se tuli näin vappuna taas ihan tieteellisesti tutkittua.

Varoituksen sanana voisin tosin lausua sen verran, että tämä pasta on kyllä niin herkkua, että mättämiseksi se syöminen aina menee, oli ruokailutilanne sitten mikä hyvänsä!

Linguine agli asparagi&gamberi (2 hengelle)
1 nippu vihreää parsaa
180g (=pussillinen) isoja katkarapuja
1 valkosipulinkynsi
1 (pieni) peperoncino
oliiviöljyä
1/2 dl valkoviiniä
10 kirsikkatomaatia
1 tl suolaa
tuoretta persiljaa

200 g pitkää pastaa (linguinet ja bavettet sopivat tähän loistavasti)
kourallinen karkeaa suolaa keitinveteen

HUOM! Jos käytät pastan lävikössä, ota lasillinen keitinvettä varuiksi talteen.

1. Huuhtele parsat ja leikkaa sitten pois varren puiset osat (n. 2cm leikkauskohdasta ylöspäin). Laita parsat kypsymään suolattuun veteen (pystypäin, kukinto-osan ei tarvitse olla veden peitossa) tai höyrykattilaan 5min. ajaksi. Parsat ovat sopivan kypsiä kun haarukka uppoaa varteen helposti.

2. Leikkaa kypsät parsat puoliksi. Laita varren alaosat tehosekoittimeen ja myllää ne tasaiseksi "kreemiksi". Varren yläosat sen sijaan leikataan muutaman sentin korkuisiksi paloiksi ja jätetään odottamaan jatkotoimenpiteitä.

3. Sillä aikaa kun parsat kypsyvät, laita paistinpannulle oliiviöljyyn kuullottumaan valkosipulinkynsi sekä kokonainen peperoncino. Voit myös murskata peperoncinon, jos haluat pastasta pikantimman. Kun valkosipuli on saanut kauttaaltaan mukavan kullanruskean sävyn, poista se ja peperoncino pannulta. Lisää sitten katkaravut ja nosta levyn lämpöä.

5. Katkarapujen nesteen enimmiltään haihduttua, lisää pannulle valkoviini ja anna senkin haihtua.

6. Leikkaa tomaatit neljän osaan ja heitä ne sekä parsojen yläosat pannulle katkarapujen joukkoon. Mausta suolalla.

7. Kun pasta on kypsää (eli pasta on kiehunut keitinvedessä pakettiin merkatun ajan verran. Keitinaikoihin voi merkkipastoissa tavallisesti luottaa, muiden pastojen kanssa kannattaa maistellen seurata kypsymistilanteen etenemistä.), siirrä pastat reikäkauhalla paistinpannulle. Lisää joukkoon aiemmin tehosekoittimella muussatut parsanvarret sekä pikkaisen keitinnestettä ja sekoita. Lopuksi lisää silputtu persilja - ja ala mättöhommiin!

Buon appetito!

Jei, ja nyt kun ollaan päästy jo toukokuulle, ei mene enää montaakaan viikkoa kun voi laittaa päälle pikkumekot ja jorata vaikka tätä paljain jaloin lämpimässä kesäyössä!

Teksti löytyy täältä.

Joku viisaampi saattaisi olla sitä mieltä, että rantakelien lähestyessä voisi pastansyöntiä pikkaisen rajoittaa.

Mutku ei pysty.

Ei sitten millään, vaikka on ihan selvää, että jokusen viikon päästä tämä pasta-lover tulee taas kokemaan itkua ja syvällä vihlovaa hampaiden kiristystä kun talven hellimä ja pastalla ravittu iho pitäisi paljastaa oliivi-ihoisten ja hoikkien italiattarien silmien alla.

Aurinkoranta - mikä ihana painajainen.

Onneksi tämä pasta tuli jo vetäistyä. Muuten olisin tyhmyyksissäni saattanut unohtaa nauttia sen jokaikisestä hyväilevästä haarukallisesta.

Rigatoni ricotta & asparagi (4 hengelle)

1 paketti vihreää tankoparsaa (muista ottaa 1/2 dl keitinvettä talteen)
200 g ricottajuustoa
1 dl Parmesan -juustoa (+raastettavaksi lautaselle)
2 tl suolaa
oliiviöljyä

400 g lyhyttä pastaa (rigatonit ja pennet sopivat hyvin)
karkeaa suolaa keitinveteen

1. Huuhtele ja leikkaa parsoista pois puinen alaosa.
* Jotta parsaa menisi roskikseen vain minimaalinen määrä, opin juurikin, että puinen alaosa on helppo eliminoida taivuttamalla varren alaosaa niin pitkään että varsi napsahtaa poikki. Varren yläosa on nyt ok syötäväksi. Alaosaa pitää sen sijaa vielä hieman trimmata leikkaamalla pieni pala pois vanhasta leikkauskohdasta ja kuorimalla pois puinen kuorikerros.

2. Kypsennä parsat mahdollisimman pystypäin suolatussa vedessä (5-10 min. varren kohdasta riippuen). Yläosat tarvitsevat vähiten keittoaikaa. Tarkista vielä haarukalla että parsat eivät jää liian rapsakoiksi ennen kuin sammutat levyn.

3. Leikkaa parsojen latvaosat (n. 4 cm ylhäältä) jemmaan. Myllää varren alaosat tasaiseksi sekoittimessa suolan ja pienen määrän keitinvettä (n. 1/2 dl) kanssa.

4. Sekoita kulhossa ricotta, parmesaani sekä parsa"mousse". Mausta suolalla.

5. Leikkaa parsojen latvaosat hieman pienemmiksi paloiksi. Pastan kypsyttyä sekoita ricotta-parsaseos, parsojen latvat sekä pasta erillisessä astiassa. Lisää tarpeen tullen hieman keitinvettä.

6. Raasta lautaselle vielä hieman parmesaania ja syö pois hyvällä omallatunnolla!

Tällä viikolla meidän ruokapöytäämme on hallinnut keväisten vihannesosastojen kruunaamaton kuningas eli parsa.

Ja se tuskin on jäänyt keltään huomaamatta..

Koettelenkin parsansietokyvyn rajoja (onko niitä??!) vielä yhdellä reseptillä, koska tämä toimii takuulla, jos inspiraatio parsankokkaukseen on jostain syystä muuten kadoksissa.

Sitä paitsi - tämä risotto on sellaista herkkuluksusta, että olisi synti olla sitä syömättä nyt kun pinopäin about täydellistä parsaa on kaupassa tarjolla!

Että ihan vaan vink vink, nyt kipin kapin kauppaan parsaostoksille!

Risotto agli asparagi (2 hengelle)

1 nippu parsaa (voi olla hieman vajaakin)
1 pienehkö salottisipuli
60 g voita
1,2 l kasvislientä
2,5 dl risottoriisiä (Carnaroli tai Arborio)
1 dl valkoviiniä
(1 tl suolaa - riippuen kasvisliemen suolaisuudesta ja syöjän suolaisennälästä)
1 dl Parmesan -juustoa (+ Parmesania raastettavaksi annoksen päälle)

1. Huuhtele parsoista mahdolliset hiekat. Erota pehmeästä varresta kova kantaosa taivuttamalla parsan alaosaa kunnes se napsahtaa katki. Leikkaa varren ylin osa, eli nuput erikseen ja kuori varren alimmasta, poisnapsahtaneesta osasta, puinen kuori ja alkuperäinen leikkauspinta.

2. Laita parsat kiehumaan suolattuun veteen tässä järjestyksessä. Ensin varren alin osa (siis se puinen osa, josta "puu" on juurikin kuorittu pois) saa kiehua itsekseen 5 minuuttia. Lisää sitten varren keskiosa, ja anna kiehua toiset 5 min. Lopuksi lisää nuput ja anna kiehua 2 min. Poista sitten keitinvesi ja anna parsojen jäähtyä.

3. Laita kasvisliemi kiehumaan pikkukattilaan hellan takalevylle. Kun liemi kiehuu, alenna lämpötilaa, mutta pidä liemi kuitenkin koko kokkauksen ajan kiehumispisteen tuntumassa.

4. Leikkaa salottisipuli halki ja sitten ohuiksi siivuiksi. Pehmennä sipuli sitten hiljakseen voissa isolla paistinpannulla, johon koko risotto tullaan rakentelemaan.

5. Kun sipuli on pehmennyt (mutta ei kärähtänyt!), lisää pannulle riisi, ja sekoita se kauttaaltaan voihin. Nosta myös hieman pannun lämpöä.

6. Kun riisi on imenyt voista herkullisen maun ja on kauttaaltaan kiiltävää, kaada pannulle valkoviini ja anna sen haihtua. Lisää taas hieman lämpötilaa, jotta viini kiehahtaa samalla.

7. Viinin haihduttua lisää pannulle pienenpieniksi pilkotut parsan varren "puiset"alaosat, jotka saavat hajota totaalisesti riisin sekaan.

8. Aloita sitten riisin kypsennys kaatamalla riisin päälle kasvislientä aina kauhallinen (n. 1 dl) kerrallaan. Sekoittele riisiä ja huolehdi, että liemi ulottuu tasaisesti kaiken riisin sekaan. Lisää uutta lientä kun edellinen satsi on lähes imeytynyt riiseihin.

Lisää riisin joukkoon myös n. 1 cm korkuisiksi leikatut parsan varren keskiosat kun noin puolet liemestä on sekoitettu. Pidä nuput kuitenkin vielä hetki jemmassa ja pois pannulta.

Kun lähes kaikki kasvisliemi on pikkuhiljaa sekoiteltu riisiin, risotto alkaa olla varmista. Kannattaa kuitenkin loppuvaiheessa maistella ja kokeilla, että riisi on varmasti kypsä ihan ytimeen asti ja lisätä lientä sen mukaan. Lisää pannulle lopulta myös ne parsan kruunut, eli ihanat nuput sekä Parmesan -juusto ja sekoita. Tarkista vielä suolatilanne, pikkainen lisä tekee takuulla hyvää.

9. Kauho risottoannokset lautaselle ja raasta päälle vielä kunnolla Parmensania. Kaada lasiin valkoviiniä. Ja nauti elämästä!

Öisten valokuvien tunnelmaan sopii laulu, jonka olemme Suomessa oppineet tuntemaan nimellä "Kuuleeko yö". Tämä - ylläri ylläri - alunperin italialainen ikivihreä palasi taas liikuttamaan ihan urakalla The Voice of Finlandin finaalissa Paula Koivuniemen ja Antti Railion laulamana.

Vaikka alkuperäiseltä tekstiltään tämä "Come Vorrei" (Kuinka tahtoisin) onkin varsin heikosti öinen ja hyvinkin talvinen, tekee sen kuunteleminen kyllä välillä vain niin kamalan hyvää. Jopa ihan keskellä kuuminta parsakautta.

Teksti löytyy täältä.

Kun katselee viime perjantaina Emilia Romagnan maakunnassa riehunutta pyörremyrskyä, on vaikea uskoa että tämä kaikki todellakin tapahtuu Po-joen tasangoilla eikä Ihmemaa Ozin Kansasissa.

Tämä parhaimmillaan nyrkinkokoisia rakeita satanut pyörremyrsky tosin lienee ollut odotettavissakin, sillä sään ääri-ilmiöt alkavat olla Italiassa tuttuja - ainakin omalla perstuntumalla ja omilla pienillä lomapiipahduksilla saatujen tutkimustulosten perusteella.

Toisaalta on kiva tietää, että vettä ei tihrustele painavan harmaalta taivaalta päivästä toiseen, vaan italialaisella tempperamentilla sadepilvetkin antavat vettä tulla ihan isän kädestä silloin kun käyvät ihmisten ilona vierailemassa. Ja häipyvät sitten hevon kuuseen lomalaista kiusaamasta.

Tosin tänä keväänä on Roomassakin saatu ilmeisesti nauttia pitkästä harmaasta kaudesta. Mikä toisaalta on järkeenkäyvää sekin. Pikku kotimeteorologina on nimittäin tullut huomattua, että kun Suomessa on hieno ilma, Roomassa sataa. Ja päin vastoin. Ja jossain vaiheessa ainakin Helsingissä paistoi aurinko suorastaan hämmästyttävän pitkään taukoamatta. Huomasitko?

Ihmeellistä, mutta totta.

Kunnon ukkosenjytinät saimme itsekin tuta viime kesänä, kun viattomina lähdimme valumaan autolla kohti kotia Castelleilta (Rooman eteläpuolella kohoilevilta vuorilta). Jossain etäällä välkkyvä ukkonen oli hieno näky, kuin avaruusolioiden saapuminen "Maailmojen sota" -elokuvassa.

Ei, ettenkö olisi kuolemakseni sillä hetkellä pelännyt molempia. Ukkosta ja avaruusolentoja.

Mutta kun pääsimme vuorilta alas ja tasaiselle maalle, alkoi ihan todellinen kohtaus katastrofielokuvasta. Yön pimeydessä tiet täyttyivät vedestä, jota tuli kuin sen yhden tyypin takapuolesta - sen lisäksi, että sitä nousi teille pulppuillen myös maan alta, sadevesikaivoista. Salamat löivät tantereeseen ihan näköetäisyydellä eikä eteen päin mennessä ollut mitään havaintoa siitä kuinka syvään veteen auto on ajamassa - puhumattakaan siitä oliko tietä vesimassan alla ylipäätänsä enää lainkaan.

Kyllä. Silloin tajusin, että paniikissa ainakaan tämä tyttö ei tajua kuvata mitään todistusaineistoa.

Mikä menetys. Mutta hengissä selvittiin Roomaa kiertävälle kehätielle, jossa kuolema on huomattavasti todennäköisempi riski kuin tulla salaman iskemäksi.

Mutta silloin se oli kuin pelastusrengas, joka vei hukkuvan turvallisesti kotisatamaan.

Ozin ihmemaasta ja katastrofeista puheenollen. Aika monen itseään kunnioitavan italialaisen mielestä olisi aika katastrofi edes myöntää joskus kuuntelevansa Marco Cartaa. Tässä kohtaa en katastrofeista välitä, vaan laitan Marcon esille ihan tähän seinälle, kun tämä niin täydellisesti teemaan sopii. Tiè!

Teksti löytyy täältä.

Ps. Roomassa muuten sataa tänään..

Niin. Ihan näin vaatimattomin sanoin ajattelin käydä tässä vielä tomskukastikkeesta luennoimaan..

Sillä enhän muutakaan voi, koska tajusin, että vaikka tomaattikastikkeesta aiemmin jo kirjoitinkin, tuoreilla tomaateilla kastikkeesta vain tulee niin äärettömän hyvää, että harva asia yltää samoihin sfääreihin. Siitä syystä ne muutama aiheeseen liittyvä niksi on ehdottomasti ja varmuuden vuoksi vielä erikseen ylös kirjattava.

Olisihan se nimittäin aivan huutava vääryys, jos joltain jäisi tällainen herkku vahingossa nauttimatta!

Eli ei kun asiaan. Lupaan, että tämä luento on lyhyt ja ytimekäs.

Tomaattikastike tuoreista tomaateista (2 hengelle)

4 (-5) kypsää keskikokoista tomaattia
oliiviöljyä (reilu ruokalusikallinen)
ruokalusikallinen voita
1 pieni salottisipuli
hyppysellinen sokeria
1 tl suolaa

(muutama tuore basilikanlehti, Parmesan -juustoa)

200 g pastaa (itse tykkään tomaattikastikkeen kanssa erityisesti pitkästä pastasta, mutta myös esim. pennet ovat herkkua)
kourallinen karkeaa suolaa keitinveteen

1. Anna tomaattien kypsyä huoneenlämmössä muutaman päivän ajan tummanpunaisiksi ja pehmeiksi.

Tämä on varmaan tärkein vaihe loisteliaan tomaattikastikkeen teossa.

Ja ihan ytimekkäimmilläni voisin päättää luennon tähän.

Mutta jatketaan vielä tovi.

2. Lämmitä paistinpannulla oliiviöljy ja voi. Lisää joukkoon ohuiksi siivuiksi leikattu salottisipuli. Älä liioittele sipulin kanssa, italialaisissa ruoissa käytetään monesti murto-osa siitä sipulimäärästä mihin Suomessa on totuttu.

3. Anna sipulin pehmetä öljy-voiseoksessa kaikessa rauhassa. Näin sipulista tulee juuri sopivan makea pohja tomaatin hapolle.

4. Sipulien pehmettyä lisää pannulle pilkotut tomaatit. Tomaatit voi myös kaltata (eli viiltää kuoreen pienen ruksin, kastaa tomaatin ensin kiehuvaan veteen noin minuutiksi ja sitten kylmään ja lopuksi poistaa kuoren) ja poistaa siemenet. Itse en tavallisesti tee muita kommervenkkejä kuin poistan tomaatista sen pienen puisen "kauneusmerkin", ja kaikki muu saa muhia pannulla herkulliseksi kastikkeeksi.

5. Mausta tomaatit suolalla ja lisää myös ripaus sokeria (se mitä mahtuu peukun ja etusormen väliin on aika jees). Anna sitten kypsyä hiljaisella (omalla 0-9 asteisella hellalla käytän tavallisesti nelostasoa) lämmöllä 30 minuuttia ennen kuin laitat pastan kiehumaan.

Tällä kertaa tomaattikastike syötiin Tallinnasta roudattujen maccheroncinien kanssa. Nam!
Maccheroncinit kannattaa taittaa kahtia (suosittelen toimittamaan operaation keittiöliinan sisällä..) ennen keittämistä.
Kypsien maccheroncinien käsittelyssä näpsäkkäin väline on ehdottomasti pastapihdit.

6. Lisää pastat kiehuvaan hyvinsuolattuun veteen. Siinä vaiheessa kun pasta on laitettu kiehumaan, paistinpannulle kannattaa lisätä vielä yksi tomaatti hieman kosteuttamaan tilannetta. Nosta tarpeen tullen samalla pikkaisen lämpöä.

7. Kun pasta on kypsää, siirrä se paistinpannulle, nosta pannun lämpötilaa niin että pannu pikkaisen porisee ja pyörittele pasta kauttaaltaan tomaattikastikkeessa.

8. Syö hyvällä ruokahalulla sellaisenaan tai raasta päälle Parmesania ja/tai revi sekaan muutama lehti basilikaa.

Ed eccola.

Buon appetito!

Taidan kuulua jo sen verran antiikkiseen sukupolveen, että ananaksenkin taisin oppia tuntemaan ensisijaisesti purkkiversiona.

What?? Kauhea ajatus, mutta totta se taitaa olla!

Meni nimittäin aika monta vuotta ja purkillista ananasmurskaa ennen kuin ylipäänsä aloin kaupoista ihan oikeita tuoreita ananaksia bongaamaan. Puhumattakaan siitä, että ymmärsin, että minäkin voisin moisen ylellisyystarvikkeen ihan omaan kotiini roudata.

Mutta kuten edistyksessä tapahtuu, jossain kohtaa ananaksistakin tuli ihan tavallisia hedelmiä. Ei mitään luksustuotteita. Ja hyvä niin, sillä kun tuoreesta ananaksesta viimein sai palan haukatakseen, paluu takaisin ananaspurkkiruokintaan vaikeutui haukku haukulta.

Onnekseni ensimmäisten tuoreananashaukkujeni jälkeen sain viettää useamman vuoden Italiassa. Siellä tällaisella tuoreananaskäännynnäisellä nimittäin oli ihan kissanpäivät, sillä harvemmin (jos koskaan?) siellä purkkiananasta oli edes tarjolla. Siitä murskasta puhumattakaan.

Yksi suurimmista italialaisista jälkkäriherkuistani ikinä onkin ollut yksinkertaisesti - aaaaah! - tuore ananas. Niin. Ei mitään muuta kuin ihana raikas ananas, jota italialaiset syövät ruoansulatus mielessään, minä vain syvästä nautinnosta.

Enpä ole moiseen jälkkäri-ihmeeseen vielä Suomen ravintoloissa törmännyt. Muista jälkkärin paikalla tarjotuista tuoreista hedelmistä puhumattakaan. Ai jai.

Mutta törmäsinpä blogimaailmassa ilokseni tällaiseen hieman jalostetumpaan ananasjälkkäriin, jonka haluan ehdottomasti kirjata muistiin, sillä se oli supernamia! Tässä Suolaa ja hunajaa -blogin ananasjälkkärissä on nimittäin edelleen tuoreen ananaksen raikkaus, sen lisäksi, että se muutamalla helpolla - Suolaa ja Hunajaa -Jonnan sanoin suorastaan hävyttömän helpolla - kikalla on viimeistään ihan oikea jälkkäri.

Ja vaikka kauppaan unohtuikin muutama alkuperäiseen reseptiin tarvittava raaka-aine, tuli jälkkäristä silti oi, niin makoisaa näillä pikkuruisilla säädöilläkin!

Ihan oikea ananasjälkkäri (2 ananaksenhimoiselle hengelle)
1/2 pienehköstä ananaksesta
1 rkl ruokosokeria
1 rkl kookosöljyä (tai voita - suosittelen kyllä hankkimaan yhden pienen purkin kookosöljyä. Jos ei sitä lopulta tule ruokiin laitettua, niin ainakin sillä voi ihanasti rasvata talven runnomaa ihoa)
1 rkl manteleita
1 dl turkkilaista jugurttia
tuoretta minttua

1. Kun valitset kaupasta ananasta, katso, etteivät suomut ole kauttaaltaan vihreitä, ja että sormea painamalla pinta antaa hieman periksi. Kypsä ananas myös tuoksuu vaimeasti hedelmältä.

2. Leikkaa ananas puoliksi. Leikkaa sitten päädyt siisteiksi ja poista kuoret kääntämällä ananas pystypäin ja leikkaamalla kuoret pitkin vedoin. Siivoa erikseen kohdat, joihin on jäänyt liikaa kuorta (ihan kaikkia tummia kohtia ei kuitenkaan tarvitse nyhertää pois) ja leikkaa puolikas vielä pituussuunnassa kahtia. Leikkaa (ja syö ihan itse!) pois puisempi osa ananaksen keskeltä. Leikkaa ananasfileet sitten sopivankokoisiksi suupaloiksi.

3. Laita ruokosokeri hiljalleen sulamaan kattilassa. Kun sokeri on nesteytynyt, lisää kookosöljy ja sekoita. Lopuksi lisää ananakset, ja anna niiden makustua kuumassa liemessä n. 5 minuutin ajan.

4. Rouhi sillä välin mantelit pieniksi.

5. Ja sekoittele jugurtti notkeaksi. Itse lisäsin jugurttiin hieman maitoa, että sain sen riittävän juoksevaksi.

Jos jälkkäriä haluaa italialaistaa, niin jugurtin voi mainiosti korvata myös mascarponella.

6. Kun ananakset ovat saaneet aikansa liemessä makustua, ota ne kattilasta, ja laita kattila takaisin levylle. Keittele sitten kattilaan jäänyt liemi kokoon muutaman minuutin ajan ahkerasti sekoitellen. Lisää lämpötilaa tarvittaessa.

7. Asettele ananakset lautaselle, lisää päälle jugurttia ja rouhittuja manteleita sekä lusikoi mausteeksi kokoonkeitettyä lientä. Lopuksi koristele tuoreella mintulla makusi mukaan.

Dolce venerdì!

Ihan sitä vaan lähdin kirjoittelemaan, että sain tässä päivänä eräänä tämmöisen kivan tunnustuksen..

Eikö ole ihana! Siinä on sydän ja kaikkea!

Tämän mukavan plakaatin postitti ilokseni Haaveena hyvä kuva -blogin Katinka, jota haluan kovasti kiittää niin tunnustuksesta kuin monista kivoista kommenteistakin, ihan blogitaipaleeni alkuaskelilta lähtien. Kiitos Katinka!

Tällaista kunniaa seuraa tietysti myös valtava vastuu, jonka pyrin nyt parhaani mukaan kantamaan heiveröisillä harteillani.. Huh huh, täytynee kyllä nauttia pieni lasillinen Verdicchiota, ei tästä muuten mitään tule..

Ensimmäinen tehtävä on kirjata ylös tunnustuksenantosäännöt. Tässäpä ne.

Tunnustus lähtee eteenpäin seuraavilla säännöillä:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse 5 blogia (joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle.

Seuraava tehtäväni olisi sitten nimetä viisi omaa Liebster -blogia - mikä on kyllä huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty.

Mutta ei auta itku markkinoilla. Niinpä kiitokset kivoista blogeista lähtevät tällä erää seuraaviin herkullisiin osoitteisiin:

Ja vielä ripaus pippuria..
Kirjeitä keittiöstä
Potluck by one
Cacio e Pepe
Ripaus tryffeliä

Noin.

Ettäs tiedätte, että minä täällä blogeistanne tykkään! Ja tämän jatkon voitte tehdä - tai jättää tekemättä, sillä lieneehän tämä tunnustus kiertänyt ilonamme jo varmaan hamalta 50-luvulta lähtien..

Täten pääsenkin tunnustuksen kliimaksiin, eli avautumisosioon. Voilà nämä haasteen kiperät kysymykset - ja valtaisan viisaat vastaukset!

Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:
Aikaa olla vaan
Musiikkia
Raitista ilmaa
Suolaista syötävää
Suukon

Viisi kirjaa, joita (minä, joka luen nykyään ihan hävettävän vähän) suosittelen muille:
L.M. Montgomery: Anna ystävämme
Riikka Pulkkinen: Totta
Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love
Jonathan Safran Foer: Extremely Loud And Incredibly Close (vai onko tällä joku suomenkielinen nimi?)
Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala

Viisi materialistista (joulu)lahjatoivetta:
Voi härregyd. No..

puhelimen voisin siirtää 2000 -luvulle
toimiva polkupyörä, jota kukaan ei halua varastaa
joku sellainen laite jolla pääsisi matkustamaan lentämättä

Viisi paikkaa, joissa haluaisin käydä:
Pariisi
New York
Toscanan viinialueet
Sisilia
Barcelona
Japani

(joo, edellisestä kohdasta jäi uupumaan, niin tasoitin vähän tässä..)

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:
kiltti, jästipää, utelias, herkkis, mattimyöhänen (ja tunnollinen, siksi tässä kiltisti parhaillani avaudun..)

Viisi lempiruokaani:
pihvi (tagliata di manzo)
pasta (al pomodoro/pesto/con le vongole)
pizza (margherita/bianca/marinara)
risotto (alla milanese/funghi porcini)
juusto (pecorino fresco)

Viisi elämänohjetta, jotka haluan jakaa muille (Holy moly!!):
hengitä
syö(&juo) nauttien
lepää&anna ajatusten lennellä
naura
nautiskele aina kun mahdollista!

Ja se mikä ei tapa, vahvistaa! Näinpä tästäkin haasteellisesta tunnustuksesta selvittiin entistäkin vahvempana.

Nyt, hyvää lauantai-iltaa!

Viheriöiviä vuoria fiilistelevä teksti löytyy täältä.

Kuvat ovat Pienzasta, Toscanan vihreiltä kummuilta. Alue on luonnollisesti myös lempijuustoni, pecorino frescon kotiseutua!

Meidän Rooman mummolan naapurissa sijaitsee Lateraanikirkon lisäksi toinenkin turistinähtävyys. Mummolan kulmilla hengaillessani pääsen nimittäin säännöllisesti ohjaamaan eksyneitä matkamiehiä päämääräänsä, eli tiramisun valtakuntaan, Pompin kahvilaan.

Tiedä sitten kuinka kovan brändäyksen tuloksena Pompi on tuon himoitun tittelinsä lopulta ansainnut, mutta eipä sen väliä, sillä kyllä Pompi myös tiramisunteon taitaa.

Eikä tällä viime vuosien kehitysvauhdilla varmaan mene aikaakaan, kun kohta jo joku monikansallinen yhtiö myy Pompin tiramisua tuossa naapurin Siwassakin..

Niitä aikoja odotellessa Roomanmatkaajan kannattaa kulmilla liikkuessaan kuitenkin poiketa sinne, missä tiramisutaiat alunperin tapahtuu. Sillä siellä tapahtuu herkkusuiden iloksi myös yhtä sun toista muuta mukavaa. Pompin kahvilassa voi tiramisujen lisäksi nimittäin nautiskella vaikkapa huippusuositut aperitiivit (ti-la 18.30-21.30), amerikkalaista brunssia sunnuntaisin (10.30-14.30 - ja juu, tämä villitys on pikkuhiljaa saapumassa Roomaankin) tai lounaan Tavola caldasta (ns. lämmin pöytä, jossa asiakas voi tiskillä valita ennakkoonvalmistetuista ruokalajeista annoksittain mieluisimpiaan - eli erinomaisen suositeltava sekä ravintolaruokaa edullisempi vaihtoehto pikaruoalle. Tavola caldoissa pääsee myös hieman lähemmin aistimaan mitä italialainen kotiruoka on).

Pompin alati kasvavasta tiramisuperheestä (jonka uusin lisäys näyttää olevan Piña Colada!?) on omaksi suosikikseni yllättäen kirinyt mansikkainen tiramisu. Vaikka yrityksistä huolimatta aito ja alkuperäinen maku pysyy edelleen salaisuutena (alkuperäisreseptiähän ei luonnollisesti olla talon ulkopuolelle jaettu..), on mansikkatiramisuni kuitenkin jo niin herkullisessa kuosissa, että voin sitä ilolla tarjota oman rakkaan mammani äitienpäivän kunniaksi.

Olisikohan tästä tiileksi oman tiramisuvaltakuntani rakennuksessa?

Mansikkatiramisu (6-10 hengelle)

500g tuoreita mansikoita
n. 300g (eli vajaa kaksi pakettia) Savoiardi -keksejä
500g mascarponea
4 kpl tuoreita kananmunia
1 dl sokeria + 1 rkl keksien kostukkeeseen
1 rkl tomusokeria
1 tl vaniljaa
1,5 sitruunaa (kuori ja mehu)
1 dl kuohukermaa (+ 2 tl sokeria)
ripaus suolaa
(mintunlehtiä koristeluun)

Huom! Tämän reseptin aineksilla 24cmx34cm kokoiseen vuokaan saa rakennettua kaksikerroksisen Tiramisun.

1. Laita pieneen kattilaan 4 dl vettä, 1 rkl sokeria sekä yhden sitruunan mehu ja puolikkaan raastettu kuori. Anna kiehahtaa nopeasti ja jätä neste sitten jäähtymään.

* sitruunat kannattaa kuoria ennen kuin niitä on halkaistu. Ja vaikka tämäkin on varmaan jo ihan tuttua, niin varuiksi vielä mainitsen, että kuori kannattaa rapsutella luomusitruunoista.
* kosteutukseen voi käyttää myös pikkulirauksen sitä Limoncelloa, joka on jäänyt kaappiin seisomaan.. Lisää nesteen joukkoon pikku hömpsy Limoncelloa kuitenkin vasta jäähtymisvaiheessa.

2. Huuhtele mansikat. Ota puolet talteen koristelua varten ja mörssää toinen puoli vaikkapa sauvasekoittimella tasaiseksi tomusokerin, vaniljan, puolikkaan sitruunan mehun sekä 1/2 dl vettä kanssa.

3. Erottele keltuaiset valkuaisista kahteen eri leivontakulhoon. Huolehdi, ettei valkuaisten sekaan putoa keltuaista (valkuaiset kannattaakin rikkoa yksitellen erilliseen astiaan).

4. Lisää valkuaisiin ripaus suolaa ja vatkaa niitä tehosekoitimella, kunnes valkuaiset muuttuvat kiinteäksi vaahdoksi.

5. Vaahdota kerma ja teelusikallinen sokeria.

6. Vatkaa lopuksi (isoimmassa kulhossa) keltuaiset ja sokeri (1 dl). Lisää joukkoon mascarpone sekä yhden sitruunan kuori ja sekoittele tasaiseksi.

7. Lisää mascarponevaahtoon sitten kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto, ja sekoittele koko ihanuus kevyellä otteella tasaiseksi.

8. Levitä ohut kerros sauvasekoitettua mansikkaa sekä mascarponevaahtoa tarjoiluastian pohjalle. Kannattaa ensin levitellä mascarponet ja sitten vasta tiputella sinne tänne mansikkaa.

9. Kasta Savoiardi -keksi nopeasti molemmin puolin vesi-sitruuna -nesteessä ja aseta sitten sokeripuoli ylöspäin vuokaan. Jatka näin kunnes keksikerros on valmis.

10. Lisää keksien päälle sitten uusi kerros mansikkaa ja peittele taas kauttaaltaan mascarponevaahdolla.

11. Toista keksien kastelu kuten kohdassa 8, lisää mansikkaa ja levitä kerroksen päälle loput mascarponevaahdot.
* mascarponea pitää riittää kolmeen eri kerrokseen. Ihan alimpaan kerrokseen ei siksi kannata villiintyä laittamaan liikaa mascarponea, muuten viimeisellä kierroksella saattaa mascarponet olla turhan vähissä.

12. Leikkaa koristeeksi jätetyt mansikat mieleiselläsi tavalla, ja peittele tiramisu lopuksi niillä. Viimeistele koko komeus (tai pitäisikö tässä kohtaa sanoa kauneus) tuoreilla mintunlehdillä.

E buon appetito mamme, nonne ed altri!

Ja äitienpäivän huomenlahjana äitin (ja muidenkin) iloksi pitää tietty soittaa musiikkia Gigi D'Alessiolta!

Teksti löytyy täältä.

Ihana ulkona kolkutteleva kesä houkutteli nautiskelemaan lounaaksi jotain yhtä kesäistä.

Lue: sitruunaa.

Ja siitä lähti taas ajatus laukkaamaan sellaiseen suuntaan, jota olisi järkevämpi ihminen vältellyt. Nimittäin pastaksihan se homma taas meni - siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siitä syystä, sillä mikäpä lohduttaisi niin kuin lautasellinen pastaa?) että lähenevän Italianmatkan garderobin ennakkotutkimus oli hetkeä aiemmin vetänyt mielen mustaksi.

Miten tällainen persjalkainen voi taas asettua kaiken kansan nähtäväksi kesähepenissään? Ja ovatko ne hepenetkin jo so two years ago? No, sitä ei tarvinnut edes kysyä. Ovat ne. Mutta kestänkö sen?

Tällaisia ihan peruskysymyksiä Italianmatkan lähestyessä.

..Mutta ne huolet unohtuivat välittömästi kun suun täytti tämä pasta!

Onnellisten sielujen sitruunapasta (2 hengelle)
1 rkl voita
2 rkl mascarponea
1 sitruuna (mehu&kuori)
reilusti tuoretta persiljaa

200g pastaa
kourallinen karkeaa suolaa keitinveteen

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan (mitä laadukkaampi pasta, sen paremmin siihen merkitty keittoaika vastaa todellisuutta).

2. Kun pasta on kypsää, ota varmuuden vuoksi vajaa lasillinen keitinvettä talteen ja kaada loput keitinvedet pois.

3. Laita samainen kattila takaisin levylle. Lisää pastan joukkoon voi, mascarpone, sitruunan mehu ja raastettu kuori sekä persilja. Jos pasta vaikuttaa liian kuivalta, lisää hieman keitinvettä. Sekoita hyvin ja muuta arki pieneksi aurinkoiseksi juhlaksi haarukka haarukalta!

No ei vaineskaan. Sainpahan vaan hyvän syyn selventää, että italialaiset eivät ole koskaan kännissä. Mutta Cannesissa, niillä tänään käynnistyneillä filmifestareilla, italialaiset sen sijaan ovat. Ja about joka vuonna - toisin kuin me ja se yksi (ei, kun onhan niitä sentään kaksi!) Kaurismäkemme.

Tämä vuosi ei tietenkään tee poikkeusta Italian Cannesjatkumossa, sillä festivaalin kilpasarjassa, itse Steven Spielbergin vetämän tuomariston arvioitavana, on tällä kertaa Paolo Sorrenton elokuva "La grande bellezza" (Valtava kauneus), joka on herättänyt hienosti festivaalien alkuun ajoitettua kohua mahdollisen plagioinnin vuoksi.

Vaikka olen erään Sorrenton aiemmista tekeleistä käynytkin ihan elokuvateatterissa läpinukkumassa (ja muut olen suosiolla jättänyt katsomatta), alkoi tämä miehen uutukainen kyllä kiinnostamaan. Elokuvan yhdessä pääosassa voisi nimittäin sanoa esiintyvän itse rakkaan Roomamme. Ja ennakkoteaserin perusteella varsin edustavasti.

Katsokaapa vaikka.

Noh, vaikka tuosta ei saane irti muuta kuin sen, että ei tämäkään liene mikään suuren yleisön elokuva, niin saattaisin sen jopa uskaltautua katsastamaan. Onhan käsittelyssä Rooman lisäksi elämäntapa, jota Italiassa kutsutaan sanalla mondanità, eli VIPpien helppo (?) bileitten, päihteiden ja muun mukavan täyttämä arki.

Mikäpä sen kiinnostavampaa!?

Muuten, mitä tulee leffaklipin alkukuvien kauniiseen Tevere -jokeen, niin tänään kiiri korviini vähemmän mairittelevia uutisia joen rannalta. Teveren rantapenkat ovat nimittäin kasvaneet niin törkeiksi jätevuoriksi, että jokea liikennöineet lautat ovat joutuneet keskeyttämään kiertoajelunsa toistaiseksi.

Voin vain kuvitella miltä Teveren rannoilla näyttää nyt. Itse en ole nimittäin koko Roomahistoriani aikana nähnyt joen rantapenkkoja vielä sellaisessa kunnossa, että ne olisivat houkutelleet minkäänlaiseen lähtikontaktiin tai romanttiselle risteilylle..

Harmi. Mutta onneksi molemmin puolin jokea sitä kauneutta sitten riittääkin yllin kyllin. Ihan elokuvaksi ja romantiikannälkäisten ähkyksi asti!

En sitten pystynyt pitämään näppejäni erossa parsasta..

Mutta kukapa pystyisi, kun kerron mitä herkkua parsoista laitoin ennen kuin siirryn Italian mamman lihapatojen ja täyshoidon piiriin!

Speckinhalaamat parsat (2 hengelle)
1 paketti vihreää parsaa
n. 50g speckiä
1 tl (vajaa) suolaa
1/2 sitruunan mehu
2 tl parmesaania
oliiviöljyä

1. Pese ja huuhtele parsat. Kuori kannasta pois puinen osa ja keitä parsoja 5 min. Anna sitten jäähtyä.

2. Revi speckistä suikaleita (se saattaa olla hieman haastavaa, mutta älä luovuta!) ja pyörittele ne parsojen ympärille.

3. Asettele parsat uunivuokaan. Purista päälle sitruunan mehua ja suolaa parsat kevyesti kauttaaltan. Ripottele koko komeuden päälle hieman oliiviöljyä ja lopuksi parmesanraastetta.

4. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa 20 min.

Ja nauti, tietysti!

Lauantaina vakaana aikomuksenani on levittää Euroviisujen ilosanomaa kisoista mitääntietämättömälle italialaisnuorisolle. Toivottavasti saamme silloin jännätä Italian lisäksi (Italiahan Euroopan suurmaana pääsee finaaliin automaattisesti, vaikka törkimykset snobbasivat koko kisoja lähes 20 vuotta) myös Suomea, niin hommassa on vähän enemmän mieltä.

Italian ihana viisuilija Marco Mengoni on muuten nyttemmin Rooman poikia ja Italian 3. X Factorin voittaja. Aikamoisen - ajoittain suorastaan korviasärkevän - laajamittaisiin ääniin yltävä Marco ottaa viisuissa L'Essenzialen kanssa iisisti. Tämän hienon San Remo -voittajan lisäksi tässä pieni näyte myös siitä Marcon rajummasta puolesta.

Buon ascolto!

Teksti löytyy täältä.

2766 kertaa onnea Rooma!

Kevät tuli risottolautaselle

Tsatsikipasta - eli pieniä jännitysnäytelmiä ruokapöydässä

Hei, pliis.

Aina on syytä pikku aperitiiveille

Hullu nainen Tallinnassa

Kriisi - ja pilven pieni hopeareunus

Täydellisen ajoituksen täydellinen pikku leipä

Hyvän Wapun toivotukset!

Rapupastaa - the Italian Way

Kesäkuntoon... not.

Päästäkää minut parsasta!

Toto, I've a feeling we're not in Italy any more..

Miten tuoreista tomaateista tehdään loistelias pastakastike?

Se ihan oikea ananasjälkkäri

..Kylläpä se makian myrkyn lykkäs!

Mansikkatiramisua mammalle

Lounaanmittainen juhla

Italia kännissä Cannesissa

One more parsa for the road