Toinen Jalka Italiassa

Ihan ensimmäisillä - tai korkeintaan toisilla - treffeillämme piti tietysti tiedustella mieheni lempiruokia. Mikäpä muukaan olisi mukavampi tapa oppia toisesta kuin alati turvallinen ruokakeskustelu.

Se mitä sain vastaukseksi herätti kuitenkin hieman epäilyjä. Nimittäin, mikäs se semmoinen mies oikein on, jonka lempiruoka on pesto??

No ei ainakaan sellainen, joka ymmärtäisi jotain kunnon ruosta - ajattelin minä suuri pihvinrakastaja silloin.

Vaikka myöhemmin selvisi, että tämä epäilyksiä herättänyt pestovastaus olikin vedetty enemmän tai vähemmän hatusta, niin tuosta hetkestä lähtien aloin suhtautua pestoon ihan uudella kunnioituksella ja kiinnostuksella.

Ja nyttemmin pesto on yksi lempiruoistani.. Ja tuo mieskin on osoittautunut ihan mukiinmeneväksi tapaukseksi!

Pesto alla genovese - Genovalainen pestokastike

n. 3 kourallista basilikanlehtiä (50g)
2 valkosipulinkynttä
karkeaa merisuolaa
40g Parmesania
20g Pecorinoa (eikä hätää jos ei molempia löydy - erinomaisesti onnistuu silti!)
kourallinen (tai kukkurallinen 1 rkl) pinjansiemeniä
(nokare voita)
n. 1/2 dl oliiviöljyä

Sana pesto tulee kastikkeen valmistustapaa erinomaisesti kuvaavasta verbistä pestare (murskata, jauhaa, nuijia, survoa..), ja erilaisia tällä tyylillä valmistettuja kastikkeita onkin olemassa lukematon määrä. Pestoista kuuluisin on kuitenkin tämä basilikalla ja juustoilla maustettu genovalainen pestokastike, joka on saanut kunnian olla The Pesto, eli Se Kastike, jota kaikki tarkoittavat kun pestosta puhuvat.

Perinteisimmillään pesto syntyy morttelissa, ja mortteliversiona kirjaan tämän reseptinkin. Jos kuitenkin käytät tehosekoitinta, ei hätiä mitiä. Italiassa kuitenkin suositellaan viilentämään sekoittimen astia ja leikkuuterä pakastimessa ennen kuin kastikkeentekoon ryhdytään vähän modernimmin, sillä basilikan maku kärsii jonkun perimätiedon mukaan sekoittimen kuumentuvasta terästä..

1. Kuori valkosipulinkynnet ja laita ne mortteliin. Lisää joukkoon muutama isompi merisuolarae, ja hiero aineksista tasainen vaahto.

Näitä lähdetään mylläämään..

..kunnes morttelissa näyttää tältä!

2. Lisää valkosipulivaahdon joukkoon sitten taas muutama suolarae ja ala jauhaa morttelissa vähän kerrassaan basilikanlehtiä. Jauha lehdet mahdollisimman tasaiseksi ja pienijakoiseksi massaksi ja lisää lehtiä jauhaessasi silloin tällöin joukkoon suolarae jos toinenkin.

3. Lisää pinjansiemenet (sekä nokare voita) ja jauha ne tasaisesti basilikan joukkoon.

4. Raasta parmesan ja pecorinojuustot ja sekoita raasteet sitten morttelissa tasaisesti basilikan sekaan.

5. Siirrä tahna morttelista hieman isompaan astiaan, ja sekoita sitten haarukalla tahnan joukkoon vähän kerrassaan oliiviöljyä. Öljyä ei tarvitse lisätä niin, että kastikkeesta tulee juoksevaa, vaan notkistaminen viimeistellään pastan keitinvedellä.

PESTON SÄILYTYS

Pestoa kannattaa tehdä kesän basilikasadosta isompikin satsi kerralla. Pesto säilyy jääkaapissa parhaiten, kun sen laittaa mahdollisimman isosuiseen ja suoraseinäiseen kannelliseen purkkiin. Painele pestomassa purkissa tasaiseksi, siivoa sisäseinät talouspaperilla ja kaada massan päälle ohut kerros oliiviöljyä suojaamaan pestoa. Toista operaatio aina kun käytät kastiketta.

Monet myös tallettavat kesän basilikasadon pestona pakastimeen. Käytä pakastetussa pestossa vähemmän juustoa ja oliiviöljyä, ja lisää niitä vasta kun käytät peston. Oivallinen tapa on pakastaa pestoannokset jääpalamuoteissa, ja siirtää jäätyneet palat sitten esim. MiniGrip -pussiin. Yksi kuutio vastaa yhden hengen pestoannosta.

Suureksi hämmennyksekseni tätä juurikin peston kanssa parhaimmillaan olevaa
Trofie -pastaa löytyy ihan omista Prismoistamme!

6. Keitä pasta pakkaukseen merkityn keittoajan verran runsaassa karkealla suolalla maustetussa vedessä (100g pastaa/syöjä). Kun keittoaika on täynnä, ota juomalasillisen verran keitinvettä talteen ja kaada loput vedet pois. Kaada pasta erilliseen sekoitteluastiaan (jottei pesto ja pasta kypsene liikaa - mutta jos haluat säästää tiskeissä, kattilassasekoittelu on ihan ok sekin..) ja sekoita pastan sekaan pestoa makusi mukaan. Lisää keitinvettä tarpeen tullen sen verran, että pesto sekoittuu tasaisesti koko pastaan.

Ja sitten, BUONISSIMO appetito!

Kun koko Suomi (tämä bloggaaja mukaanlukien!) on ainakin ajatuksissaan jossain järven rannalla, en voi vastustaa kiusausta kerätä viikonlopun kunniaksi kokoon muutamia lukuisista levyarkistojen herkkupaloista, joita Italia on suomalaiselle käännösiskelmälle lahjoittanut.

Ja niitähän riittää, sen on taas kesä ja perinteisille radion kesätaajuuksille hakeutuminen osoittanut!

Appivanhempien vierailun lähetessä on myös TAVALLAAN lohdullista tietää, että kun omat tulkkausvoimat hupenevat, voi aina käydä laulamaan. Materiaali ei lopu kesken.

Sillä voimat siinä touhussa toden totta hupenevat. Niin pahasti, ettei edes tilanteen nolous saa enää pistämään stoppia koko lauluhommalle.

Ja mitäpä sitä oikeastaan vastaan rimpuilla. Kun tulkkaajan skarppi sattui pettämään sen pienen kohtalokkaan hetken verran heti ensimmäisellä kerralla etelän ja pohjoisen kohdatessa illallispöydässä, niin peli oli joka tapauksessa menetetty. Tottahan se hiljaisuus ja sanojen puute piti tukkia hakemalla edes yhteisiä säveliä - mistäpä muualtakaan - kuin vanhoista (siis Todella Wanhoista) lauluista.

Ja perinne oli syntynyt.

Nyt appiukon suurimpana huolena onkin se, miten matkalaukkuun saisi lähiruokakauppojen koko valikoiman lisäksi mahtumaan kitaran. Ne Suomen kesään tuikitärkeät toppavaatteet kun voi hyvin hankkia täältä paikan päältä. First things first.

Apua!

Jotta ruokahalut eivät näitä lähitulevaisuuden kauhukuvia (ja ääniä) ajatellessa pakenisi koko viikonlopuksi, olkoon tämä tila pyhitetty kesäradiossa törmäämilleni lauluille, jotka muistuttavat ajasta, jolloin ainoa ja oikea kesä ja koko maailma oli jossain siellä maaseudulla, suomalaisen järven rannalla.

Lämmintä viikonloppua!

Ah! Elämä on hetken ihan kuin unelmaa, kun ruoka-ajan lähestyessä voi vain reteästi luoda silmäyksen vehreänä kasvavaan parvekepuutarhaan ja antaa inspiraation viedä.

Siellä nimittäin kasvaa - tai vähintään viheriöi - (vielä) ainakin basilika, persilja, minttu, rosmariini ja meirami. Ja kesäkurpitsakin kukkii pienin kukkasin. Eikä pinaatinalkukaan ole täysin lehdetön.

Oh la laa!

Kun en ole kastelukannuineni päässyt vielä rakastamaan kasveja kuoliaaksi, löytyi parvekkeelta tänään ainekset myös seuraavanlaiseen todelliseen "köyhän keittiön" pastaan, joka upposi nälkäiseen suuhun yhtä nopeasti kuin valmistuikin.

Ja miten kivaa olikaan viimein antaa tarkoitus meiramille, joka on aina ollut maustekaappini seinäruusu ja sellainen orpo piruparka, joka ei ole koskaan oikein herättänyt ruokahalua. Siitäkin huolimatta, että se on ollut hurmaamassa moninaisissa talteen poimimissani italialaisresepteissä. Eikä lainkaan syyttä, kuten sain ilokseni huomata!

Meiramipasta - Pasta alla Maggiorana (2 hengelle)

1 kunnon kourallinen tuoretta meiramia (toimii myös kuivatetulla meiramilla, jota riittää 1rkl)
n. 100g Parmesanraastetta
karkearakeista merisuolaa
oliiviöljyä (tai voita)
(mustapippuria)

200g mieluiten pitkää pastaa (esim. tagliatellejä, linguineja tai spaghettia)
kourallinen karkeaa suolaa pastan keitinveteen

1. Laita pastavesi kiehumaan isoon kattilaan. Kun vesi kiehuu, lisää suola ja pasta. Keitä pastaa pakettiin merkitty aika (tai jos käyttämässäsi pastassa taas on merkitty liukuva keittoaika esim. 10-12 min., aloita tunnustelemaan pastan kypsyyttä maistelemalla kun aikaa on kulunut 9 min.) ja kaada kypsä pasta siivilän kautta paistinpannulle.

2. Sillä aikaa kun pastavesi on lämpeämässä, laita paistinpannulle kunnon loraus oliiviöljyä (tai ruokalusikallinen voita). Lisää joukkoon meiraminlehdet, isommat lehdet voit repiä hieman pienemmiksi. Mausta hyppysellisellä karkearakeista merisuolaa (suola kannattaa ensin rikkoa kuitenkin pikkaisen pienirakaeisemmaksi vaikkapa juomalasin avulla) ja anna poreilla hiljalleen pastan kypsyessä.

3. Heti kun pasta on kypsää, siivilöi se ja lisää pannulle öljyseokseen. Nosta levyn lämpöä niin, että öljy alkaa hieman tiristä ja raasta pastan joukkoon Parmesan -juustoa. Sekoita kastike pastan joukkoon kauttaaltaan.

4. Laita pasta-annokset lautaselle ja raasta päälle vielä muutama raapaisu juustoa sekä halutessasi hieman mustapippuriakin.

Mitä mainiointa ruokahalua!

Herkuttelen näillä kesän matkamuistoilla tällä menoa pitkälle syksyyn.. Hitaasti ja nautiskellen, vähän kerrallaan, kuten olen kuullut joidenkin syövän suklaakonvehteja.

Siitä en tosin tietäisi mitään. Minun suklaakonvehtini on juusto.

Ja kun saan eteeni hyvän juuston, on hyvin vaikea lopettaa sen syömistä kesken.

Tämä pätee kyllä lähes kaikkeen muuhunkin suolaiseen.

Täällä ei ollut sijaa nälkäiselle matkamiesparalle.

Tämä hyvän ruoan himo on matkoilla kuitenkin kavala ansa, johon aivan liian helposti putoan ja joka meinaa viedä ilon koko reissusta. Aivan liian monesti on alkanut alahuuli venyä, kun juuri Sitä Oikeaa paikkaa ei ole löytynyt. Tai jos on löytynyt, sinne ei ole ollut sinä päivänä enää menemistä (tämä on valitettavan tuttua myös täällä kotona Helsingissä. Ja varmaan koko maailmassa).

Ja siinä vaiheessa on nälkäkin yleensä alkanut olla sitä luokkaa, että etsinnät saavat siitä vielä oman pikantin lisänsä.

Näistä kokemuksista viisaantuneena päätinkin tälle matkalle varata historiallisesti etukäteen myös ruokapaikat.

Ja kun Genovassa oltiin, piti tietysti päästä syömään meren antimia.

Tämä oli kuulemma erinomaisen hyvä kalaravintola. Ainakin joskus 80-luvulla.
Mene ja tiedä. Jätin menemättä.

Niinpä päätin hyvissä ajoin kääntyä Tripadvisorin puoleen. Sehän on nykyään matkamiehen raamattu. Ainakin Italiassa, missä hämmästyttävän monta kertaa törmäsin palvelujentarjoajiin, jotka pyysivät kirjoittamaan miellyttävän evankeliumin palvelun sivulle. Tai jos eivät suoranaisesti pyytäneet, kertoivat kuinka kauppa oli kärsinyt huonoista arvosteluista. Ja loivat sitten syvälle sieluun koskettavan katseen.

Hurjaa. Ja tässä olikin se suurin ongelma kun rupesin ravintoloita kaivelemaan. Onko arvosteluissa mainittu hyvä todella hyvää. Tai huono huonoa. Menin ihan lukkoon kaikkien mielipiteiden edessä.

Il panino italianosta löytynee juuri omia makuhermoja hivelevä voikkuleipä ihan jokaiselle.

Muutama esimerkki niistä yli 120 särpimestä
joista tämän pikaruokalan paninot rakennetaan.

Kaiken lisäksi annoin itseni ymmärtää, että Genovan keskustassa ei edes saa kaupungin parasta kalaa. Ainakaan tavallisen työntekijän tuloilla. Sitä varten olisi pitänyt matkustaa parikymmentä kilometriä joillekin teollisuusalueille. Tai muualle jumalan selän taakse.

No höh. Ja tämän kaupungin kun piti olla kerrankin ihan siinä kala-apajien äärellä, ja ravintoloiden tulvia yli äyräidensä kaikkia meren herkkuja.

En sitten jaksanut hirveästi enempää asiaan perehtyä. Ensi kerralla turvaudun kalansyöntipyrkimyksissäni joukkoliikenteeseen. Tällä kertaa halusin päästä perille jalan.

Täällä kuitenkin kiinnostuneille muutamia kalaravintoloiden osoitteita sitä odotellessa.

Oli Genovassa TIETYSTI syötävä myös pestoa, joka näytti usein olevan
tarjolla tällaisten pienten ja sievien gnocchien kanssa.

Mereneläviä näkyvissä! Mustekalan musteella värjättyä ligurialaista trofie -pastaa
oli tarjolla Bar Bertossa, joka sijaitsee eräässä Genovan iltaelämän
kulminaatiopisteessä eli Piazza delle Erbellä.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että ravintolanmetsästyksessä lensi hanskat tiskiin lähes saman tien.

Lupasin myös pyhästi olla murjottamatta vaikka (eli jos eli kun) en paikan päällä löytäisi täydellisesti tyydyttävää ruokapaikkaa.

En siinäkään tapauksessa että en ehkä saisi tajunnanräjäyttävää pestoa, täydellistä genovalaista focacciaa, ainuttakaan merenelävää, uutta tuttavuutta farinataa (jota UNOHDIN lopulta edes etsiä!!!??) ja/tai mitä tahansa uutta ja ihmeellisen ihanaa syötävää jota Genovalla ikinä voisi olla tarjottavanaan.

Majapaikkamme vieressä sijaitsi Genovan suurin tori, Mercato Orientale.
Täällä olisi ollut sitä kaipaamaani kalaa.

Kyllä. Kalaa ja muita mereneläviä olisi löytynyt.

Ja tietysti näitä vaatimattomia vihanneksiakin.

Nämä olisi ollut kiva viedä kotiin hautumaan hitaasti pannulla
vaikkapa munakkaaksi.

Ja niitä uusia tuttavuuksia jotka jäivät maistamatta..

Ja niin päivä Genovassa lipui eteenpäin harvinaisen säyseissä merkeissä.

Vatsaa täytettiin sitä mukaa kun se alkoi tuntua vähänkään liian tyhjältä.

Ilman paineita. Ilman turhia ahdistuksia syömättä jääneistä ruoista.

Genovan satamassa sijaitsee yksi jo maailmanlaajuiseksi ketjuksi kasvaneen Eatalyn ruokakaupoista.

Ligurian alueen lempipastaa trofieta löytyy joka tarpeeseen.
Eatalyn toimintaperiaatteena on tarjota asiakkailleen ensisijaisesti
lähialueiden pientuottajien korkealaatuisia tuotteita.
Voi mikä itku ja hampaiden kiristys, että se vain tavallisesti tarkoittaa
myös paikoin aika järkyttäviä päivittäistavaroiden hintoja.
Siitäkin huolimatta, että tuotteiden tuominen kaiken kansan saataville
myös hinnan puolesta on ollut yksi Eatalyn pääperiaatteista.

Ah, mutta on siellä Eatalyssä sitten kyllä hyllykaupalla mitä ihanampia tomaatteja
- ja kaikkea muuta hyvää!

Sen lisäksi että Eataly on ökyhintainen ruokataivas,
on sen suojissa myös varsin tunnelmallinen ravintola.

Tai jos haluaa ottaa rennommin,
voi ostosten lomassa istahtaa haukkaamaan vaikka pizzaa.
Eatalyssa järjestetään myös erinäisiä italialaisen keittiön minikursseja,
kuten johdatus tädellisen pizza&leipätaikinan saloihin.

Mutta kun ilta alkoi hämärtyä ja kuu nousi taivaalle, myös sisäinen ihmissuteni heräsi eloon.

Ja kun tilanne pääsi noin pitkälle, ei mikään ollut enää ok. Eikä se mikä olisi ollut ok ollut enää saatavissa.

Häntä koipien välissä jouduin siis tallustamaan kohti majapaikkaamme. Toivoen, että saan edes jonkun murun rinnan alle jaksaakseni aamupalaan asti.

Ja tottahan nyt Genovan kokoisesta kaupungista löytyi rauha sielulle. Vaatimaton, mutta mahtavan maistuva pikku lautanen friteerattuja sardelleja (alici fritti) jossain nimettömäksi jääneessä trattoriassa.

Ja palanpainikkeeksi ihanin, pehmein, öljyisin ja suloisimmin suolattu focaccia alakerran leipomosta (tässä tapauksessa siis focacceriasta) Zena Zuenasta. Josta olisin saanut myös monia muita niistä vaille jäämistäni Genovan herkuista.

Näin. Ainakin tiedän tarkalleen mihin suuntaan heti ensimmäiseksi seuraavalla Genovanmatkallani. Sinä täydellistä focacciaa pureskellessa voin sitten ihan rauhassa katsella vaikka niitä paikallisbussien linjakarttoja.

Kesän ja pikkulauantain kunniaksi en voi olla jakamatta kanssanne myös tätä Genovan lahjaa maailmalle! Prego!

Mikä ilo ja onni onkaan mökittömälle surkimukselle saada kutsu viettämään viikonloppua järven rannalla! Juuret kun ovat kuitenkin sen verran tiukasti kiinni suomalaisessa peruskalliossa ja jalat tukevasti järvirannan mudassa, että ilman mökkikokemusta kesästä jäisi puuttumaan jotain aivan olennaista.

Sen lisäksi, että mökillä pääsee mitä luultavammin autuaasti saunomaan ja pulahtamaan järviveden viileyteen sekä palaamaan kallisarvoiseksi hetkeksi luonnon ja metsän keskelle, on mökeillä tavallisesti myös grilli.

Ihana ihana grilli, josta saa bruschettan lisäksi ihan erityisen herkullista väriä ja makua myös nämä suuret suosikkini!

Grillatut munakoisot ja kesäkurpitsat - Melenzane e zucchine grigliate

Munakoisoa ja/tai kesäkurpitsaa
valkosipulia
suolaa
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
(kuivattua oreganoa munakoisojen sekaan)
tuoretta persiljaa

1. Leikkaa kesäkurpitsat ja munakoisot siivuiksi. Jotta pikkuruiset kesäkurpitsat eivät niin helposti tipahtelisi grillin sisään (..juu, grilli perkule verotti useammankin herkkupalan..), siivut voi leikata hieman viistoon tai leikata kesäkurpitsan puoliksi ja siivuttaa sitten pituussuunnassa.

HUOM! Munakoisoja voi ennen grillaushommia halutessaan hieman itkettää. Eli kun munakoiso on siivutettu, asettele siivut kerroksittain pastalävikköön (ei hätää jos ei riittävän isoa lävikköä löydy, iso lautanen tai salaattikulhokin hoitaa homman). Ripottele kuhunkin kerrokseen munakoisosiivujen päälle (meri)suolaa ja asettele viimeisen kerroksen päälle suolan lisäksi lautanen painoksi. Anna munakoisojen itkeskeskellä kitkeryydet pois puolen tunnin ajan.

Kun olet valmis siirtymään grillin ääreen, pyyhi itketetyt nesteet munakoisojen pinnasta talouspaperilla. Näin munakoisoissa on jo grillausvaiheessa mukava suola, ja maustaessa voit vastaavasti laittaa vähemmän suolaa. Voit halutessasi myös hieman huuhdella itketettyjä siivuja ja sitten kuivata ne talouspaperilla.

2. Valmistele grillin ääreen tarvittavat tykötarpeet sekä omat kulhot niin kesäkurpitsoille kuin munakoisoille. Muista myös ottaa veitsi valkosipuleita varten, ettei mikään kärähdä kun lähdet sitä noutamaan..

Grillaa kesäkurpitsoihin ja munakoisoihin kaunis väri molemmin puolin. Kesäkurpitsat kärähtävät helposti ja niitä kannataa vahtia aika haukkana.

..Mutta kyllä niissä saa ja pitää vähän kuitenkin väriä olla!

3. Sitä mukaa kun siivut kypsyvät pehmeiksi, siirrä ne omiin kulhoihinsa kerroksittain.

Kun kerros kesäkurpitsaa tai munakoisoa on kypsynyt, ripottele päälle suolaa, pirskottele kauttaaltaan oliiviöljyä ja valkoviinietikkaa, leikkaa valkosipulinkynttä pienehköiksi paloiksi, revi joukkoon persiljaa (ja ripottele halutessasi myös hieman kuivattua oreganoa munakoisoille).

Toista maustamisoperaatio aina kun uusi kerros siivuja on kypsynyt.

4. Kun kaikki siivut on kypsiä ja maustettu, laita kulhot hetekeksi viileään. Tai syö hyvällä ruokahalulla vaikka samantien!

Ja mikä mukavinta - kyllä näistä tulee aika mukavia herkkuja ihan oman hellan äärellä parilallakin paistettuina.

Sitten kun tämä näkymä ruokapöydästä on kaunis muisto vain..

Silloin kun asuimme vielä Italiassa, piti kesälomilla luonnollisesti piipahtaa aina nautiskelemassa Suomen suvesta.

Suomen lomilla pääsinkin sitten näyttämään roomalaispojalle todellisen minäni. Sen miten tämä pohjolan tyttö on luonnon kanssa yhtä ja taipuu yhteen jos toiseenkin toimeen, joilla pysyisimme hengissä vaikka eksyisimme Lapin erämaihin.

Hakkasin halkoja, sytytin tulen takkaan (viimeistään parin Hesarin ja sytytysnesteen voimalla), sienestin, marjastin ja kävinpä hakemassa järvestä kalaakin.

Mutta kun vuodet kuluivat, alkoi metsä ötököineen hieman jännittämään ja kirveenkäsittelykin suorastaan pelottamaan. Makkarat siirtyivät kypsymään hellalla kun kosteilla tukeilla sytytetty grilli ei antanut enää pienintäkään savumerkkiä.

Ja tuli vastaan lopulta sekin päivä, se perustuksiani järkyttänyt päivä, jolloin ongenkoukkuun tarkoitettu mato sai kiemurteluillaan minut kirkumaan. Kovaa ja korkealta. Enkä enää saanut itsestäni irti tuota lapsuusaikojen kunniatehtävää. En vain pystynyt siihen enää.

Nyt kun tämä pieni väsymätön mestarionkija on näin kasvanut irti luonnosta täytyy kalasaaliitkin taipua hakemaan kaupan kalatiskiltä.

Mutta vaikka joudunkin pikkaisen syyttämään Italiaa tästä surkeasta vieraantumisesta, sain sieltä lohduksi kuitenkin reseptin, jolla valmistettu valkolihainen kala (ja kana!) auttaa takuuvarmasti unohtamaan turhat surkuttelut!

Ahvenia alla mugnaia eli myllärimimmin tapaan (2 hengelle)

6 ahvenfilettä
2 dl (punaista) maitoa
60g voita (tai niin paljon, että varmasti riittää, ja suolaista voita!)
n. 1,5 dl vehnäjauhoa
1/2 (mehukkaan) sitruunan mehu
suolaa (merisuola suoraan myllystä on superhyvää)
kourallinen persiljaa

Kävin nämä kalatiskiltä onkimassa.

1. Laita fileet (myös kana tykkää tästä kylvystä) maitoon noin 30 minuutin ajaksi.

* Tätä maidossauittamista käytetään tiiviisti varsinkin perinteisessä italialaisessa keittiössä. Kalan kanssa maidon sanotaan palauttavan kalan ominaismaun varsinkin pakastuksen jäljiltä sekä auttamaan kypsymistä tasaisesti pehmeäksi.

2. Purista sitruunan mehu valmiiksi ja hienonna persilja.

3. Kaada jauhot syvälle lautaselle ja ota viereen yksi iso lautanen. Tiputtele liiat maidot pois kalan pinnasta ja pyörittele ahvenfileet sitten yksi kerrallaan molemmin puolin jauhoissa. Siirrä jauhotetut fileet lautaselle odottamaan.

4. Laita voi sulamaan paistinpannulla. Lisää kalat kun voi alkaa tiristä ja anna niiden kypsyä molemmin puolin mukavasti tirisevällä pannulla niin, että pinta saa kauniin värin (muutama minuutti per puoli, kalan koosta tietysti riippuen. Jos teet kanaa, viitisen minuttia per puoli riittänee).

HUOM! Jos kaikki kalat eivät mahdu kerralla pannulle, kannattaa ne tehdä pienemmissä erissä, jotta kaikki saavat riittävästi lämpöä ja jauhopinta pysyy rapeana eikä lähde irtoilemaan. Pannulla on oltava kaikissa paistoerissä (ja paistopuolilla) runsaasti voita.

Kröhm..
Don't do as I do. Do as I say.

5. Laita valmiit kalat tarjoilulautaselle. Ripottele päälle suolaa ja lirauttele sitruunamehu tasaisesti kalojen päälle. Lopuksi peittele koko herkku persiljasilpulla.

Istu alas ja nauti!

Teksti löytyy täältä.

Yllättäen saapui elokuu.

Ja mieleen hiipi hienoinen melankonia. Aurinkokaan ei ole ihan niin kuin ennen. Siinä alkaa maistua pieni aavistus vääjämättä saapuvasta syksystä.

Ilmakin tuoksuu erilaiselta. Sieniltä ja märältä sammaleelta.

Ulos pilviseen päivään katsellessa tuntuukin niin hassulta, että Italiassa on elokuun myötä alkamassa kesän varsinainen lomakuukausi. Italialaisten lomailijoiden määrä saavuttaa kulminaatiopisteensä kuun puolivän Ferragostossa, joka vietetään rannalla (tai muuten vaan lomalla) yhtä sitkeästi kuin suomalaiset juhlistavat juhannustaan mieluiten mökissä järven rannalla.

Ja jos lomalla ei olla oltu ennen Ferragostoa, niin ainakin viimeistään silloin, 15.8. pistetään lappu liikkeen luukulle ja jätetään kaupunki turisteille.

Siis silloin kun suomalaislapset jo reput selässä suuntaavat kohti koulunpenkkejä..

Onneksi kuitenkin meillekin on vielä luvassa kesäistä lämpöä. Ja näin viikonloppuista kesää odotellessa ja italialaisten alkavia lomia juhlistaakseni haluan jakaa kanssanne salaatin, joka kuuluu rantalomiini kuin lämmin aurinko kesään.

Ja tämä salaatti onkin harvinainen salaatti, sillä italialainen ruoka ja nakki eivät tavallisesti kuulu edes samaan lauseeseen. Mutta nakki, jota italilaiset kutsuvat suloisesti wursteliksi, ja lausuvat niin että minua melkein naurattaa (jotenkin näin: WYIJSTEL) on tämän ruoan kruunaamaton kuningas.

Italialainen nakkisalaatti - Insalata di riso (oikea käännös siis riisisalaatti, mutta mitä me pienistä.. tästä määrästä riittää 2-4 hengelle)

1 paketti nakkeja
3 dl riisiä (pitkäjyväistä tai basmatia)
100g pakasteherneitä
pieni paketti (n. 150g) kirsikkatomaatteja
(mustia) oliiveja
artisokansydämiä
1-2 suolakurkkua
1 paprika (myös säilötty toimii hyvin!)
1 rkl kapriksia
(pieni purkki tonnikalaa öljyssä, sopii ihmeen hyvin nakin kaveriksi!)
1 sitruunan mehu
tuoretta basilikaa ja/tai ruohosipulia
oliiviöljyä&suolaa

* tämä salaatti on klassinen jääkaapintyhjentäjä, johon voi heitellä yhtä jos toistakin purkkien pohjalle jäänyttä. Siksi tästä löytyy myös lukuisia variaatioita, ja em. ainesten lisäksi/sijaan mukaan voi heitellä purkkiherkkusieniä, mozzarellaa tai muita juustoja, keitettyjä kananmunia, porkkanaa, maissia tai minimaisseja jne. jne. jne.

Miten joku näin ruma voi olla niin hyvää??

1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä. Kun riisi on kypsää (tässä on hyvä olla tarkkana ettei salaatti mene ihan muussiksi), kaada kypsät riisit lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä. Anna ylimääräisen veden valua pois ja kaada riisi sitten salaattikulhoon.

2. Jos haluat käyttää myös tonnikalaa, kaada tonnikalasta ylimääräiset öljyt pois. Pienennä tonnikalaa hienojakoisemmaksi lautasella ja sekoita sitten riisin sekaan haarukalla.

3. Keitä herneitä hetki suolatussa vedessä. Kun herneet ovat sulaneet, kaada vesi pois ja heitä myös herneet lävikön kautta riisin sekaan. Sekoita.

Tämä laiskimuspa roudaa toisinaan Italiasta myös salaatinsärpimet!

4. Pilko nakit ja pyöräytä niihin halutessasi hieman väriä ja makua paistinpannulla. Lisää myös nakit riisin sekaan.

5. Pilko loput ainekset. Oliivit renkaiksi, kurkut, paprika ja tomaatit pieniksi paloiksi, artisokansydämet pienehköiksi lohkoiksi. Lisää nämä sekä kaprikset riisin joukkoon ja sekoita.

6. Revi sekaan basilika ja/tai ruohosipuli. Lisää hieman oliiviöljyä, suolaa makusi mukaan ja sitruunan mehu. Maista vielä ja laita sitten jääkaappiin makustumaan tunniksi.

Vaikka rantakelit alkaisivat tästä hupenemaan, niin toimii tämä mainiosti myös piknikillä tai palanpainikkeena sienimetsällä!

Kesämuistoksi on liitettävä mukaan kuva ihanasta kesäisestä kisukaveristani, joka ilmestyi paikalle aina viimeistään silloin, kun koitti lounasaika.

Tosin tälle kaverille maistuivat erinomaisella ruokahalulla myös aamuiset cornettot, joita se suorastaan himoitsi!

Hei hei kisukaveri ja heinäkuu!

Teksti löytyy täältä.

Ennen kuin pieni luoteis-Italiaan suunnannut kesäkiertueemme starttasi, jouduin moneen otteeseen vääntämään keskenäni kättä siitä, että oliko määränpään valinta varmasti osunut oikeaan.

Kun siellä toisessa vaakakupissa painoi kuitenkin Sisilia, joka oli taas palannut hirveästi houkuttelemaan Montalbano -manian myötä.

Ja Sisiliahan nyt vaan kuulosti täydelliseltä kesämaalta. Toisin kuin lounais-Italia ja Piemonte, joista minulla ei ollut yhtä romanttista kuvaa.

Paitsi että siellä jossain taustalla kohoilevat Alpit. Jotka taas ovat yhtä kuin talvi.

Piemonte ei siis millään tavalla vastannut sitä aurinkoista ja paratiisimaista kuvaa, jonka piti täyttämän verkkokalvot kesäloman tultua. Ja siksi sääennusteisiin nojannut järkipäätös toden totta - Montalbanoa lainatakseni - rompeva i gabbasisi. Eli sai kulkuseni vähemmän riemuisasti helkkäilemään.

Italiaan oli nimittäin luvattu järkyttävän kehnoa säätä. Ja kuka nyt hakeutuisi huonolla säällä rannalle ruikuttamaan?

No, ei ainakaan italialainen.

Ja täytyy sanoa, että hyvä niin. Kesäkuun alkupuoli näytti nimittäin tältä.

Kelit eivät olleet ihan rantaisat.

Silti painava pilvikatto sopikin maisemaan suorastaan mainiosti, kun starttasimme Genovasta kohti Piemontea.

Tällainen cupo (synkkä) valo sai moottoritien sijaan valitsemamme pikkutien näyttämään siltä kuin matkustaisimme moottorisahamurhaajan kotikonnuilla.

Ja moottorisaha kuulosti jotenkin paremmalta kuin moottoritie, jolla vedetään tuhatta sataa rekkojen seassa tuolla ylhäällä.

Se että sain kuskin (minä vellipöksy kun en Italiassa meinaa uskaltaa rattiin..) suostumaan jättämään moottoritiet ja valitsemaan pienet maisematiet, sai kaiken näyttämään ja tuntumaan jo lähtökohtaisesti paremmalta.

Matkan varrella oli nimittäin silloin suurempi todennäköisyys törmätä odottamattomiin seikkailuihin.

Kuten vaikkapa näihin kurveissa vastaantuleviin miinoihin.

Sunnuntaipyöräilijöihin.

Mistä tuli muuten mieleeni sunnuntai. Eli päivä, jona halusimme vuokrata auton.

Sepä ei nimittäin Genovan kokoisessa kaupungissa ollutkaan yhtä vaivatonta kuin vaikkapa Roomassa, missä yksi rautatieasema Terminin siivistä on omistettu avustamaan turisteja matkaan, ja josta löytyy mahtava valikoima eri autovuokrausfirmoja päivä kuin päivä.

Koska autonvuokraus oli kuulostanut ehdottomasti parhaalta tavalta ottaa haltuun Italian lounaiskolkka (alueen isojen kaupunkien Genovan, Milanon ja Torinon muodostamassa kolmiossa välimatka kaupungin kuin kaupungin välillä on moottoritietä pitkin noin kaksi tuntia), vaati pientä salapoliisityötä selvittää lähin avoin vuokrafirma.

Meinasi pieni epäuskokin iskeä, kunnes selvisi, että Genovan lentokenttä tarjoaa autonvuokrauspalveluja myös viikonloppuisin. Ja sinne pääsi mahtavan näppärästi (tosin viikonloppuisin vain noin kerran tunnissa) Volabus -linja-autolla, joka aloittaa matkansa Brignolen rautatieaseman edestä, ajaa poikki kaupungin päärautatieasemalle Piazza Principelle ja sieltä lentokentälle. 6€ maksavan lipun voi ostaa KÄTEISELLÄ kuskilta ja matkaan menee puolisen tuntia.

Kun välttelee moottoriteitä, ei vastaan tule tietullejakaan. Moottoriteillä matkustaessa täytyy pitää mukanaan
aina myös PIENTÄ käteistä ja mieluusti kolikoita. Valkoisten taulujen alla kelpaa vain puhdas raha,
sinisten alla pankkikortti ja keltaisista päräyttävät ohi Telepass -sopimusasiakkaat.

Tietullit välillä Torino-Genova jäivät pikkaisen alle 10 euron.

Pieni sivuhuomautus liittyen autonvuokraukseen. Netin kautta löytynyt Firefly -palvelu tarjosi pienen Fiat Panda -auton hintaan 24€/päivä. Kuskin vaihto maksajasta/varaajasta toiseksi henkilöksi maksoi 8€/päivä ja täysvakuutus 15€/päivä. Vuokrausta varten olisi passi ollut kiva ylläri (jäi Roomaan..).

Isoin yllätys oli se, että auton todellinen vuokraaja Hertz varasi luottokortilta 1500 euron verran vakuutusvaraa vuokraperiodin ajaksi. Tätä ei tapahtuisi jos auton olisi vuokrannut suoraan Hertziltä (samoin kuin mahdottoman monimutkaisilta kuulostavia rahansiirtoja onnettomuuden sattuessa). Varaus ei myöskään poistunut tililtä lopulta automaattisesti ja vaati muutaman puhelinsoiton sekä vuokrafirmaan että suomalaiseen pankkiin.

Tiedoksi vaan. Älä turhaan soita sinä tapauksessa ainakaan sinne suomalaiseen pankkiin.

Mutta kun siis lopulta reitti oli selvä ja kulkuväline alla, saattoi keskittyä katselemaan taas ympärilleen.

Ligurian Apenniineja, jotka on ylitettävä jos Genovasta aikoo kohti pohjoista.

Hylättyjä teollisuushalleja.

Kyläpahasia, joissa asuu varmaan vielä vampyyreja. Tai vähintään zombeja.

Portteja, jotka eivät johda minnekään.

Paikoilleen pysähtynyttä aikaa.

Joidenkin sunnuntaista tylsyyttä.

Ja lopulta myös hieman keventynyttä pilvipeittoa ja maastoa, jossa väreili toivo.

Tuolla jossain kohoilevat Langhen viinialueen kukkulat.

Aurinko paistaa ehkä jo tänä iltana.

Hiljaa hyvä tulee.

Teksti löytyy myös täältä.

Laiskuus on lahja.

Tai näin voisi armollisesti ajatella, kun viikosta ja kuukaudesta toiseen vähät välittää erinäisistä kodin kauneusvirheistä.

Vaatehuone on sekaisin, parvekkeen (ja vähän muutkin) lasit jääneet pesemättä, liinavaatekaappi kaaoksessa, loputon pöly laskeutuneena kaikkialle ja valloillaan varsinkin siellä, missä sen poistaakseen pitäisi nähdä vähänkään extravaivaa.

Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Mutta se ole Andy joka lopulta räjäyttää lian pois.

Ei. Lika ja piilossakin oleva epäjärjestys saa todellista kyytiä vasta siinä vaiheessa, kun kylään on tulossa anoppi.

Varsinkin, jos anoppi on italialainen ja tulee asustamaan kodissa koko pienen Suomenlomansa ajan.

Eikä tämä mitenkään tarkoita, että oma anoppini olisi erityisen julma yksilö, joka suorittaa vierailullaan tupatarkastuksen, jonka tulokset vaikuttavat parisuhteeni tulevaisuuteen.

Päin vastoin. Minulla on erityisen mukava anoppi.

Mutta anoppini on italialainen. Ja italialaiset naiset ovat järkyttävän siistejä.

Siksi minunkin on ihan vain mielenrauhani vuoksi syytä hetkeksi ryhdistäytyä.

Se tarkoittaa sitä, että mitä luontevimmin pienenkin kauneusvirheen ilmaannuttua elämä pysäytetään hetkeksi, jotta kaikki on taas saatu siivottua. Vessat pestään mieluusti päivittäin (hups - taisin sen heti eilen unohtaa..), lattioita lakaistaan joka välissä, uunikin taidetaan pestä kerran viikossa ja mitä näitä nyt on. Mutta ainakin on, ah, niin siistiä. Ja kaikki tiedämme miten mukavaa on kun koti on siisti. ÄLYTTÖMÄN mukavaa.

Mutta piru. Jatkuva siisteyden ylläpito käy työstä. Eikä mistä vaan työstä, vaan yhden henkilön 24/7 työstä. Ja se työ kuuluu ainakin Italiassa lähes vain ja ainoastaan emännän hartioille. Vaikka ei etteikö muut pyytäessä auttaisi. Mutta kun emäntä tavallisesti haluaa hoitaa kaiken ihan itse. Mikä emäntä se olisi, joka antaa miesten käydä sotkemaan.

Se olisi vähän tyhmä emäntä, sillä eivät nuo miehet niistä siivousasioista ymmärrä hölkäsen pöläystä. Sotkevat vain lisää.

No onneksi oman kotini jakaa italialainen mies, joka (nyttemmin) kiitettävästi jakaa kotihommat. Viimeistään siinä vaiheessa kun kiltisti muistan muistuttaa.

Ja nyt vierailun ajan on itsenikin hyvä skarpata. Eikä se tee edes pahaa, tiedättekö miksi?

Siksi, että erinomaisen mukavien (ja siisteyteen tottuneiden) vieraiden mukana kotiimme tuli tällainen matkalaukun kokoinen pala Italiaa!

Huomioi, että mukana tulivat myös hyvästä italialaisesta leivästä tehdyt korppujauhot..
Mukana tuli siis vähintään joka IKINEN syötävä asia, josta on viime aikoina tullut mainittua.

Aamupalacornettotkin on taas hetkeksi turvattu!

Viehättävää viikonloppua!

Yhtäkkiä pieni kotimme on oudon hiljainen. Ja tyhjä.

Aamuvarhaisella lentokentälle kuskatuista vieraista muistuttavat vain vierastohvelit sekä kasa lakanoita ja pyyhkeitä.

Eikä mitä vain tohveleita tai pyyhkeitä. On nimittäin niin, että pienet ja sievät eromme paljastuvat jo sillä samaisella hetkellä, kun italialainen vieras astuu ovesta sisään ja saa käteensä vierailun ajaksi varatut kuivausvälineet.

Tässä siis muutama muistiinpano pyyhkeistä, tohveleista ja muutamasta muusta "gatesta" johon saattaa törmätä italianvieraiden pikavisiitillä.

1. Erinomainen keino aiheuttaa pelonsekaista kauhua on noudattaa kotona kenkienriisumissääntöä. Varsinkin jos kodin eteinen on minimaalinen ja vieraalle jää se kuva, että kengät jalassa saa seistä vain minimaalistakin pienemmällä eteisen kynnysmatolla.

Onhan nimittäin niin, että kun kengät on viimein saatu jalkaan, tulee mitä todennäköisimmin tarve käydä viimeisen kerran vessassa, hakea vielä yksi lisävaatekappale, puhelin, kamera tai vaikka kulaus vettä.

Suurta hämmennystä aiheuttavatkin joustot asetetussa säännössä. Saako sisään asuntoon vielä hipsiä vaikka kengät on jo jalassa, vai pitääkö kenkienriisumis- ja pukemisriitti aloittaa taas alusta? Niin, siinäpä vasta kysymys, joka saattaa aiheuttaa mukavasti kihelmöivää stressiä joka kerta kun asunnosta on määrä poistua.

2. Kenkienriisumisesta seuraavaa todennäköisesti hieman alaston olo. Kätevä emäntä tarjoaa shokkilääkityksenä sisäsiistit kotitohvelit.

3. Jos kodin vaatimattomankin jätteidenkierrätyssysteemin esittelee röyhein rinnoin, on syytä valmistautua myös siihen, että jokainen roska on mysteeri oikeaa jäteastiaa aprikoivalle vieraalle. Jos haluaa vältää roskakorinvartijan roolia, kannattaa esitellä vain sekajäteastia ja kierrättää kahta kovemmin vieraiden poistuttua.

Jos haluaa oikein brassailla, kannattaa tietysti mainita, että Suomessa saa puhdasta rahaa palauttamalla pullot ja tölkit kauppaan. Se tekee aina vaikutuksen.

4. Pyyhkeet ja niiden tehtävät on syytä esitellä erikseen. Vaikka jokseenkin tyypillisimmillään kuivaussetti koostuu kylpy- ja kasvopyyhkeistä, Italiassa settiin kuuluu lisäksi aina myös bideepyyhe, joka on juurikin oman kasvopyyhkeemme kokoinen.

Myös kylpypyyhe vaatii erityisen orientoitumisen, sillä italialaiset kuivaavat itsensä tavallisesti kylpytakkeihin kääriytyen. Ja vaikka kukaan ei luonnollisesti odota löytävänsä kylpytakkia kotivierailultaan, sen korvaaja voi olla hyvä erikseen osoittaa.

5. Parasta ruokaa ulkomaanvieraalle on se, jota syödään suomalaisessa kodissa. Sen sijaan että viet vieraan hyvään ravintolaan ja hukkaat illan panikoimalla laskun lopputulemaa, laita kotona vaikka The avokadopastaa. Sitä rakastavat italialaisetkin, nyt se on todistettu (kehoitan tosin vaahdottamaan valkosipulin lähes huomaamattomaksi samaan tapaan kuin pestossa).

6. Stockmannin vetovoimaa ei kannata aliarvioida.

Ja kansalaisuudesta viis - miesvieraita varten kannattaa laatia shoppauspäiviksi etukäteen erinäisiä viihdytyspaketteja (kahvittelupaikka, bissepaikka, kävelyretki satamassa, poikien retki elektroniikkakauppaan, lautta Suomenlinnaan ja takaisin.. vinkkejä vastaanotetaan!)

7. Saunomista varten vieraiden on syytä ottaa mukaansa uimahousut vaikka sydäntalvella. Ilman pöksyjä/biksuja vieraalta voi hyvin todennäköisesti jäädä tärkeä pala Suomea kokematta.

Lisähuomautuksena kehoitan tarkastamaan myös saunan toimivuuden hyvissä ajoin ennen saunomispäivää. Ettei käy niin, että kiuas ei yhtäkkiä toimikaan h-hetken koittaessa.

Kuten kävi eräässä taloudessa juurikin tässä päivänä eräänä.

8. Vaikka suomalainen liikenne näyttää järjestelmälliseltä ja turvalliselta, on kaupungilla muistettava seuraavat ohjenuorat:
a. kaupunkiliikenteessä bussikuski on kingi
b. suojatiellä jalankulkija ei ole automaattisesti turvassa
c. pyöräilijät ovat vaarallisia ohjuksia
d. autoilijan ei kannata odottaa väistävän, jos tietä lähtee ylittämään mualla kuin liikennevaloissa tai suojatiellä

9. Jotta italialaisvieraat eivät aiheuttaisi pahennusta linja-autoissa, on näille syytä teroittaa, että bussin kyytiin noustaan vain etuovesta. Tämä sääntö ja systeemi herättävät italialaisissa suoranaista ihailua.

10. Monelle italialaiselle Suomi tarkoittaa sivistysvaltiota, jossa on vallalla ihastuttava järjestelmällisyys ja siisteys. Sen lisäksi Suomesta tiedetään se, että siellä on aina kylmä, vaikka kesällä aurinko paistaakin koko ajan. Talvella sen sijaan on aina todella kylmää ja lumista. Ihmiset syövät lohta ja naiset ovat kauniita. Ja kaikki ovat vaaleahiuksisia.

Kun italialaiset vieraat ovat päässeet kynnyksen yli, on hyvä valmistautua puolin jos toisinkin siihen, että myytit murtuvat.

Elokuun yö saattaa olla hautova ja pilkkopimeä kuin kesäisessä Italiassa, roskakorit pursuilee roskia yli äyräiden (vaikka väitänkin, että se oli lokkien syytä), kaikki eivät ole blondeja ja hämmästyttävän monilla on värjätyt hiukset. Naiset ovat ..hmmm.. naturelleja ja kaupoissa on huomattavasti enemmän makkaroita kuin kalaa.

Muiden muassa.

Mutta vaikka myyttien Suomi onkin jotain ihan muuta kuin todellisuus (ja näitä pieniä yllätyksiäkin tulee aina vastaan), niin nämä pysyvät:

Suomessa ruoka on hyvää.

Ja Suomessa vain on sitä jotakin. Vaikka tämä suomalainen ei aina meinaisi siihen uskoa.

Että sen kunniaksi. Hyvää alkanutta viikkoa!

Joskus sitä onnistuu yllättämään itsensä iloisesti olemalla vähän omaa tavallistaan rohkeampi. Ja tekemällä sen kummemmin ajattelematta jotain tutuilta urilta poikkeavaa.

Niin kuin minä nyt, kun olen suuntaamassa päähänpistosta alkunsa saaneelle matkalle kohti päähänpinttymäksi muodostunutta Sisiliaa.

Päämäärä saarella tuntematon. Repussa varmuuden vuoksi (ja kiireessä) koko vaatekaappi.

Bianco e azzurro sei
con le isole che stanno lì
le rocce e il mare
coi gabbiani
Mediterraneo da vedere
con le arance
Mediterraneo da mangiare
La montagna là
e la strada che piano vien giù
tra i pini e il sole
un paese
Mediterraneo da scoprire

Viikon päästä palaan viimeistään kertomaan mitä sieltä Sisiliasta löytyi!

Koko teksti täällä.

Muutama viikko sitten jouduin mainoksen uhriksi.

Sormi kun vain vahingossa lipsahti klikkaamaan auki sähköpostiin pudonneen äkkilähtölistauksen.

Ja siellä se oli.

Sisilia.

Ja elämäni ensimmäinen pakettimatka. Määränpää saarella tuntematon.

Taorminan upeasta kaupunginpuistosta (Parco comunale)
näkyy koko Giardini Naxoksen rantaviiva.

Eikä aikaakaan, kun myös erään toisen tietokoneruudun äärellä alkoi matkakuume kummasti vapisuttaa.

Ja niin viikko sitten löysimme itsemme Sisiliasta Catanian lentokentältä. Ystäväni ja minä.

Perheen italianvahvistus joutui jäämään kotiin kastelemaan kukkia.

Sisilialainen liikenne oli huomattavasti vähemmän villiä kuin odotin.

Tämä myyjä tietää mistä turistit tykkää! Kyydissä on kaktuksissa kasvavia
älyttömän kivisiä Intian viikunoita (Fichi d'India) sekä
ihan tavisviikunoita, oreganoa ja tietysti peperoncinoa.

Niin sitten jo pimentyneessä Sisilian yössä meidät istutettiin Giardini Naxoksen rantalomakohteeseen vievään bussiin.

Sopivasti italialaisten juhannuksen eli Ferragoston kynnyksellä. Eli silloin kun koko Italia pyrkii rantaviivalle.

Ja minä taas mahdollisimman kauas rantatuoleista.

Hups.

Empiirisen tutkimustyön perusteella ainoat kellujat näillä rannoilla ovat suomalaisia.
Voi italialaiset mikä ihana asia teiltä jääkään väliin!

Kun bussi lopulta lähestyi majapaikkaamme, lentojännityksen ja nälän sumentama tajunta toden totta järkyttyikin.

Ympärillä vellovaa valtavaa ihmismassaa.

Meteliä ja liikennettä.

Paikkaa, joka näytti kaikelta muulta kuin unelmien Sisilialta.

Ja pirunmoista kestohikeä.

Kuukävelyllä Etnalla.

Silloin on paras vain pistää nopeasti jotain suuhun, avata ikkunat selälleen ja käydä välittömästi makuuasentoon.

Aamulla kaikki on paremmin.

Paljon paremmin.

Paparazzi iski Isola Bellassa.

Niin tälläkin kertaa.

Ja vaikka Sisiliasta löytyi tämän matkan puitteissa lähinnä vain se turistisempi puoli, palasi kotiin huomattavan onnellinen, rentoutunut, kylläinen ja kauneuden sekä lämmön läpivalaisema matkalainen.

Vaikka oma luottokamerankantajani pitikin loman ajan huolta kodistamme, tarttui matkalta muutama kuva myös filmille. Sisilia kuvineen (ja makuineen) palaa siis lämmittämään muistoillaan myös täällä blogissa aina sopivan paikan tullen.

Paras aika päivästä.
Aperitiivit ja pääskyset auringonlaskun aikaan.

Teksti löytyy täältä.

Italianvieraiden ja -vierailujen jäljiltä jääkaappi on kuin hyvinvarustellusta paninotecasta.

Tyhjiöpakatut leikkeleet ja juustot odottavat sitä juuri oikeaa hetkeä, jolloin raaskin ottaa peruuttamattoman askeleen ja viiltää herkkuja suojaavan muovin rikki.

Ja nauttia mahdollisimman syvästi jääkaappiin kätketyistä aarteista leikkelemestarin asettaman lyhyen mutta intensiivisen hetken verran.

Ennen kuin happi tekee tehtävänsä.

Mikä jännitysnäytelmä!

Siksi ei ole myöskään ihan tavatonta, ettei sitä täysin oikeaa hetkeä koskaan tule.

Ja turhan tarkkaan vaalitut herkut päätyvät suoraan roskakoriin mahdollisien pöpöjen pelossa.

Sitäkin on sattunut.

Siksi päätin, että oikea hetki osalle aarteista on nyt. Cogli l'attimo, carpe diem!

Ja pyöräytin muutamat pikku paninot (eli siis suomeksi ihan vaan sämpylät) ja rohkaistuin avaamaan muutamia jääkaapin leikkeleaarteita ennen kuin on liian myöhäistä.

Nämä pehmeät ja kevyesti makeat maitosämpylät ovat tulleet tutuksi erityisesti italialaisilla lastenkutsuilla, joissa niiden suojiin on piilotettu perinteisesti salamia tai kinkku-juusto -viipaleet.

Mutta on näillä sämpylöillä eittämätön paikkansa myös noiden isompienkin paninonystävien sydämissä.

Panini al latte - maitoonleivotut sämpylät (n. 24 kpl)

3 dl (täys)maitoa (1dl hiivaan sekoitettuna, 2 dl taikinaan)
n. 8 dl jauhoa (itse laitoin 3dl durumjauhoa ja 5dl vehnäjauhoa)
1/2 dl sokeria + 2 tl hiivan joukkoon
1 pussi kuivahiivaa (tai 25g eli puolet tuorehiivasta)
50 g voita
1 tl suolaa

Voiteluun:
1 kananmuna
1/2 dl maitoa

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Ota erilliseen kuppiin 1 dl maitoa ja lisää joukkoon hiiva sekä 2 tl sokeria ja anna sekoituksen pulputella kunnes pintaan nousee mukava vaahto.

2. Hiivan tekeytyessä sulata voi juoksevaksi. Lisää sulaneen voin joukkoon loput maidosta, sokeri (1/2 dl) sekä suola.

Hiiva alkaa olla valmista!

3. Mittaa kulhoon 6 dl jauhoa, ja sekoita joukkoon sitten vaahtoavaksi pulpunnut hiivaseos ja voi-maitoseos. Lisää jauhoa vähän kerrassaan kunnes taikina ei enää juutu sormiin.

4. Alusta taikina tasaiseksi pöydällä vartin ajan. Laita taikina sitten kohoamaan vaikkapa lautasella tai keittiöpyyhkeellä peiteltyyn kulhoon kahden tunnin ajaksi.

5. Taikinan kohottua pyörittele taikinasta pieniä palleroita ja anna niiden kohota uunipellillä keittiöpyyhkeen alla vielä 30 minuuttia.

HUOM! Jos olet oikein taitava taikinankäsittelijä, koita saada taitekohdat piiloon sämpylän pohjaan niin, että kansiosa jää hienosti sileäksi.

6. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele sämpylät muna-maitoseoksella ennen kuin laitat ne uuniin. Kypsennä 15 min. ajan tai kunnes pallerot ovat kypsiä.

7. Täytä paninopallerot mielesi mukaan!

Tyypillisiä italialaisia paninotäytteitä ovat mm.

prosciutto (crudo o cotto) & burro (ilmakuivattu/keittokinkku&voi)
prosciutto (crudo o cotto) & mozzarella
tonno&pomodoro (tonnikala&tomaatti)
mozzarella&pomodoro
spinaci&mozzarella (pinaatti&mozzarella)
melanzane&mozzarella (grillattu munakoiso&mozzarella)
salame&burro (salami&voi)
mortadella
bresaola&rucola
cotoletta (paneroitu kanan tai vasikanleike)

Ja muuten, dagen efter aamupalalla tämä pikku panino maistuu eri makoisalta myös nutellatäytteellä!

Buon appetito!

O-ou.

Ei sen ihan näin pitänyt mennä. Nimittäin, että palaisin Sisiliasta kukkakaalit mielessä.

Mutta tällä viimeisellä matkalla sattui käymään jotain niinkin päätöntä.

Kaikki alkoi siitä, kun eräänä päivänä rantapedillä köllötellessä, jossain siellä päiväunen ja valveen rajamailla, kuulin epämääräistä puhetta ruoasta. Siis jostain hirveän hyvästä ruoasta.

Ja mitäpä sitä silloin muutakaan voi kun pikapalata tajuihinsa ja höristellä korviaan. Viereen parkkeeraannella rantaseuruella kun oli kaikenlaista asiaa ruoasta, eikä sellaisen onnen ohi voinut mitenkään uinua.

Ja niin siinä salakuunnellessa kukkakaali luikerteli tiukasti tuonne aivolohkoon.

Naapurit nimittäin puhuivat pizzasta, joka oli tajuttoman hyvää. Tai oikeastaan mielettömän hyvää. Ollakseen niin terveellistä. Eli jauhotonta. Ihmepizzasta, jonka pohja oli tehty kukkakaalista. Ja joka silti maistui pizzalta.

Okei..

Eihän siinä sitten taaskaan auttanut muu, kuin uteliaan roudata kotiinpalattua tähänkin talouteen yksi kukkakaalinpää. Ja kokeilla tätä maailman kahdeksatta ihmettä.

Ja mikäpä siinä. Tämä perinteisiä pizzapiirakoita ainakin huomattavasti jauhottomampi (aikaa tämä vaihtoehto ei kuitenkaan säästänyt) kukkakaalipohja ei ollut lainkaan kehnompi Sisiliantuliainen. Kyllä se ihan pizzalta maistui. Ja oli terveellistä. Ja perheen italialainenkin sen rankkasi tosi hyväksi. Niin kuin voi olettaa, viimeistään hikilenkin ja pitkän odottelun jälkeen.

Ei vaineskaan. Kannattaa tätä ainakin kokeilla. Varsinkin, jos haluaa nautiskella pitsaa oikein erityisen hyvällä omallatunnolla!

Pizza Margherita kukkakaalipohjalla (2 hengelle)

Pizzan ohjeita löytyy englanniksi erinäisiltä terveellisen ruokavalion sivuilta, kuten vaikkapa täältä. Paistoajat ovat tavallisesti lyhyempiä kuin mitä tässä ohjeessa, riippunee ehkä kukkakaalin kosteudesta jne. Omastani olisin halunnut rapsakan, mutta tästäkin tuli lopulta enemmän sellainen haarukoitava läpyskä.

Pohja:
n. 600 g putsattua kukkakaalia
1 tl suolaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 kananmuna
1 rkl oliiviöljyä
1 dl (30g) raastettua parmesaania

puhdas keittiöpyyhe

Päällinen:
1 dl tomaattimurskaa
suolaa
1 (125g) mozzarella
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa

1. Huuhtele ja pilko kukkakaalit ja kypsennä niitä höyryssä (tai mikrossa lisäämättä vettä) sen verran, että haarukka juurikin uppoaa kukkakaalin varteen (tässä testikeittiössä höyryttämiseen meni reilu vartti).

2. Anna kukkakaalien jäähtyä sen verran, että pystyt niitä käsittelemään. Seuraa nimittäin tämän ruokalajin jänskin ja rankin osuus. Toisin sanoen, kokoa kypsentämäsi kukkakaali keittiöpyyhkeen sisään, muodosta keittiöpyyhkeestä pussi kukkakaalin ympärille, ja purista kaalin nesteet mahdollisimman hyvin pois keittiöpyyhkeen läpi. Nestettä lähtee aika paljon - ja hyvä niin. Mitä vähemmän kukkikseen jää nestettä, sen rapsakampi pohjasta kuulemma pitäisi tulla.

Annoin näille kaikkeni!

3. Jos kotoasi löytyy tehosekoitin (ja tykkäät tasaisemmasta lopputuloksesta), kaada kukkakaalit sekä muut pohjan ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä taikina tasaiseksi. Muussa tapauksessa muussaa taikinamassa survimen avulla mieleiseksesi.

4. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Taputtele kukkakaalitaikina leivinpaperille (omastani tuli halkaisijaltaan 30 cm) ja kypsennä uunin keskiosassa 15 min.

Ekan vartin jälkeen näytti tältä.

5. Poista pizza hetkeksi uunista vartin kohdalla ja levitä pintaan tasaisesti tomaattimurskaa. Ripottele tomaattimurskan päälle kauttaaltaan suolaa ja laita takaisin uuniin vielä 10 minuutiksi, mutta nosta tässä vaiheessa lämpö 275 asteeseen ja laita pelti uunin ylätasolle.

Mozzarellaa lisätessä kypsyystilanne oli tällainen.

6. Kun pizza on ollut uunissa kaikkiaan 15min.+10 min., ota pizza taas hetkeksi uunista, ja lisää mozzarella (mozzarella kannattaa muuten puristella mahdollisimman kuivaksi jo hyvissä ajoin etukäteen ja antaa sen tiputella vielä lisää nesteitä siivilässä sillä aikaa kun pohja valmistuu). Laita pizza vielä kerran takaisin uuniin ja anna kypsyä ylätasolla kunnes mozzarella on sulanut.

7. Anna pizzan jäähtyä huoneenlämmössä muutama minuutti. Kaada sitten pintaan hieman oliiviöljyä, mausta tuoreilla basilikanlehdillä - ja ei kun kokikset jääkaapista esiin ja pizzansyöntiin!

Vuodenaikakalenterin mukaan kesä on tullut päätökseensä, vaikka terminen kesä (pääsinpä käyttämään tätä hienoa sanaa!) jatkuu joidenkin ennusteiden mukaan vielä piiiiitkälle lokakuulle.

Mutta olipa kyseessä sitten minkä tahansa kesän päätös, kerrankin tuntuu siltä, että kesästä voi päästää irti ilman kamalaa tuskaa ja hampaiden kiristystä.

Sillä kesä OLI täällä, ja tänä vuonna se hemmotteli anteliaasti auringonvalolla ja lämmöllä.

Eikä vain täällä koti-Suomessa, vaan pitkästä aikaa kesästä pääsi nautimaan kiitettävissä määrin myös Italiassa. Se on ollut suuri ilo ja onni.

Kiitos siis kesä 2013 kaunoinen - olet ollut hyvä kesä!

Yksi kesän ihanista muistoista liittyy erääseen tunnelmalliseen mummonmökkiin ja siellä ystävien kasvimaan aarteista koottuun yrttiseen pastaan.

Kesään sopiva suorastaan hippimäisen rento resepti on kotoisin Pohjois-Italian seuduilta, joilta loma tänä vuonna varsinaisesti käynnistyi.

Ja ne ystävät.

Ne taas olivat niitä kotimaan aarteita, jotka kerran löytääkseen piti matkustaa aina Italiaan asti.

Penne agli aromi - Pennepastaa yrttikastikkeessa (4 hengelle)

1 valkosipulinkynsi
1 isohko sipuli
oliiviöljyä
oksa rosmariinia
kourallinen tuoretta salviaa
kourallinen tuoretta meiramia (ja/tai basilikaa ja/tai persiljaa)
1 tl kuivattua oreganoa
500 g paseerattua tomaattia
1,5 tl suolaa (tai maun mukaan)
1 tl (vajaa) sokeria
1/2 dl kuohukermaa
Parmesan -juustoa

400 g pennepastaa
kunnon kourallinen karkeaa merisuolaa keitinveteen

1. Pienennä sipuli ja valkosipuli ja laita ne kuullottumaan paistinpannulla runsaassa oliiviöljyssä.

2. Hienonna tuoreet yrtit ja lisää ne sekä oregano pannulle kun sipulit ovat mukavasti pehmenneet. Lisää myös suola ja sekoita. Anna muhia maukkaaksi 5 min. ajan.

3. Kaada paseeratut tomaatit pannulle ja ripauta päälle hieman sokeria. Jätä pulputtelemaan kannen alla pikkuhiljaa 15 min. Alenna lämpöä (ja lisää pikaisen vettä huuhtaisemalla samalla tomaattipurkista vimeisetkin tomaatinrippeet), jos kastike meinaa kuivua kasaan.

4. Laita pastavesi kiehumaan. Suolaa kiehuva vesi ennen kuin heität pastat sekaan.

5. Kun pennet on kiehumassa, lisää tomaattikastikkeeseen kerma ja anna kiehahtaa.

Tähän on kerman hyvä tulla.

6. Kaada pastan keitinvesi pois ja pennet paistinpannulle tomaattikastikkeen sekaan heti kun keittoaika tulee täyteen. Nosta paistinpannun lämpöä niin, että tirinä kuuluu, ja pyörittele pennet kauttaaltaan kastikkeessa.

7. Kauho pasta-annokset lautaselle ja raasta kunkin annoksen päälle Parmesan -juustoa.

Buon appetito -

ja heippa hei kesä ja kärpäset!

Teksti löytyy täältä.

"Pthyi!" meinasi päästä kun salaatin joukossa joutui ensi kertaa suuhun palanen valkoista paprikaa.

Kasvisparan maku kun oli, jos mahdollista, vieläkin aneemisempi kuin sen ulkonäkö.

Joka taas oli yhtä verevä ja herkullinen kuin vampyyrillä. Enkä nyt puhu mistään teiniherkkuvampyyreistä.

Mutta niin kuin kauhuelokuvat, jotka karmeudestaan huolimatta oudosti kiehtovat, myös valkoisessa paprikassa oli jotain kutkuttavaa.

Koska valkoisessa paprikassa oli vaisusta ensivaikutelmasta huolimatta rutkasti potentiaalia olla Valittu.

Sillä keväällä elämäni täytti missio.

Roomalaisen torimyyjän suosituksesta Suomeen kuskatut pienet, kevyesti pikantit vihreät friggitelli (tai friarielli) paprikat olivat nimittäin saaneet minut tulisesti rakastumaan.

Ja kuin vähäpäinen tytönheitukka heittäydyin rakkauteen sen kummempia analysoimatta. Kyllähän Suomesta nyt paprikaa löytyy.

Helluntaiheila vm. 2013.

Mutta kun ei löytynyt. Ei sitä oikeaa.

Kokeilin kaikki tavalliset. Samoin suipot. Hyvää oli. Muttei tarpeeksi.

Ja sitten vastaan tuli tämä väritön ja mauton paprikanraasu. Suomalainen friggitelli.

Valittuni.

Friggitelli -lisäke valkoisista paprikoista (2 hengelle)

500g valkoista paprikaa (paprikat kutistuvat hurjasti, ja puolen kilon satsi kutistuu varsin miniksi lisukkeeksi kahdelle. Kantsii tehdä kerralla enemmänkin, vaikka parhaimmillaan nämä ovat saman tien syötyinä.)
2 isoa valkosipulin kynttä
1 pieni peperoncino (chili)
1 tl (karkeaa meri)suolaa
runsaasti oliiviöljyä (friggitelli tarkoittaa kirjaimellisesti pieniä friteerattuja asioita!)

1. Pese ja halkaise paprikat. Poista siemenet ja valkoiset osat ja leikkaa paprikat sitten reilun peukalonpään kokoisiksi paloiksi.

HUOM! Nuo ihan aidot ja alkuperäiset friggitellit tehdään monesti myös siemeniä putsaamatta. Jos friggitellejä tulee vastaan etkä pelkää hentoa tulisuutta (tai siemeniä), viskaa ne pannuun ihan kokonaisina!

2. Kaada paistinpannuun reilusti öljyä (koko pohja pitää olla öljyn peitossa, vähintään) ja laita valkosipulin kynnet kuullottumaan öljyssä kullanruskeiksi.

3. Kun kynnet ovat saaneet värin pintaan molemmin puolin (varo etteivät ne kuitenkaan pala), heitä paprikat pannulle. Mausta hienonnetulla peperoncinolla ja suolalla ja nosta lämpöä niin että rätinä käy. Valmistaudu henkisesti siihen, että rasva roiskuu. Anna siis kaikessa rauhassa sen roiskua ja - välillä sekoitellen - paprikoiden pehmetä ritisevällä öljyssä kullanruskeiksi ja herrrrkullisiksi.

Setti on koossa. Syksy saa tulla.

Sain mahtavan monipuoliselta ruokabloggaajalta Campasimpukalta toissapäivänä mukavaa postia, eli ihan luvan korkata pullon olutta (vähän sooloilin ja otin lopulta tietysti viiniä..) ja märehtiä menneitä eli muistella kesää 2013!

Kuten iloksemme huomaamme, kesä jatkuu edelleen - ja tekee melkein mahdottoman haasteen toisesta puolesta. Kesän parhaiden hetkien Top 5 -listalle kun on luonnollisesti tunkua, mutta mitä voin listata miinuspuoliksi sellaisen kesän jäljiltä, joka on näin avokätisesti hellinyt kauniilla ilmoilla?

Sillä kehtaisiko sitä kesältä enää muuta toivoa..

Pienen meditoinnin jäljiltä kesältä 2013 raapustettakoon muistojen kirjaan seuraavat tapaukset, jotka aloitan viisaan Campasimpukan tavoin niistä miinuksista.

Mitä en jää kaipaamaan kesältä 2013:

* Uutiset. Paras kesä on uutispimennossa. Kaukana kavala maailma, kaukana rajaton ahneus.

Uutisten välttely soveltunee hyvin syksyynkin. Ja elämään ylipäätänsä.

* Valkoposkihanhet ja lokit. Tiettyjä siivekkäitä kohtaan tuntemani fear&loathing ei ole Hitchcockin syytä. Odotan vielä kesää, jolloin totun syömään jäätelöä Helsingin keskustassa ja ohittamaan hanhilaumoja ilman pelkoa.

Linnut, jo lentäkää etelään..

* Kirvat ja pienet seitinkutojat, jotka kehtasivat taas tuhota lähes kaiken syömäkelpoisen parvekkeelta. Mukaanlukien aarteeni, eli ne lukuisat pikkiriikkiset kesäkurpitsankukat, jotka olisin mieluusti friteeraanut suihini.

* Hui, olenpa julma, mutta näitäkään eläinmaailman edustajia en jää kaipaamaan; hyttysiä, paarmoja, punkkeja ja hirvikärpäsiä. En voi tosin sanoa millään tavoin joutuneeni liioin kärsimään näistä kavereista. Mutta pelkkä olemassaolon tiedostaminen on joskus liikaa.

* Tall Ship Race -tapahtuman ruokatarjonta. Harmitti toden teolla, että myös niin hienossa ja kansainvälisessä tapahtumassa oli tarjolla vain niitä iänikuisia toriruokia.

Ja nyt kun valitushanat aukesivat, kirjaan ylös myös tämän toiveen. Voi kumpa jo ensi kesänä voisi eksyä autolla minne tahansa päin Suomea ja löytää aina jonkun pienen paikallista ruokaa tarjoilevan ravintolan.

Oi. Se olisi tietysti jo melkein liikaa.

Daa, eikö tässä muka ollut riittävästi ravintoa?!

Kesälle erityismaininta ja kiitos näistä:

* Värit. Mikä ilo ja onni olikaan taas herätä vihreänä kylpeviin aamuihin ja elää maailmassa, josta löytyy muitakin kuin harmaan sävyjä.

Auringon haalistama muisto..

* Ensimmäinen matka vuosikausiin niin kuin silloin, kauan kauan aikaa sitten.

Isi, äiti & minä.

Päiväunien aika Tallinnassa.

* Eräs illallinen Barolossa auringonlaskun aikaan.

Yhdessä niistä onnen tyyssijoista, joihin Italiassa voi vain eksyä sattumalta.

Vain yksin me kaksi - sekä kokki ja tarjoilija - ravintola Buon Padressa.

* Aamuöinen lintujen laulu. Vaikka se herättääkin, onko suloisempaa syytä avata silmät ja ihastella hiljalleen heräilevää maailmaa?

* Karaoke lämpimässä Sisilian yössä.

Giardini-Naxoksen Bar Capo Schisò rannan tuntumassa oli Sisilian lomalla aamujen ensimmäinen ja iltojen viimeinen etappi. Perjantai-illan legendaarinen karaoke oli hienon loman hienoimpia hetkiä.

(pst. jos haluat ihailla italialaista poseeraustaitoa ja -tyyliä, kurkista baarin tykkääjälistaa..)

Ja kas näin, viehättävä hyppy lähimenneisyyteen on suoritettu!

Josko seuraavien blogien - Epätrendikäs ruokablogi, Mustikkapasta, Keltaisessa keittiössä, Kaakao kermavaahdolla sekä Kaikki tiet vievät Roomaan - emänniltä löytyy aikaa ja intoa kävellä lähimuistojen bulevardia, kuulen mieluusti aatoksianne kesäisten polkujen varsilta!

Laitetaanpa lopuksi vielä soimaan se yllättäen sykähdyttävin veto Sisilian tähtitaivaan alta.

Teksti löytyy täältä.

Auvoisaa viikonloppua!

Voi minua.

Ihan yksin jäin nyt kotia kaitsemaan, kun oli toisen vuoro lentää hieman etelämmäksi.

Ja heti tuli kylmä.

Ja sade.

Ja kamalan pimeäkin.

Onneksi toscanalaisten mammojen täydellinen lohturuoka vähän lohdutti.

(Oikeastaan aika älyttömän paljonkin..)

Pappa al pomodoro - Toscanalainen tomaattikeitto (tai oikeastaan puuro) (1 hengelle)

250 g tomaatteja (tai tomaattimurskaa)
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
(pikkuripaus peperoncinoa)
1/2 tl suolaa
(ripaus sokeria)
n. 1/4 kasvisliemikuutio (eli siis ihan vain vähän yhdelle..)
1 viipale muutaman päivän vanhaa vaaleaa leipää
basilikaa
Parmesan -juustoa

1. Pese tomaatit. Poista kova kantaosa, ja pilko tomaatit isoiksi paloiksi ja laita kattilaan sellaisenaan. Siirrä kattila levylle, nosta lämpö ihan maksimiin ja anna tomaattien pehmetä ja nesteiden irrota 10 min. ajan. Sekoittele säännöllisesti.

2. Laita toiseen kattilaan valkosipulin kynsi kuullottumaan oliiviöljyssä. Lisää halutessasi myös hieman hienonnettua peperoncinoa. Sillä aikaa kun kynsi saa väriä, pyöräytä tomaatit tasaiseksi vihannesmyllyssä tai sauvasekottimella.

Jee, pääsin taas leikkimään myllyn kanssa oikeaa italialaista!

3. Kaada paseeratut tomaatit oliivikattilaan. Mausta suolalla, ripauksella sokeria sekä pienellä palalla kasvisliemikuutiota. Anna kiehua 5 min. ajan.

4. Leikkaa hieman kuivuneesta leivästä kunnon siivu ja murra se pieniksi palasiksi soppakattilaan. Anna kypsyä hiljalleen, kunnes leipä on täysin pehmennyt tomaatin sekaan (n. 10 min.). Sekoittele välillä. Lisää lopuksi joukkoon muutama käsin pilkottu basilikanlehti.

5. Kun ihana keitto on lautasella, kaada päälle hieman oliiviöljyä ja kruunaa koko herkku Parmesan -raasteella.

Ja sitten istu alas ja nauti sateenropinasta sekä toscanalaismammojen suurenmoisesta viisaudesta.

PS. Sopan valmistumista odotellessa ja tätä kuunnellessa alkoi oikeastaan jo vähän naurattaakin!

Teksti löytyy täältä.

Kun olin vielä täydellinen Italia-untuvikko, sain ilon ja kunnian totutella paikalliseen elämänmenoon hetken myös Suomen Suomen Rooman-instituutti Villa Lanten turvallisesta huomasta käsin.

Kunniapaikalla Gianicolo -kukkulan näköalatasanteella sijaitseva Lante oli minulle täysin tuntematon suuruus - niin kuin itse Italiakin, Roomasta puhumattakaan - mutta onneksi itseäni viisaammat tahot olivat osanneet ohjata minut Roomaan kolkuttelemaan Lanten korkealle kohoaviin rautaportteihin.

Sillä kun kerran niistä porteista rinkkani sisään roudasin, ei paluuta menneisyyteen enää ollut.

Lantessa minä nimittäin menetin pidättyväisen sydämeni Italialle.

Rakkaus ei kuitenkaan roihahtanut hetkessä. Ehei. En minä ollut Italiaan lähtenyt minkäänlainen rakkaus mielessä.

Mutta mitäpä sitä ihminen Italialle mahtaa.

Tai niille upeille lantelaisille, joiden rakkaus Italiaa kohtaan ei voinut olla tarttumatta.

Yksi niistä henkilöistä oli eräs keskisuomalainen yliopistonopettaja, jonka italialaisherkkuja kuolasin ja imitoin Lanten yhteiskeittiössä. Nuo Italiantaipaleeni alkuaskeleet muistuvat mukavasti mieleen aina, kun kattilassa porisee tämä Lantesta matkaan tarttuneen reseptin mukaan valmistettu aito genovalaispesto.

Enkä voi kun olla kiitollinen. Niin tästä reseptistä kuin siitä matkastakin, joka Lantesta aikoinaan käynnistyi.

Pesto genovese con patate e fagiolini - Pestoa perunoilla ja vihreillä pavuilla (2 hengelle)

2 isoa perunaa
200 g vihreitä papuja (pakaste tai tuore)
n. 4 rkl genovalaista pestoa (purkkiversio toimii myös kerrassaan mainiosti)

200 g linguineja, bavetteja tai spaghettia
kourallinen karkeaa merisuolaa keitinveteen

1. Laita pastavesi kiehumaan isoon kattilaan.

2. Kuori ja pilko perunat isohkoiksi (n. 1,5 x 1,5 cm) paloiksi. Huuhtele pilkotuista perunoista tärkkelykset.

3. Jos käytät tuoreita papuja, siisti leikkauspäät ja pilko pavut suuhun sopiviksi paloiksi.

4. Kun vesi kiehuu, lisää suola sekä perunat ja pavut. Sekoittele ja odota, että vesi alkaa kiehua uudelleen.

5. Lisää pasta kattilaan papujen ja perunoiden sekaan ja ajasta kypsennysaika pastanvalmistajan (=paketin) ohjeiden mukaan.

6. Ota lasillinen keitinvettä talteen ja kaada sitten kypsä pasta sekä perunat ja pavut lävikön kautta erilliseen sekoitteluastiaan.

7. Sekoita joukkoon pestoa (makusi mukaan) ja avita sekoittamista lisäämällä joukkoon keitinvettä tarpeen mukaan.

Hyvää ruokahalua!

Toivotan viikonloppuunne lämpimiä ja aurinkoisia aamunkoittoja!

Tämä tässä on Gianicololta - ja tuolla jossain rakas Rooma alkaa heräillä..

Liekö syksyinen sää ja puista putoilevat lehdet syypäinä siihen, että Villa Lante -muistelot lähettivät mielen harhailemaan myös toisille muistojen kultaamille kujille Gianicolon kulmilla.

Nimittäin sinä syksynä kauan sitten, kun elämä oli yllättäen viskannut minut Roomaan, eräistä hieman yllättävistäkin poluista Gianicolo -kukkulan ja Monte Verde Vecchio -kaupunginosan välimaastossa muodostui todellinen muistojen bulevardi.

Ja ne polut kiemurtelivat pitkin alueen ylpeyttä, Villa Doria Pamphiljin puistoa.

Puistossa saatoin tyynnytellä Rooman liikenteessä traumatisoitunutta mieltä ja tarkkailla kaikessa rauhassa hyvin etäisiksi jääneitä italialaisia.

Jotka tosin tuppasivat ahtautumaan vähän liiankin lähelle "rauhoittuessaan" puistossa hämmentävän runsain määrin viimeistään viikonloppuisin.

Kaikkien janoisten sankari, suihkulähde nasone, löytyy tietysti myös tästä puistosta.

Niillä pitkiksi venyneillä tutkimusretkillä puiston uumeniin (Doria Pamphilj on Rooman suurin puisto - ja siltä se todella tuntui, kun ensimmäisiä kertoja harhailin puiston päättymättömillä poluilla) alkoi italialaisista hiljalleen muodostua jonkinlainen kuva.

Puistossa panin uusista maanmiehistäni merkille mm. seuraavaa:

Eläkeikäisten italialaisnaisten ja alle vuoden ikäisten italialaislasten syksyinen pukukoodi on strictly tikkitakki.

Keski-iässä miehet alkavat kävellä kädet ristittyinä selkäpuolelle.

Sen lisäksi että kaikki lapsiperheet ahtautuvat sunnuntaina puistoon, moni puistossa leikkivistä lapsista lienee saanut alkunsa juurikin puistossa (tai autossa Gianicolo -kukkulan liepeillä).

Minkään sortin hikoilu ei saa miehiä ottamaan paitaa pois päältä.

(Vanhojen) Miesten on kuultava sunnuntain jalkapallo-ottelunsa myös puistossa ja vaikka 10 kg:n ghettoblasterista.

Jalkapallo ei ole leikin asia edes silloin kun sitä pelataan rennosti puiston nurmikentällä kaverien kesken.

Italialaiset osaavat kävellä ihan h****in hitaasti.

Niin.

Raitis ilma todella avaa aistit.

Alati kiinnostavien italialaisten ja mukavasti vaihtelevien maisemien lisäksi puiston uumeniin kätkeytyi myös jotain lähes satumaista.

Tai ainakin aavistuksen verran jotain elämää suurempaa.

Siellä keskellä.

Ihan yhtäkkiä ja yllättäen.

Kas näin.

Ihan vaan tällainen alkujaan roomalaisen Pamphilj -aatelissuvun (ja paavikin perheestä löytyi!) vapaa-ajanviettopaikaksi 1600 -luvulla omistettu tilus päättömine patsaineen ja huviloineen.

Tai siis huviloineen ja huviloineen.

Oikeastihan tämä huvila oli ollut vain matala pikku metsästysmaja.

Villa Algardi, tai kuten paikkaa ehkä tavallisemmin kutsutaan, Casino del Bel Respiro - "Helpon Hengityksen Metsästysmaja" (casino, jonka voisi halutessaan kääntää myös uhkapelipaikaksi tai ilotaloksi), jonka korkeuksissa viuhuvaa raikasta tuulta oli aatelisen hyvä hengittää malariansaastuttaman kaupunki-ilman jälkeen.

Ja kun näin kovin korkea-arvoisasta perheestä oli kyse, niin majaa ympäröimään ja huoneita koristamaan hankittiin tietysti yhtä jos toista taide-esinettä.

Näitä taideaarteita ja huvilan tiloja on nyttemmin mahdollista päästä jopa kurkistamaan varaamalla etukäteen paikan opastuksille, joita järjestetään lauantaisin (klo 9-13) syyskuusta kesäkuuhun. Yhteystiedot löytyvät täältä.

Samalla voi yrittää urkkia, pitääkö paikkansa huhu, jonka mukaan tiluksilta olisi kaivettu tunneli vajaan parin kilometrin päässä sijaitsevaan Vatikaanin, jonka isäntä Paavi Innocenzo X isännöi perheineen myös tätä majaa..

Jos siis vain mahdollista, Rooman kaupunkilomasta kannattaa ottaa pieni loma, ja piipahtaa juoksijoiden suosimassa puistossa ihailemassa viehättävän tunnelman ohella italialaista ruumiinkulttuuria.

Puiston männikön keskellä voi koti-ikävän iskiessä myös haistella (ja halata) havupuita.

Tämä on vain semmoinen pikkumännikkö.

Rooman keskustan puolelta lähimmäksi puistoa pääsee nousemalla pikkubussiin numero 870 Via Paolan bussilaiturilta tai Terminin rautatieaseman suunnalta tulevaan bussiin numero 75, jolta loppumatka taittuu mukavasti kävellen viehättävän Monteverde Vecchion läpi.

Sisäänkäynti puistoon löytyy Via Porta San Pancrazion ja Via Aurelia Antican kulmasta ja portit ovat avoinna valoisan aikaan. Muut sisäänkäynnit löytyvät tästä kartasta.

Via Vitellan ja Via Leone XIII:n sisäänkäynnin paikkeilla sijaitsee muuten kerrassaan viehättävä kahvila-ravintola Vivi Bistrot, jossa kannattaa piipahtaa hakemassa mukaan puistoon vaikkapa piknik -eväät.

Ja puistonpenkillä eväitä popsiessa on hauska tarkkailla, kuinka rohkeasti italialaiset uskaltautuvat istumaan hämmästyttävänkin lähelle valtaamallasi penkillä.

Genovan herkkuja - pestokastike

Italian musiikillisia lahjoja Järvi-Suomeen

Eri kelpo meiramipasta

Genova kaunoinen (osa 3) - ja eräs joka jäi nuolemaan näppejään

Grilliherkkuja munakoisosta ja kesäkurpitsasta

Ahvenia alla mugnaia

Nakkisalaatti - italialaista rantaruokaa DOC

Vuokra-auto alle ja kohti viinimaita

Siivousmotivaatio löytyi

Oi maamme Suomi muutaman italialaisen silmin

Päähänpisto

Ensivaikutelmia Sisiliasta

Panini al latte - leikkeleitten pehmeä suojasatama

Pitihän se nyt kokeilla - pizza kukkakaalipohjalla

Kesäinen pastamuisto

Annetaanpa albiinopaprikalle vähän väriä ja paljon makua

Kesän huiput ja laaksot

Peräänny pimeys - täältä pesee Pappa al pomodoro!

Se melkein suomalainen genovalainen pesto

Kävelyllä Villa Doria Pamphilj -puistossa