Toinen Jalka Italiassa

Elokuisella Sisilianmatkalla yksi tärkeimpiä tavoitteita oli tietysti ahtaa sisään mahdollisimman paljon saarelle ominaisia makuja.

Suuri järkytys oli kuitenkin se, että kuumuus (tai ainakin sen niskoille olen syyn vierittänyt) hillitsi ruokahaluja aivan odottamattomalla tavalla. Toisin sanoen maisti oli suorastaan kiusallisen pieni suhteessa kaikkeen siihen ruokaan, jota tuli ruoanhimossa pöytään tilattua.

Itku ja hampaiden kiristys. Varsinkin, kun Italiassa ei paljon doggy bageja tunneta (vaikka törmäsinkin netissä juurikin uraaurtavaan liikeideaan jonka missio on tehdä jämäruoan kotiinkuljetuksesta arkipäivää myös Italiassa!).

Ja nyt kun ilmat viilenee ja nälkä kasvaa, ajattelen niitä kaikkia melkein väkisin sisään ahdettuja herkkuja todella kaihoten.

Yksi tarjoiluannos oli Sisiliassa kuitenkin aivan liian pieni. Olisin nimittäin voinut vetää näitä pieniä anti-antipastoja aterialla ihan pelkästään - niin überherkkuja ne olivat. Eikä siinä, kyllä itse ravintolakin Hotelli Palladion kattoterassilla (Giardini-Naxoksella) on maininnan arvoinen. Paikkaan ei olisi ikinä tullut törmättyä ilman pientä vinkkausta, mutta suosittelen siellä piipahtamaan, jos hieno näköala, ystävällinen palvelu ja paikallisista raaka-aineista, sen mukaan mitä torilta on aamulla löytynyt, koottu menu kuulostaa houkuttelevalta.

Mutta niin. Mikä olikaan se anti-antipasto, jota olisin voinut roudata tynnyrillisen kotiin?

Mintulla maustetut kuivatut tomaatit

1 purkki (n. 200g tai kourallinen) aurinkokuivattuja tomaatteja
* Parhaita olisivat tietysti se pikkuiset sisilialaiset kirsikkatomaatit, mutta... Jos nyt löytyisi edes sellaisia, jotka eivät ole liemessä, ja jos ne olisivat vielä puolikuivia, niin vielä parempi!
1 iso valkosipulinkynsi
(ripaus suolaa)
reilusti tuoretta minttua
oliiviöljyä

1. Jos käytät purkkitomaatteja, kaada öljy pois ja taputtele öljyn makua pikkaisen pois talouspaperilla.

2. Laita tomaatit pieneen kulhoon, ja pilko joukkoon paksuhkoja valkosipulin siivuja ja revi sekaan runsaasti minttua. Jos käytät kuivia tomaatteja, ripauta sekaan myös pikkaisen suolaa. Peitä tomaatit sitten oliiviöljyllä ja laita maustumaan jääkaappiin yön yli.

3. Nautiskele sellaisenaan tai bruschettan (eli yksinkertaisimmillaan ihan vain paahtimessa rapeaksi paahdetun vaalean leivän) päällä vaikka näin perjantai-illan kunniaksi!

Buonissimo weekend!

Olen saattanut jo aiemminkin avautua taidostani kokata jotkut porsaanosat automaattisesti karrelle.

Tai siis sellaiseen kuosiin, että ei niihin enää veitsi pysty. Tai hammas.

Edes raateluhammas.

Yhden sellaisen surkuhupaisan possunkäsittelyn näytös esitettiin viimeksi kesällä, kun jostain syystä päässäni keikkui grillimestarin myssy ja pihdeissäni pyöri taas eräitä paremmin syyskalosseihin kuin lautaselle soveltuvia grilli"herkkuja".

Mikä häpeä!

Mutta en lannistu, vaikkei tästä tytöstä tullut grillimaisteria vielä tänäkään kesänä. Sillä kyllä minäkin osaan niistä kuiviksi taipuvista possunpaloista jotain hurjan hyvää taikoa. Ja ihan vaan tuossa kotihellalla!

Scaloppine al limone - Sitruunaiset porsaanleikkeet (2 hengelle)

200 g porsaan ulkofilettä (kanakin käy, samoin vasikka, josta italialaiset nämä tavallisesti tekee)
n. 1 dl vehnäjauhoa
voita paistamiseen
1 sitruunan mehu (1 dl)
suolaa & mustapippuria

1. Leikkaa porsaan ulkofileestä ohuehkoja siivuja (tai jos liha on jo siivutettu, puolita siivut) ja hakkaa ne lihanuijan tasapohjaisella päädyllä vain muutaman millin paksuisiksi.

Tästä lähdettiin liikkeelle (toivottavasti näistä kuvista ei tule kenellekään painajaisia..)..

..ja tähän päädyttiin.
HUOM! Lihamestarin paras työväline eli kahvitampperi taas nuijimishommissa.

2. Laita voi sulamaan (isolle) paistinpannulle ja levitä vehnäjauho matalalle lautaselle.

3. Pyöräytä leikkeet kauttaaltaan jauhossa, ja siirrä jauholla leivitetyt leikkeet saman tien pannulle. Huolehdi, että voi on alkanut kiehua ennen kuin lisäät lihat pannulle, mutta pidä lämpö kuitenkin maltillisena (=ei ihan täysillä).

4. Kypsennä leikkeitä molemmilta puolin juuri sen verran, että pinta saa mukavan kullanruskean värin. Mausta leikkeet suolalla ja mustapippurilla (ei tarvitse maustaa kuin yhdeltä puolelta) ja kaada sitten sitruunamehu lihojen päälle.
* Omalle pannulleni mahtuu kerralla 3-4 leikettä, ja maustan kunkin pannullisen noin 1/2 desilitralla sitruunamehua.

Nää ois ok!

5. Anna sitruunamehun kiehahtaa hetken kokoon ja käännä sitten leikkeet kerran ympäri, jotta molemmat puolet ovat saaneet pienen sitruunakylvyn.

Ja ah, sitten vaan Buon Appetito!

Pst. Toinen Jalka on nyt hivutettu myös Facebookiin! Sivulle pääset klikkaamalla tästä.

Aina välillä täytyy ihmetellä tuota omaa - ja vähän muidenkin - ajatusten juoksua.

Katsokaas kun Italiaa kuohuttivat eilispäivänä oikein kunnolla perinteikkään pastatalo Barillan johtohahmo Guido Barillan kommentit. Johtajahan meni nimittäin mainitsemaan eräässä varsin ..hmm.. suorasanaisessa radion puheohjelmassa La Zanzara (Hyttynen) haluavansa pitää saman sukupuolen perheet pois Barillan maailmasta. Ikuisesti.

Ja toivotti samalla asiasta mahdollisesti närkästyviä siirtymään muihin pastoihin.

Kyllä. Tuossa ohjelmassa on hyvin tyypillistä sanoa ensin ja miettiä vasta sitten.

Jos silloinkaan.

Ja kuten arvata saattaa, moinen heitto ei mennyt ihan silkkana supliikkina. Ja niinpä pitkin eilispäivää erinäiset tahot ilmaisivat siirtyvänsä boikotoimaan tuota kaikille tuttua pastataloa. Joka on vaatimattomasti myös yksi tärkeimmistä Italian ja italialaisuuden symboleista maailmalla.

On muuten varsin erikoista, että niin monet italialaiset instituutit vaikuttavat huomattavasti urpommilta kuin mitä olen huomannut itse italialaisten olevan.

Mene ja tiedä.

Mutta siitä ajatuksen juoksusta vielä.

Jostain kumman syystä minua vaivasi eilen kova pastanälkä.

Spaghetti gamberi e zucchine - Kesäkurpitsa-katkarapu spaghetit (2 hengelle)

1 pieni kesäkurpitsa
100 g katkarapuja (mitä isompi ja kuorikkaampi, sen parempi!)
2 valkosipulin kynttä
1 pieni peperoncino -chili
oliiviöljyä
1 tl suolaa
1/2 dl kuivaa valkoviiniä
(minttua tai persiljaa)

200g pitkää pastaa (spaghetti, linguine, bavette)
kourallinen karkeaa suolaa pastan keitinveteen

1. Ota katkaravut ajoissa sulamaan.

2. Laita isommalle paistinpannulle (tähän pitää lopuksi mahtua koko pasta) ohuesti siivutettu valkosipuli hiljalleen kuullottumaan runsaassa oliiviöljyssä. Huolehdi, ettei valkosipuli pääse kärtsäämään.

3. Siivuta kesäkurpitsa ja heitä siivut sitten valkosipulin joukkoon pannulle. Lisää hieman suolaa, ja nosta läpötilaa sen verran, että kurpitsat alkavat saada väriä.
* Kesäkurpitsoiden kypsennys mukavanvärisiksi vie aikaa lähes puoli tuntia. Itse olin eilen liian laiska ja nälkäinen odottamaan (ks. kuva..), mutta mitä enemmän pinnassa on väriä, sitä paremmalta kesäkurpitsat myös maistuu.

4. Laita pastavesi kiehumaan ja vielä yhdelle levylle pienempi paistinpannu, jolla myös hommat käynnistetään kuullottamalla ohuesti siivutettu valkosipuli öljyssä.

5. Lisää pienemmälle paistinpannulle sitten katkaravut ja chili sekä ripaus suolaa. Pyörittele ravut kypsiksi, ja kaada ne sitten kesäkurpitsoiden joukkoon.

6. Kaada rapujen ja kesäkurpitsoiden joukkoon viini, ja anna sen haihtua iloisesti porisemalla.

7. Kun pastat ovat valmiita, kaada ne siivilän kautta paistinpannulle ja hyppyytä koko hoito sekaisin. Revi sekaan vielä tuoretta minttua tai persiljaa jos löytyy, ja sitten syömään!

Ps. Tämän pastan valmistukseen ei käytetty Barillan tuotteita.

Koti on siellä missä Barillakin. Tämän Barillan klassikkomainoksen tuntee koko Italia.

Fiumicino on takuulla tuttu paikka jokaiselle, joka on koskaan Roomaan lennähtänyt. Sillä siellä, Italian Helsinki-Vantaalla, sijaitsee Rooman lentokenttä Leonardo da Vincin koti.

Mutta paljon enempää Fiumicinosta ei oikeastaan tiedetäkään. Tavallisesti sieltä on vain kiire päästä mahdollisimman kovaa kyytiä ikuiseen kaupunkiin.

Vaikka 170 km tunnissa pitkin moottoritien hätäkaistaa.

Kuten pikkaisen järkyttyneet vanhempani erään paikallisen taksikuskien Keke Rosbergin kyydissä.

Mutta koska Fiumicinossa on viime aikoina kirjaimellisesti kuohunut, ajattelin hieman raottaa tuota mystiseksi jääneen pikkukaupungin esirippua.

Ja jakaa sen, mitä sain tuosta pienestä satamakaupungista irti eräänä tasaisen harmaana iltapäivänä viime keväänä.

Rooman maakuntaan (Provincia di Roma) kuuluva Fiumicinon kunta on saanut nimensä Tiber -joen yhden sivuhaaran mukaan. Tuo Fiumicinon läpi virtaava haarahan on viralliselta nimeltään kuvaavasti Flumen Micinum (eli fiumicino eli pikkujoki).

Läheisen lentokentän lisäksi Fiumicinon väkeä työllistää siis läsnäoleva vesistö. Fiumicinon satama onkin yksi Lazion maakunnan tärkeimmistä kalasatamista, ruokitaanhan sen välityksellä kalannälkäiset roomalaiset.

Fiumicinon rantaviivaa taas värittävät kesäkuukausina maksulliset uimarannat (stabilimenti balneari) ja kalaravintolat, joihin roomalaiset tulevat syömään lähiseutujen tuoreinta (ja edullisinta ja parasta, sanovat) kalaa.

Noin 30 kilometrin päässä Roomasta sijaitseva Fiumicino on koti lähes 70 000 asukkaalle ja yksi Rooman alueen monikulttuurisimmista kolkista.

Fiumicinon asujaimistolla on myös kyseenalainen kunnia olla kuuluisa lukuisista luvatta rakennetuista asutuksistaan.

Toisaalta. Fiumicinossa on hurjasti rakennuspuuhiin houkuttelevaa joutomaata.

Houkutteleva on tosin aika iso sana.

Fiumicinossa oli harvinaisen vähän mitään houkuttelevaa. Tai ainakaan sellaista matkaoppaisiin sopivaa.

Vaikka yritin minä jotain nättiäkin sieltä löytää.

Vaikkapa paikkakunnan vanhalta majakalta (Il vecchio faro), jolta oletin näkeväni majesteetillisen merinäköalan.

Mutta se jäi näkemättä, jos se siellä oli. Sen verran äkkiä sieltä hoodeilta teki nimittäin mieli palata ihmisten ilmoille.

Paikka olisi nimittäin täydellinen lavaste johonkin mieltä järkyttävään elokuvaan.

Samoin sen ihmiset.

Heppanäkymästä puhumattakaan.

Joskus on kerrassaan kihelmöivää antaa mielikuvituksen lentää ja elää veitsen terällä.

Sillä olihan siellä toisaalta tämä symppis vahtikoira, joka ei olisi varmasti tehnyt pahaa kärpäsellekään.

Kun tuolta suurten tunnevyöryjen tutkimusmatkalta oli selvitty, tuli nälkä.

Ja kuten mainittu, Fiumicino on roomalaisille yksi suuri kalaravintola. Ja kalaa mekin olimme sinne tulleet ensisijaisesti syömään.

Emmekä pettyneet.

Vielä lähes kuolleelta rantaviivalta löytyi lounasaikaan avoinna oleva ravintola La Bussola, joka oli juuri sopivasti rähjäinen ja pullollaan paikallisia ruokailijoita ollakseen houkutteleva.

Spaghetti alle vongole

Calamari & gamberi fritti

Ihanasti tarjoilijan putsaama sogliola (kampela).

Kerrassaan nautinnollisen ruokahetken jälkeen oli syytä tuulettaa hetki lounasviinihuuruja meri-ilmassa.

Vielä täysin autiolla rantaviivalla katselimme merelle, jonka antimia appiukkoni äiti oli tullut vuosikaudet noutamaan Roomasta aamuviideltä. Heti kalastajaveneiden palattua takaisin rantaan, saadakseen parhaat saaliit päältä.

Niitä herkkuja oli sitten kiikutettu valmistettavaksi Rooman Via Venetolle, joka oli niihin aikoihin jet-setin ja la Dolce Vitan kotisatama.

Ajatella! Olen melkein sukua Fellinille!

Nyt kesäkauden päätyttyä on Fiumicinon rantaviiva taas yhtä rauhallinen kuin kuvien keväisenä arki-iltapäivänä.

Tosin yksi asia on toisin. Fiumicinon pinnan alla toden totta kuplii. Jossain näillä main saattaa yks kaks kohota jopa tulivuori, jos viimeiset merkit paikkansa pitää..

Ja se lienee aidosti pelottavinta koko Fiumicinossa. Siis tällaiselle kaltaiselleni vellipöksylle.

Roomasta paikan päälle päässee helpoiten lentokenttäjunilla ja lentokentältä Fiumicinon rantaviivalle taas taksilla. Alueen ravintolatarjontaan voi tutustua vaikkapa täällä.

Pieneksi tunnelmaan sopivaksi loppumusiikiksi pyöräytettäköön tälle syyskuun 29. päivälle omistettu laulunen.

Samaan syssyyn lienee syytä mainita sekin, että tämä laulun arvoinen päivämäärä on antanut maailmalle myös Silvio Berlusconin, joka puhaltaa kakustaan tänään jo 77 kynttilää.

Jep jep.

Teksti löytyy täältä.

Vaikka italialaisesta ruoasta on tullut vuosien varrella opittua ihan huomaamattakin yhtä jos toista, muistan vielä ihmeen tarkasti sen kerran, kun soluasunnossani Rooman San Lorenzon kaupunginosassa opin ensi kertaa mikä soffritto oikein on.

Oma armaani oli nimittäin ihan omatoimisesti kaivanut internetin kätköistä reseptin, jota oli määrä ryhtyä kokkaamaan valtaamassamme keittiössä. Ja vaikka kyseessä oli "vain" keitto, meni valmisteluihin aikaa huomattavasti pitempään kuin olisin nakkikeittopohjalta arvannut. Sillä hyvän keiton A ja O - kuten tulin oppimaan - oli tuo mystinen soffritto, joka vaati huomattavasti hienojakoisempaa pilkontaa kuin suomalaisten soppien juuresosasto.

Tai vaikka ei välttämättä olisi tarvinnutkaan, en minä TIETENKÄÄN halunnut näyttäytyä miehen mammaa laiskempana pilkkojana.

Ja niin minä sitten pilkoin siihen malliin, että vieläkin sen muistan.

Selleristä kannattaa kuoria säikeet pois.

Samoin kuin sen, että se oli niitä ensimmäisiä kertoja, kun aloin tehdä ruokaa tarkalleen italialaisia ohjeita noudattaen.

Ja hyväähän siitä tuli. Ei sille mitään voinut.

Mutta se soffritto sitten. No se oli jotain niinkin yksinkertaista kuin trio, jossa äänensä saavat tasapuolisesti kuulumaan sipuli (1 keskikokoinen), varsiselleri (1varsi) ja porkkana (1 isohko).

Nämä ainekset pilkotaan pieniksi kuutoiksi (noh, olen minä nähnyt näitä vähän suurpiirteisemmälläkin otteella leikattuna pataan lentäneen - enkä ole myöskään aivan vieras tehosekoittimessa surautetulle silppusoffrittolle) ja laitetaan sitten oliiviöljyyn kuullottumaan pehmeiksi kaaaaikessa rauhassa.

Joskus sekaan saattaa lurahtaa vielä hieman valkoviiniä (1/2 dl) tai vettä pehmentämään nälkään nääntyvän kokin vihanneksia hieman vauhdikkaammin.

Tämä nimenomainen sipuli-porkkana-varsiselleri -yhdistelmä on erityisen tyypillinen lähtökohta silloin kun syntymässä on vaikkapa minestrone (paksuhko kasviskeitto), ragu-kastike tai muut pitkään haudutettavat liharuoat. Myös klassikon Pasta e fagioli (Pastaa ja papuja) kokkaus käynnistyy soffrittosta.

Nyt joukkoon voisi lisätä vaikka pancettaa tai papuja tai jauhelihaa..

Vaikka soffritto -sana on läsnä lähes kaikessa italialaisessa ruoanlaitossa (sofriggere tarkoittaa ruskistamista tai kuullottamista, joten tosiasiassa about kaikki italialaiset ruoat käynnistyvät soffrittosta eli öljyssä tai voissa kuullotetusta sipulista tai valkosipulista jne. jne.), en vieläkään tiedä miten sitä pitäisi suomeksi kutsua.

Kävisikö vaikka kuullotetut?

Eih.. Kyllä se soffritto vaan on soffritto.

Pst. Kun kerran pääsee pilkkomisen makuun,
niin kannattaa pilkkoa kerralla vähän enemmänkin ja pakkaseen asti.

Vanha kunnon jauhoilla suurustettu ja ketsupilla höystetty jauhelihakastike spaghetilla (ja muutamalla perunallakin siinä sivussa) oli pienenä tietysti ihan herkkuani.

Niin kuin varmaan vähintään 86%:lla lapsista.

Eikä maailmassa ollut olemassakaan sellaista soossia (paitsi ehkä läskisoossi), joka olisi saattanut vetää vertoja sille jauhelihakastikkeelle, jonka äiti loihti töistä palattuaan. Kissan ja minun kärkkyessä malttamattomina makupaloja.

Vaikka en minä silloin paljoa maailmasta tiennyt. Eksoottisin ruoka-aine johon olin törmännyt oli valkosipuli.

Sitä oli joskus ollut tätini ruoissa.

Niinpä katsoin jokseenkin ylen sitä jauhelihakastiketta imitoinutta bolognalaiseksi kutsuttua soossia, joka oli läntätty serkkuni pizzaan eräällä kesälomien kohokohdista, ravintolakäynnillä kesämökin lähikaupungissa.

Ja sillä lailla, noin seitsemän vuoden kypsässä iässä olin ensi kertaa joutunut kasvokkain italialaisen ruoan kanssa. Enkä ollut mitenkään vakuuttunut.

Ja sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Meni nimittäin aika monta vuotta ennen kuin kiinnostuin kaikkien pastojen yltäkylläisyydessä antamaan tilaa myös tuolle bolognalaiselle.

Mutta niin vain kävi, että kun maailma vei etäämmäksi oman äitin lihapadoista, tulin vaivihkaa ihastuneeksi myös tähän Italian mammojen jauhelihakastikkeeseen.

Niin kuin varmaan 100% kaikista niistä, jotka ovat malttaneet antaa sille mahdollisuuden!

Ragù alla Bolognese (4 hengelle)

400 g nauta-sika jauhelihaa

20g voita (=n. ruokalusikallinen) & saman verran oliiviöljyä
3 rkl soffrittoa (tai 1 porkkana, 1 pieni sipuli ja sellerin varsi pieniksi pilkottuna)
2 rkl pieniksi pilkottua pancettaa (tai pekonia)
1 dl punaviiniä
5 dl lihalientä
70 g tomaattipyrettä (eli 2 kukkurallista ruokalusikallista)
1/2 tl suolaa
mustapippuria
1 dl punaista maitoa

400 g muna-tagliatelleja
kourallinen karkeaa suolaa keitinveteen

Parmesan juustoa

1. Laita soffritto kullottumaan pannulle voi-öljy -seokseen. Älä pidä kiirettä, vaan anna soffritton muhia rauhassa pehmeäksi.

2. Lisää pieniksi pilkottu pancetta joukkoon, ja anna pancettankin rasvan sulaa kaikessa rauhassa.

Ah, syksyn värit pannulla!

3. Seuraavaksi pannulle lisätään jauheliha ja lämpöä sen verran, että pannulla on elämää. Kun liha on kauttaaltaan ruskistunut, lisää punaviini ja anna sen haihtua. Mausta sitten koko hoito suolalla ja pippurilla (jos et ole kova suolansyöjä, voi jättää suolan tässä vaiheessa lisäämättä).

4. Lämmitä erillisessä kattilassa 1/2 litraa vettä kiehuvaksi ja anna lihaliemikuution sulaa veden sekaan. Annostele lihaliemikuution määrä pakkauksesi ohjeen mukaan. Kaada puolet lihaliemestä pannulle jauhelihan joukkoon ja anna kiehua kunnes neste on about haihtunut.

5. Sekoita jauhelihaan lopuksi tomaattipyree, laita kansi päälle ja anna sitten hautua matalalla lämmöllä herkulliseksi vähintään 1,5 tuntia. Tarkista silloin tällöin tilanne kannen alla ja lisää lihalientä, jos ragù näyttää käyvän turhan kuivaksi (loppu lihaliemi uppoaa mitä todennäköisimmin kokonaan ragùn joukkoon tässä haudutteluvaiheessa).

6. Kun ragù on saanut rauhassa muhia aikansa, laita tagliatellet (joiden kanssa tätä kastiketta tyypillisesti syödään) kiehumaan, lisää ragùn joukkoon maito, tarkista suolatilanne, sekoita ja anna pulputtaa kunnes pasta on kypsää. Voit jättää maidon myös pois, mutta iihan siinä perinteisimmässä Bolognan pastassa se kuuluu asiaan.

Valmis ragù on omiin kastikkeisiimme verrattuna muuten selvästi vähemmän kosteaa ja sekin kuuluu ihan asiaan!

Tältä näyttää parin tunnin kypsennyksen jälkeen.

7. Käytä kypsät tagliatellet lävikössä ja heitä ne sitten pannulle ragùn joukkoon. Sekoita kastike kauttaaltaan pastaan ennen kuin annostelet ruoan lautaselle. Ja vielä ennen kuin hyökkäät herkun kimppun, malta pikku hetki ja raasta päälle Parmesan juustoakin ennen kuin antaudut äärimmäiselle nautinnolle!

Sitten vaan Buon appetito!

Ragùn lisäksi Bolognasta on kotoisin yksi Italian lempilaulajista ja yksi niistä megatähdistä, jotka mahtuu vain stadioneille, eli Vasco Rossi. Ecco a voi anche lui da gustare - buon ascolto!

Arkisen onnen kulmakiviä.

Pitkän päivän jälkeen viimein näköetäisyydellä siintävä Oma Koti.

Juuri omalle pyörälle sopiva kolo pyörätelineessä.

Laukusta ensietsimällä löytyvä kotivain.

Ruoan tuoksu rappukäytävässä. Tietysti silloin kun se leijailee Omasta Kodista.

Eikä haittaa, jos rappukäytävän täyttävä tuoksu vivahtaa kaaliin.

Ei lainkaan. Sillä silloin vastassa on todennäköisesti lautasellinen puhdasta onnea.

Penne broccolo romanesco & pancetta - Pennepastaa romanesco kukkakaalilla (2 hengelle)

1 romanesco (eli roomalainen!) kukkakaali

100 g pancettaa tai pekonia

oliiviöljyä

pecorino -juustoa

suolaa

(yksi pieni peperoncino)

200g Penne -pastaa

kourallinen karkeaa suolaa pastan keitinveteen

1. Pese ja pilko kukkakaali pienemmiksi paloiksi, kukinnot ja kantaosat erikseen. Keitä ensin kantaosat suolatussa vedessä, kunnes kaali on niin pehmeää, että haarukka uppoaa ongelmitta. Nosta sitten kannat reikäkauhalla pois vedestä erilliseen kulhoon ja laita kukinnot vuorostaan hetkeksi kiehumaan. Poista kukinnot kun ne ovat juurikin al dente eli vielä pikkaisen rapsakoita.

* HUOM! Jos aikataulu ja nälkä vaativat, heitä koko kaali kerralla kiehumaan, ja muussaa haarukalla osa kaalista myöhemmin paistinpannulla.

2. Leikkaa pancetta pienemmiksi paloiksi, ja kypsennä sen pinta kullanruskeaksi (runsaassa.. - ks. kuva) oliiviöljyssä isolla paistinpannulla. Jos haluat lisätä hieman chiliä, ripottele myös peperoncinoa pancettan joukkoon pannulle.

3. Soseuta kukkakaalin kantaosat sauvasekottimella. Soseen ei tarvitse olla tasaista, vaan siihen voi hyvinkin jättää hieman purtavaa mukaan.

4. Kun pasta on kiehumassa, lisää paistinpannulle pancettan sekaan kukkakaalisose (vetreytä sitä kauhallisella pastan keitinvettä) sekä kukkakaalin kukinnot. Anna soseen pikkaisen porista pastaa odotellessa.

5. Kun pasta on kypsää, kaada jemmaan lasillinen keitinvettä ja pyöräytä pasta sitten lävikön kautta paistinpannulle kukkakaalin ja pancettan joukkoon. Nosta levyn lämpötilaa ja uita pasta kauttaaltaan ihanassa kukkakaalimeressä. Tsekkaa suolatilanne ja lisää hieman keitinvettäkin, jos tilanne näyttää turhan kuivalta.

6. Kun annokset on lautasella, kaada päälle vielä hieman oliiviöljyä ja raasta päälle kunnon satsi pecorinoa.

Ah, buon appetito!

Teksti löytyy täältä.

Sain Roomanvuosinani asustella tovin eräässä lempikaupunginosassani Pratissa. Vaikka en totta puhuakseni vieläkään ihan tarkalleen tiedä mikä kaikki Pratiksi lasketaan, niin sijainti Ottavianon metroaseman ja Pietarinkirkon välittömässä läheisyydessä oli ainakin omasta mielestäni ihan alueen ytimessä.

Kotini ympäristö erään roomalaisavenuen eli vialen laidalla oli pullollaan pikkukauppoja ja ravintoloita, ja aivan kulman takaa löytyi yksi Rooman suurimmista toreista, Mercato Trionfale (joka on muutama vuosi sitten restauroitu ihan totaalisesti, suosittelen visiittiä!). Moneen kertaan leikittelinkin ajatuksella siitä, miten elämästä olisi halutessaan voinut kirjoittaa varsin toimivan glamourkuvauksen johonkin kiiltäväkantiseen naistenlehteen.

"Lähes joka aamu Taitsi poikkeaa alakerran kahvilaan, jossa tuttu barista Roberto loihtii täydellisen kevytvaahtoisen cappuccinon, joka nautitaan roomalaiseen tapaan makean voisarven, cornetton kanssa."

"Trionfalen torilta Taitsi nappaa mukaansa tuoreet vihannekset lounassalaattiin vakimyyjänsä Chiaran kojusta. Leipäkauppiaalta mukaan lähtee vastapaistettu rapeakuorinen maalaisleipä ja juustokauppias haluaa ehdottomasti maistattaa juustonystävällä scamorza -juustoa, joka lähteekin matkaan mukaan kruunaamaan lounassalaatin."

"Taitsi nauttii lounaan asuntonsa aurinkoisella parvekkeella niin usein kuin mahdollista. 'Talon puutarha palmuineen on todellinen henkireikäni, jossa ympärillä sykkivä kaupunki on helppo hetkeksi unohtaa', hän toteaa hymyillen."

Juu. Pääsin vasta alkuun..

Mutta tuskin lienee yllätys, että normiarjesta oli glamour aika kaukana. Eikä sillä ujolla kielitaidolla kamalasti solmittu tuttavuuksia missään kahviloissa tai torikojuilla. Helpompi oli hoitaa kaikki asiat supermarketissa. Mykkänä ja huomaamattomana.

Niin, ja itse koti.. Se oli neljän huoneen soluasunto, jonka pimeällä käytävällä koin aitoja kauhuntunteita yksinäisinä iltoina The Ring -elokuvan nähtyäni. Yhden suljetun oven takana oli nimittäin tv - ja kaikki tuon elokuvan nähneet tietävät mitä se tarkoittaa..

Synkän solun kanssani jakaneet kaverini olivat siis varsin liikkuvaista sakkia. Mutta kyllä me toisinaan samaankin aikaan kotiin osuimme. Ja kodin sydän oli tietysti keittiö.

Italialaisilta huonekavereiltani opinkin siinä keittiössä yhtä sun toista niin italialaisista kuin italialaisesta ruoasta. Yksi näppärimmistä opeista oli tämä punaviinirinkeli -resepti, joka oli täydellinen tapa päästä eroon viinipullonpohjista sen jälkeen kun balsamico -yritykset olivat saaneet lentää roskakoriin.

Ciambelline al vino (12 kpl)

Ciambelline al vino on Rooman alueen vastaveto Toscanassa kehitetyille Cantuccini -kekseille, joita nautiskellaan tyypillisesti pitkän aterian päätteeksi Vin Santoon kastettuina.

Roomalaisrinkuloiden tekemiseen voi mainiosti käyttää pullon pohjaan jääneen viinitilkan. Tärkeää on, että viiniä on sama määrä kuin sokeria ja öljyä, ja jauhoa taas sen verran, että taikina on juuri ja juuri kiinteää. Mitä vähemmän jauhoa, sen rapsakampia rinkuloista tulee.

1 dl sokeria taikinaan sekä 1/4 dl sokeria rinkeleiden pintaan
1 dl auringonkukka- tai rypsiöljyä
1 dl puna(- tai valko)viiniä
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3,5 dl vehnäjauhoa

1. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja laita taikina sitten jäähylle jääkaappiin n. 30 min. ajaksi.

2. Erottele taikinasta ruokalusikallisen kokoisia palasia. Rullaa kustakin palasesta n. 20 cm pituinen, etusormen paksuinen pötkylä ja sulje se sitten rinkeliksi. Dippaa rinkeli yhdeltä puolelta sokerissa ja siirrä sitten leivinpaperilla peitellylle uunipellille sokeripuoli päällepäin.

3. Kypsennä 180 asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna rinkuloiden jäähtyä huoneenlämpöisiksi, kaada lasiin punaviiniä ja nauti!

Pratin aikoihin liittyy myös monia lauluja. Tämä taisi soida keittiön radiossa erityisen tiiviisti niihin aikoihin kun rinkka (ja kaikki sen yli pursunnut muu omaisuus) oli jälleen pakattu ja matka toiselle Rooman laidalle ja taas toisenlaiseen roomalaiseen maailmaan oli alkamassa..

Teksti löytyy täältä.

(Pst. Loppukesästä sain mainion mahdollisuuden opiskella hieman viinejä ja naukkailla ihan julkisesti, erinomaisen hyvässä seurassa täällä. Kauniit kiitokset kaikille seikkailussa mukanaolleille!)

Una mela al giorno leva il medico di torno. Omppu päivässä pitää tohtorin loitolla.

Onhan se uskottava. Kun italialaisetkin niin sanoo.

Niinpä risotonnälkäisenä pilkoin kuuliaisesti päivän omput pannulle ja pohdiskelin siinä riisejä hämmennellessäni muitakin italialaisia ruoka-aiheisia viisauksia, kuten:

Bevi del buon vino e lascia andare l’acqua al mulino.
Juo viiniä, säästä vesi myllyä varten.

Se manca il pane e il sale ogni cibo poco vale.
Kehnot on särpimet, jos suola ja leipä uupuu.

Chi non mangia in compagnia o è un ladro o è una spia.
Yksin syövät vain varkaat tai vakoilijat.

Olio, aceto, pepe e sale fanno buono uno stivale.
Oliiviöljy, etikka, pippuri ja suola tekevät herkkua saappastakin.

Asparagi, funghi e granchi: molto spendi, poco mangi.
Tankoparsa, sienet, ravut: rahat meni, nälkä jäi.

Meno pregiato è il pesce e meglio il brodo riesce.
Mitä kehnompi kala, sitä parempi liemi.

Il pesce vuole nuotare tre volte: nell'acqua, nell'olio e nel vino.
Kala haluaa uida kolmesti: vedessä, öljyssä ja viinissä.

Una tavola senza vino è come una giornata senza sole.
Pöytä ilman viiniä on kuin päivä ilman aurinkoa.

Ja nehän olivat melkein yhtä herkullisia kuin risotto, joka siinä viisaita pohdiskellessa syntyi lähes itsestään.

Risotto di mele del Trentino - Trentinolainen omppurisotto (2 hengelle)

2,5 dl arborio tai carnaroli riisiä
2 pientä Golden -omenaa (itse tein kirpsakoista syysompuista, ei paha!)
60 g voita (n. 1 rkl risottopannulla ja 1 tl omppujen seassa)
1 pieni sipuli
1 dl kuivaa valkoviiniä
n. 1,5 l kasvislientä
n. 1/2 sitruunan mehu
1 dl raastettua Parmesania (3/4 dl risoton joukkoon ja 1/4 kruunaamaan annokset)
2 siivua speckiä tai pekonia
pieni oksa tuoretta rosmariinia

1. Kuori omena(t) ja pilko ne pienehköiksi kuutoiksi. Purista omenien sekaan sitruunamehua, jotta omput eivät ala tummua.

2. Pilko sipuli ohuiksi siivuiksi ja anna sen pehmetä hiljalleen voissa. Laita samalla yhdelle levylle kasvisliemi kiehumaan.

3. Kun sipuli on saanut kullanväriä pintaan, lisää pannulle riisi, ja anna sen imaista kaikki ihanat voit sisuksiinsa. Lisää sitten perään viini, ja anna viininkin kadota riisien sisuksiin.

4. Mahduta hellalle vielä yksi kattila, ja sulata siinä loput voit ja heitä sekaan myös pieni oksa rosmariinia. Kun voi kiehuu, viskaa joukkoon omput, ja pyöräyttele niitä kauttaaltaan voissa muutaman minuutin ajan ja anna omppujen ottaa pikkaisen väriä pintaan.

Ei näin..
Ensin voi ja rosmariini, sitten vasta omput.
Ja pikkasen vähempi voitakin riittänee.

5. Risottopannulle voi tässä samalla alkaa lisätä kiehuvaa kasvislientä. Lisää lientä aina kauhallinen kerrallaan ja anna riisin imeä nesteet samalla kun risottoa hiljalleen sekoittelet.

6. Kun kasvisliemi alkaa olla lopuillaan ja hämmentelyä on kulunut reilu vartti, maista riisin suolatilanne ja lisää suolaa tarvittaessa. Lisää joukkoon myös voissa hyppyytetyt omput ja kokeile samalla alkaako hammas jo pystyä riisin pureskeluun, eli alkaako risotto olla about valmista.

7. Sotke vielä yksi pieni paistinpannu, jossa paahdat (öljyä/voita ei tarvitse lisätä) rapsakoiksi muutaman siivun speckiä (tai pekonia).

8. Kun risotto on valmista (n. 20 min. hämmentelyä se vaatii kaikkinensa), heitä sekaan vielä Parmesanit. Huolehdi, että risotto ei ole kuivaa, ja jos siltä näyttää, lisää vielä pikkaisen kasvislientä joukkoon.

9. Kauho risottoannokset lautaselle. Ripottele päälle Parmesania, leikkaa speck -siivut pieniksi tikuiksi ja kruunaa annokset speck-keoilla.

Ja sitten syömään!

Omppurisoton resepti on kotoisin Itävällan eteläpuolelle levittäytyvästä Trentino Alto Adigesta, joka on Italian oma omena-aitta ja maisemiltaan lähempänä Pikku Heidiä kuin tyypillisesti italialaiseksi miellettyä kuvastoa. Italiaakin siellä puhutaan aika symppiksellä saksalaisella aksentilla!

Ja vaikka missään ei mitään mainitakaan, niin tuon ensimmäisen mainoksen lauluista vastaa takuulla tämä ihanainen Malika Ayane.

Teksti löytyy täältä.

Kun takana on viikko, joka on vienyt kaikkialle muualle kuin ruokakauppaan, pyhäpäivän aattoiltana tyhjyyttään huutava jääkaappi voi olla hieman liikaa ihmisen kestää.

Mutta onneksi silloin kun kotihommat ovat saaneet väistyä tärkeämpien (?) asioiden tieltä, on lohdullista tietää, että pussiinsa kovettunut leipä voi olla suorastaan juhlallisen aterian avaintekijä.

Vaikkapa tähän tyyliin.

Spaghetti al pangrattato - Korppujauhoilla höystetyt spaghetit (2 hengelle)

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
muutama kuivunut viipale vaaleaa leipää
4 sardellifilettä
1 peperoncino (tai 1/2 punainen chilipaprika ilman siemeniä)
lehtipersiljaa

200 g spaghettia

kourallinen karkeaa suolaa keitinveteen

1. Laita pastavesi kiehumaan. Kaada paistinpannulle runsaasti oliiviöljyä, ja anna ohuiksi siivuiksi leikattujen valkosipulien ja peperoncinon hiljalleen poreilla öljyssä. Varo kuitenkin ettei valkosipuli kärtsää ja muutu kitkeräksi!

2. Lisää pannulle sardellifileet ja anna niiden sulaa öljyn joukkoon. Pyöräytä sitten muutama siivu leipää tasaiseksi tehosekoittimessa ja lisää korppujauho pannulle. Kun korppujauho on saanut kauniin kullanruskean värin ja pastakin on sopivasti kypsää, ota lasillinen keitinvettä jemmaan ja kaada pasta lävikön kautta paistinpannulle. Hyppyytä pastaa pannulla niin, että korppujauhoseos sekoittuu tasaisesti pastan joukkoon. Lisää joukkoon hieman keitinvettä, jotta pasta ei käy ihan kuivaksi.

3. Lopuksi lisää joukkoon lehtipersiljaa (mitä enemmän sen namimpaa!), ja kun pasta on lautasella, kaada päälle vielä hieman oliiviöljyä.

Nauti aattoiltaa juhlistaaksesi kynttilänvalossa ja huuhtele alas viinillä.

Millä tahansa viinillä.

Ja kevyellä musiikilla.

Teksti löytyy täältä.

Tällä viikolla vietetään ensimmäistä kertaa Kuluttajaliiton järjestämää Hävikkiviikkoa, joka on kerrassaan loistava syy ottaa viimein härkää sarvista, ja tyhjentää erinäisiä keittiöön kertyneitä elintarvikepussukoita ja purnukoita "köyhän keittiön" kuningattarien eli Italian mammojen tyyliin.

Sillä vaikka ajankohta on ollutkin ruoanhamstrauksen näkökulmasta varsin asiallinen - ennen viikonloppuahan jääkaapissa mollotti vain valo - täytyy totuuden nimissä sanoa, että valon lisäksi jääkaappia hallinnoivat jatkuvasti myös muutamat perisyntini.

Nimittäin ne sekalaiset purkkienpohjat yhtä jos toista säilykettä, joita en ole koskaan oikein taipunut ruoaksi laskemaan. Paitsi silloin, kun muistan Pasta Puttanescan.

Se kyllä onkin sitten niin namia, että sitä varten täytyy pian taas korvata kaapista kadonneet purnukat uusilla..

Purkinpohjien lisäksi jääkaapissa on sekalainen joukko juustonkannikoita, jotka tuppaavat unohtua uusien juustohankintojen varjoon.

Ja tietysti niitä yksittäisiä pusseihinsa unohtuneita porkkanoita, sellereitä ja omenoita.

Parasta ennen päiväyksien rajaseuduilla kiikkuvista kananmunista puhumattakaan.

Jne.

Jne.

Aijai. Mitähän äiti tästä kaikesta sanoo..

Tuo päivästä toiseen jääkaapista vastaan tuijottava sekalainen seurakunta ei näin maanantaina kuitenkaan inspiroinut vielä riittävästi, ja päätinkin lähteä Hävikkiviikon aluksi seikkailemaan hieman yllättävämmän yhdistelmän pariin.

Näitä molempia suosikkejani nimittäin jäi juuri sopivasti viikonlopulta tähteeksi..

I love Mondays!

Sarjassamme "Brutti ma buoni" - "Rumia, mutta ah, niin hyviä"!

Punaviinissä paistetut perunat

1/2 kg keitettyjä perunoita
2 pientä sipulia
50 g voita
oksa rosmariinia tai kourallinen salviaa
1 dl punaviiniä
mustapippuria
suolaa (myllystä)

1. Jos keität perunat lisuketta varten, lisää keitinveteen kourallinen karkeaa suolaa ja anna perunoiden jäähtyä täysin ennen kuin jatkat paistohommiin.

2. Laita isoiksi paloiksi pilkotut sipulit ruskistumaan voissa. Sipulien pehmennettyä lisää pannulle paloitellut perunat (kuorineen, jos vain mahdollista!), pilkottu rosmariini (tai salvia) ja ruskista perunoita kunnes ne ovat herkullisen kullanruskeita.

3. Kun perunat ovat mukavasti ruskistuneet, kaada pannulle punaviini, ja anna sen haihtua ja pyörittele samalla perunoihin viinipinta kauttaaltaan.

4. Mausta mustapippurilla ja ihanilla isoilla suolasattumilla.

Buon appetito ja herkullista hävikkiviikkoa!

Hävikkiviikon toinen kattaus näyttää - ja se on mahdollista! - vieläkin hurjemmalle kuin punkkuperunat. Mutta voi hyvänen aika miten maukasta tuli tuhdille selleripohjalle rakennetusta keitosta!

Nämä sanat ovat suorastaan le-gen-daarisia, sillä lapsena kehittämältäni tutkalta ei jäänyt huomaamatta pieninkään häivähdys minkäänlaisesta selleristä, joka yritti uida soppiini. Nykyään olen tuosta kammostani jo vapautunut, mutta silti hyvin usein keräilen vihanneslaatikon pohjalle liiskaantuneita sellerinvarsia ja lehtiä hyvän aikaa parasta ennen -päiväyksen jälkeen.

Niin kävi nytkin. Eivät olleet varret enää kovin terhakoita, mutta soppaan ne olivat kuitenkin aivan täydellisiä.

Ja kenenpä muunkaan puoleen kääntyä kun soppahammasta kolottaa, jos ei toscanalaisten emäntien - tai tässä tapauksessa karjapaimenten.

Acquacotta eli kypsennetty vesi -niminen keitto kun on perimätiedon mukaan kotoisin Maremman alueelta Toscanan rantaviivan tuntumasta. Tämä Liguriasta aina Lazioon asti ulottuva, alun perin hyvin soinen ja vetinen kaistale maata on vanhastaan aluetta, jolla Italian omat cowboyt (i butteri) paimensivat isosarvisia maremmana -nautoja.

Siellä soisilla seuduilla pistettiin sitten illalla tuli nuotioon, ja keiteltiin tällainen keitto siitä mitä sato kulloinkin tarjosi.

Ja vähän samaan tapaan minäkin onnistuin keräilemään keittiön jemmoista juuri oikeanlaisen hävikkisadon.

Acquacotta (2 hengelle)

2 keskikokoista sipulia
3 porkkanaa
sellerin "sydän" tai 2 isoa sellerinvartta lehtineen
1 peperoncino
400 g kuorittuja tomaatteja tai tomaattimurskaa
1l kasvislientä
2 kananmunaa
kourallinen tuoretta basilikaa
(1 tl suolaa)
reilusti raastettua pecorinoa
4 palaa hieman kuivahtanutta vaaleaa leipää

1. Leikkaa sipulit ohuiksi siivuiksi, kaada kattilaan oliiviöljyä niin että pohja peittyy ja laita sipulit kattilaan pehmenemään oliiviöljyssä ihan hiljalleen.

2. Kuori ja pilko sellerit ja porkkanat; sellerit ohuehkoiksi siivuiksi ja porkkanat pieniksi paloiksi.
Kun sipulit ovat pehmenneet (mutta eivät käristyneet!), lisää sipulien joukkoon selleri ja porkkana, ja anna porista hissukseen kunnes porkkanat ovat lähes kypsiä.

3. Lisää kattilaan tomaatti, suola, basilika ja murskattu pieni peperoncino. Lämmitä toisella levyllä kasvislientä, ja lisää sitä kattilaan pitkin kypsennystä, jotta koostumus pysyy keittomaisena. Anna keiton pulputella tunnin ajan.

4. Leikkaa vaaleasta leivästä kaksi pientä siivua per syöjä, ja paahda leivät rapeiksi leivänpaahtimessa. Aseta paahdetut leipäviipaleet keittolautasen pohjalle ja raasta niiden päälle kunnon keot pecorino -juustoa.

5. Riko kananmunat pieneen kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki haarukalla. Sekoita sitten kananmunat puuhaarukalla vatkaten keiton joukkoon (jos tämä tuntuu liian extremeltä, voin ilokseni luvata, että soppa maistuu mainiosti myös ilman kananmunaa!). Sammuta sitten levy ja anna keiton hetken asettua.

6. Kauho soppa-annokset keittolautaselle paahdettujen leipien päälle ja käy rohkeasti lusikoimaan!

Buon appetito!

YouTube -esittelyn mukaan tämä Maremman alueelle omistettu kansanlaulu on peräisin 1800-luvun alkupuolelta.

"Tutti mi dicon Maremma, Maremma...
Ma a me mi pare una Maremma amara
L'uccello che ci va perde la penna
Io c'ho perduto una persona cara.
Sia maledetta Maremma Maremma,
sia maledetta Maremma e chi l'ama.
Sempre mi trema 'l cor quando ci vai
Perché ho paura che non torni mai."

"Kaikki puhuvat kaihoten Maremmasta..
Mutta minulle Maremma on täyttä tuskaa.
Siellä linnut menettävät sulkansa,
minä menetin Maremmalle rakkaani.
Kirottu Maremma.
Kirottu Maremma ja kaikki jotka sitä rakastavat.
Sydän kurkussa aina kun sinne palaat,
peloissani, että jäät sille tielle."

Tuolloin tuohon malariahyttysten ja ryövärien luvattuun maahan ei kovin mielellään rakkaitaan päästetty.

Hassua. Itse vietän alueella nyttemmin kesälomien kauneimmat hetket.

Ajat ovat muuttuneet. Onneksi toisinaan myös parempaan.

Hävikkiviikon perjantai oli oiva ajankohta pistää pannu kuumenemaan italialaisten omaa spydäriä eli pastamunakasta varten.

Sillä vaikka tämä ruoka on tietysti oikein passeli vatsantäyte ihan sellaisenaan - ei siis pelkkä primo, vaikka käy sellaisestakin, vaan ihan piatto unico eli koko ateriasta menevä yksittäinen annos - toimivat pieniksi leikatut munakaspalat myös mitä mainioimpina ruokahalunherättäjinä ja aperitivotarjottavina.

Ja onhan se tietysti ihan erityisen tyydyttävää napostella näitä pikku suolapaloja viikonloppua juhlistaakseen, kun samalla on saanut eliminoitua jääkaapista uusien ruokaostoksien tieltä eilisen pastan lisäksi vähintään yhden juustonkannikan ja pari kennoonsa unohtunutta kananmunaa..

Mutta ihan yhtä lämpimästi en tästä jämäpastamunakkaasta ajatellut kun moista minulle käytiin ensi kertaa ehdottelemaan.

Se oli nähkääs niitä aikoja, kun yhteiselo tuon ehdottelijan kanssa oli päässyt siihen jännittävään vaiheeseen, jossa ei enää syöty pelkkiä huolellarakennettuja illallisia, vaan myös niitä jämiä.

Kova paikka.

Onneksi sitäkin voi jo pienellä hellyydellä muistella näin jälkikäteen.

Kolme senttiä arjen yläpuolella.

Ehdottelijan kainalossa sohvannurkassa. Jämäpastatasta tehtyjä munakaspaloja mutustellen.

Frittata di spaghetti - Spaghettimunakas (2 hengelle)

annos eiliseltä ylijäänyttä pastaa (about kaikki käy, kalapastojen sekoittaminen munaan italialaisia ehkä vielä hieman arveluttaisi..)
4 kananmunaa
suolaa&pippuria
1/2 dl raastettua parmesania tai pecorinoa
muutama siivu pancettaa tai pekonia
pala (n. 50g) juustonjämiä
herneitä/tomaattia/oliiveja/kapriksia/pinaattia (=melkeinpä sitä vain, mistä haluat päästä eroon!)
2 rkl oliiviöljyä

1. Leikkaa pancetta (tai pekoni) pieniksi kuutioiksi ja ruskista hetki pannulla.

2. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niistä haarukalla rakenne rikki. Sekoita sitten joukkoon eilinen pasta, raastettu parmesan (tai pecorino), suola&pippuri, pancettakuutiot ja kaikki muu, minkä haluat munakkaaseen laittaa.

3. Lämmitä oliiviöljy paistinpannulla ja kaada sitten munakasmassa pannulle kypsymään. Öljy saa olla sen verran lämpöistä, että munakasmassa pikkaisen sihahtaa kaataessa (omalla 0-9 -asteikkoisella tein munakkaan 5 -lämmöllä). Anna munakkaan kypsyä n. 10 min. ajan ensimmäiseltä puolelta.

Iiik, valmiina kääntöhommiin!

4. Kaiva kaappien kätköistä mahdollisimman iso lautanen (lautasen läpimitan tulee olla isompi kuin paistinpannulla). Laita lautanen päälipuoli alaspäin paistinpannun päälle, vedä paistokintaat käteen ja käännä munakas ympäri lautasen avulla. Liu'uta munakas takaisin paistinpannulle niin, että kypsentämätön puoli on nyt alaspäin ja anna kypsyä n. 5 min tai kunnes toinenkin pinta saa hyvän värin.

5. Syön saman tien kuumana kovaan nälkään, tai anna hetken viiletä (nämä maistuvat myös jääkaappikylminä!), ja leikkaa sitten sopiviksi suupaloiksi joko aperitiivien kanssa tai alkupaloina ruokapöydässä nautittaviksi.

Buon weekend!

Kuluttajaliiton ensimmäistä kertaa järjestämä Hävikkiviikko on tullut päätökseensä ja on koittanut tällä erää viimeisen italialaisen hävikkiruoan aika.

Ja säästin oman lempilapseni viimeiseksi.

Tässä pienessä reseptissä on nimittäin niin monta hienoa puolta.

Ensinnäkin, pestonrakastajalle on suuri ilo löytää maailmasta uusia tapoja nuijia hetkessä kasaan maistuva pastakastike.

Toiseksi, olen aina niin onnellinen, kuin saan ne helposti roskakoriin lentävät naatit ja muut epämääräiset kasviksenosat kierrätettyä muutenkin kuin keitossa.

Ja kolmanneksi. Jollain kummalla tavalla tästä yhdistelmästä syntyy Cacio e pepe (eli pecorinoa, mustapippuria & keitinvettä sopivassa suhteessa yhdistelevän) -klassikkopastan makua mukaileva pesto.

Ja sehän on jo aikamoista - sanoisinko - luksusta!

Pesto fenkolinvarsista (4 hengelle)

kahden fenkolin varret ja lehdet
1 valkosipulinkynsi
kourallinen manteleita
3 sardellifilettä
n. 1/2 tl suolaa & mustapippuria
n. 30g Parmesan -juustoa
muutama puristus sitruunanmehua
n. 3 rkl oliiviöljyä
(n. 1 dl pastan keitinvettä)

400 g pastaa
karkeaa suolaa keitinveteen

Tunnustan.
Opin tuntemaan fenkolin vasta Italiassa,
ja edelleen joudun hetken aina etsimään tämän finocchion suomenkielistä nimeä.

Fenkolin villiversio, finocchio selvatico, toimittaa tämän peston alkuperäisohjeen pääraaka-aineen virkaa.
Vinkki matkamiehille, näitä herkkuja ovat Italian peltojenlaidat kesäisin pullollaan...

1. Vaikka sana pesto tulee alun perin hakata -verbistä, tämä pesto syntyy morttelissa hakkaamista helpommin tehosekoittimessa. Laita siis ensi pastavesi kiehumaan (jos on kova kiire päästä syömään), ja kasaa sitten kaikki ainekset tehosekoittimeen ja myllää tasaiseksi. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä vielä sen verran, että koostumus on sopivan notkea.

2. Ota pastan keitinvettä talteen juomalasin verran. Kun pasta on kypsää, kaada pastat lävikön kautta sekoittelukulhoon, ja lisää pesto sekä keitinvettä sen verran, että pasta on kauttaaltaan peston peitossa.

3. Kun pasta-annokset on lautasella, ripottele päälle vielä mustapippuria. Gnam!

Tänä syksynä Italian radioaalloilla ei ole voinut välttyä kuulemasta roomalaislaulaja Claudio Baglionia.

Tyylikkäästi harmaantunut Baglioni on saanut italialaisäitien ja tyttärien sukat pyörimään hämmentävän hysteerisillä kierroksilla jo viidellä eri vuosikymmenellä - and still going strong..

Teksti löytyy täältä.

Olen joutunut käymään pieniä sisäisiä kamppailuita sen suhteen, kirjoittaako harvinaisista visiiteistä suomalaisiin italialaisravintoloihin vaiko eikö.

Tässä vuosien varrella on nimittäin päässyt käymään niin ikävästi, ettei tällaiselle muinaiselle buffet -pöytien syömäkuningattarelle enää maistu ihan mikä tahansa. Edes rekkamiehelle sopiva annoskoko ei ole vuosiin ollut täydellisen ravintola-aterian tae.

Se on niin väärin.

Ja mikä ikävintä, minusta on tullut myös aika valitettavan kriittinen.

Siis minusta, joka rakastan ruokaa yli kaiken.

Se ei ole kerta kaikkiaan reilua.

Niinpä löydän itseni hieman tukalasta tilanteesta sen suhteen, mitä italialaiseksi itseään kutsuvan ravintolan ruoalta saa kohtuudella vaatia.

Peston, aurinkokuivattujen tomaattien, pinjansiementen ja oliivien lisäksi, tietysti.

Nehän nimittäin näyttävät riittävän tekemään ruokalistasta italialaisen lähes paikassa kuin paikassa.

Päätin kuitenkin rohkaistua ja ottaa kynän käteen sekä askeleen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ravintolakäynnistä kirjoittamalla. Kun siihen tuli niin sopiva mahdollisuus visiitillä helsinkiläiseen italialaisravintolaan Italoon, joka on avattu Forumin kauppakeskuksen vastaremontoituun ylimpään kerrokseen.

Sillä eikö se mennyt niin, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Ja niin kauan kuin on toivoa, on mahdollisuus, että joku päivä elämä yllättää iloisesti.

Vaikkapa lähes täydellisellä italialaisravintolalla täällä Helsingissä.

No. Totuuden nimissä on sanottava, että kun selvisi, että kyseessä on vihreän bonuskortin ravintola, odotuksen taso asettui asteikolle maltillinen.

Tai oikeastaan sen alle.

Se on kauheaa. Mutta niin se menee.

Eikä siinä kamalasti auttanut se, että ravintola oli oikeinkin sievä ja viihtyisä, ei siis lainkaan kauppakeskusmainen.

Ja suomalais-italialainen joukkomme mahtui sinne syömään sen kummemmin etukäteen varaamatta.

Se se vasta sydäntä lämmitti.

No mutta siihen tärkeimpään, eli ruokaan.

Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Sen lisäksi, että Italossa oli tarjolla tietysti pizzaa (sitä asiakkaat näyttivät ennen kaikkea myös tilaavan), mukavasti tablettiin mahtuvalla ruokalistalla oli maltillisesti vaihtoehtoja italialaisaterian pääkategorioista; antipasti (alkuruoka), insalate (salaatti, joka oli taipunut ruokalistalla saladeksi selvyyden (?) vuoksi), pasta, carne&pollo (liha&kana), contorni (lisuke), ravioli&risotto, pesce (kala) ja dolci (jälkiruoat).

Lähempi tarkastelu sen kuitenkin taas paljasti, että ihan oikeiksi italialaisiksi annoksiksi luettavia pääruokia oli aika kiltisti laskettuna viisi.

Mutta, olihan niissä muissa annoksissa sitten niitä aurinkokuivattuja tomaatteja. Ja pinjansiemeniä.

Hupsista!
Sardinialaiskaverien mukaan yksi osa Italiaa tuppaa monilta kartantekijöiltä unohtumaan..

Viinilista näytti harvinaisen symppikseltä - ainakin tällaisen karttoja rakastavan viininoviisin silmiin. Ja viinejä oli valittavana mukavan monipuolisesti eri puolilta Italian niemimaata.

Lasillisen ja pullon välimaastoon oli poikkeuksellisesti tarjolla annoskooksi myös karahvillinen (0,36l) viiniä. Se oli ainakin itselleni mukava uutuus kotimaan ravintoloissa.

Listalla oli miesten iloksi myös muutama italialaisolut (Peroni&Nastro Azzurro) pizzan kyytipojaksi.

Pizzojen täytteet olivat kuulemma ihan ok. Vaikka yhdistelmät olivatkin täälläkin enemmän suomalaistettuja kuin tyypillisesti italialaisia.

Ja oliveja löytyi yllin kyllin myös pitsoista.

Ehkä niillä korvattiin basilika, joka oli ravintolasta päässyt loppumaan.

Mutta se tärkein, eli pohja.

Sepä oli semmoista tavallisen tönkköä. Ei hyvää muttei niin huonoakaan, että jäisi nälkäiseltä ihan syömättä.

Perus.

Ja tomaattikastike. Olisikohan ollut jotain kevyesti etikkaista valmiskastiketta.

Perusjuttuja sekin.

Valitettavasti.

Oliiveista puheen ollen. Pahin nälkä talttui mukavasti pöytään tuodun leivän ja oliivipateen voimin.

Pointsit siis siitä, että levitteessä oli pikkaisen käytetty mielikuvitusta, vaikka se aika hurjalle tuoksahtikin.

Kumpa ravintolaleipäkin kokisi joku päivä pienen renessanssin tässä esikypsennösleipomoiden luvatussa maassa.

Pikkukavereille leipä kuin leipä ja pizza kuin pizza maistui kyllä ihan ongelmitta..

Primo (risotto, pasta, keitto) on pitkällä italialaisella aterialla ajateltu erilliseksi annokseksi, jonka ei itsessään tarvitse täyttää, seuraahan perässä vielä secondo (liha, kala, kana).

Ravintolassa primon kuitenkin pitäisi riittää pääruoaksi. Ainakin, jos hinta antaa moiseen toiveikkuuteen osviittaa.

Italossa annoskoko näytti olevan vähän niillä rajoilla. Ihan tosissaan nälkäiselle risotosta olisi saattanut tulla kiukku.

Puolikas grillattu kana oli oikeinkin maukas. Tosin olisin toivonut listalla erikseen mainittua salsa verdeä olevan jossain muuallakin kuin vain kanan pinnassa.

Lautasella oli myös contornoksi (lisuke) tilattu salaatti. 20€:n kana olisi ollut varsin surullinen annos ilman tuota lisukettaan.

Ainakin contorno -ajatusta oli siis menestyksekkäästi sovellettu italialaisesta ravintolakulttuurista. Vaikka ihan oikeasti risotto ei contorno olekaan.

Jälkkärit ja kahvit käytiin tällä kertaa ottamassa toisaalla, vaikka listalla olisi ollutkin mm. varsin mukava kokoelma eri jäätelömakuja.

Kahveja varten näytti käytössä olevan kapselikeitin.

Kaiken kaikkiaan Italo oli jälleen yksi varsin heikosti italialainen lisä pääkaupunkimme italialaisravintoloiden joukkoon.

Eikä sitä oikein muuta enää osaa tulokkailta odottaakaan. Valitettavasti.

Sillä eipä sieltä joukosta kamalasti muita löydy kuin paikkoja, joissa käytyään sitä miettii eikö oikea italialainen ruoka maistu suomalaisille, vai miksi ihmeessä italialaisina ravintoloina pitää edelleen markkinoida näitä näennäisitalialaisia ristorantteja?

Ja kuka saisi vähän rotia italialaisiksi kutsuttujen ravintoloiden peston, pinjansiementen, aurinkokuivattujen tomaattien ja - uskomatonta että saatan sanoa jotain tämänkaltaista - oliivien käyttöön?

Näin.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kyllä siellä(kin) nyt söi ennen kuin selkäänsä otti.

Italo löytyy Forumin kauppakeskuksen 3. kerroksesta.

Pääruokien hinnat vaihtelevat 10,90€ (pizza) - 25,00€ (pihvi) välillä. Lisukkeet (contorni) 4€.

Ravintola on avoinna ma-to klo 10-23, pe-la 10-24 ja su klo 12-22.

Prima il dovere, poi il piacere. Pienen työperäisen poissaolon jälkeen on taas koittanut paluu huvin pariin - pahoittelut venähtäneestä radiohiljaisuudesta!

Kun yhtäkkiä vuosi on tullut jouluun ja on aika hiljentyä ensimmäiseen adventtiin, niin mikäpä olisi osuvampi ajankohta ottaa käsittelyyn tällainen herkkä ja kaunis aihe..

Nimittäin silloin, kun italian kielen puhuminen vielä jännitti ja sitä oli muutenkin enemmän tai vähemmän H. Moilasena erinäisissä tilanteissa, elegantti panokseni keskusteluun meni usein näin:

Oikean käden sormet suppuun ja ylös päin. Viuhdo kättä edes takas otsa hieman kurtussa.

Tämän oli ymmärtääkseni tarkoitus ilmaista jonkin sortin hämmästystä.

Italialaisen mielestä käteni taas olisi voinut tilanteesta riippuen sanoa myös seuraavaa:

"Mitä v***a sä oikeen lätiset?"

Onneksi näitä turistin imitoimia käsimerkkejä katsottiin aina vain pikkaisen huvittuneena, eikä minään loukkauksina tai potentiaalisina sodanjulistuksina. Vaikka elekielen merkistöstä potentiaalia moiseen löytyisikin.

Nyt kun noista ensimmäisistä harjoituksista on kulunut useampi treenivuosi, puhun edelleenkin italiaa ei niin justiinsa, ja vähän oppineemmassa seurassa voisi heikolla hetkellä tulla houkutus pistää hanat kiinni ja jäädä mykkänä nolostelemaan sukujen ja lukujen iloista sekamelskaa.

Jos sille tielle lähtisi.

Mutta eihän se kannata.

Sen sijaan kannattaa häpeilemättä antaa vaan palaa. Pistää suu porisemaan ja lisätä vielä pökköä pesään päästämällä kädetkin puhumaan. Se alkaa kummasti luonnistua, vaikka olisi tällainen puinen pökkylä.

Jotta käsien kertomasta pääsisi vähän hajulle, kuivaharjoitusmateriaaliksi sopii mainiosti animaattori Alfredo Cassanon (www.alfredocassano.com) piirtämä italialaisen elekielen kieliopin lyhyt oppimäärä.

Siispä muistiinpanovehkeet esiin, sillä näin pistetään kädet puhumaan (luonnollisesti myös silloin kun ollaan puhelimessa)!

Muutama huomio liittyen elekieleen. Usein eleisiin kuuluu olennaisesti myös tietty ilme tai äännähdys. Kannattaa kiinnittää huomiota myös pään asentoon sekä toisen käden rooliin.

I don't care eli "Ihan sama" -eleessä tulee ehdottomasti roikottaa suunpieliä alaspäin. Ja käsi siis pyyhkii nopeaan tahtiin leukaa altapäin.

Miten yksinkertaista. Ja tehokasta.

If you could only imagine.. "Tietäisitpä vain" - eleeseen kuuluu taas ehdottomasti mielihyvää kuvaava mmmmmmm -äänne sekä pään kallistus. Eikä pieni mairea hymykään pahaa tee.

Kannattaa kiinnittää huomiota myös Go away "Häivy!" ja Let's go "Lähdetään" -merkkien eroihin. Silloin kun tyyppiä ollaan lähettämässä muualle sormet on pystysuorassa ja liike menee alhaalta ylös. Silloin kun taas oman porukan on aika lähteä liikkeelle, käsi on vaakasuorassa ja efektiä voi tehostaa pikku vihellyksin.

Pelkoa (shitted your pants..) merkitsevässä eleessä avataan kämmentä, mutta sormet pysyvät kiinni toisissaan. Hyvin lähellä on isoa ihmisjoukkoa kuvaava ele, jossa kämmentä avataan, mutta sormet auki.

Ja sitten tuo symppis Forget it, joka otetaan käyttöön silloin kun idea tai henkilö on jokseenkin hullu. Kasvojen edessä puolelta toiselle heiluva käsi kuvaa toden totta varsin tyylikkäästi sitä, kun asia tai ihminen on tavalla tai toisella hieman häilyvä, vai mitä?

Ja ihan vain sivuhuomautuksena. Kuten käsimerkeistä huomaa, eleganssi on italialaisista joskus aika kaukana..

Näistä "Umma umma" lienee vaikein ymmärtää. Aumm tarkoittaa jotain niinkin jokapäiväistä, kun jotain hieman lain ohi menevää, josta on sovittu salaa pienen porukan kesken. Kyllähän me tiedämme..

Mazzate! -elettä käytetään silloin, kun joku olisi vähän piiskan tarpeessa.. Käsi viuhtoo siinä hieman diagonaalissa.

Dead eli kuollut -elessä sormet imitoivat papin sormia; ele lienee peräisin papin antamasta viimeisestä siunauksesta.

Italialaisten ironia saattaa joskus hieman haavoittaa, ellei siihen suhtaudu riittävän kevyesti. Suomessa toisten pikku mokien edessä ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, Italiassa taas vaikka tarjoilijan käsistä livenneet lautaset saavat aikaan aplodimyrskyn. Huono huumori kuitataan kutittelemalla omaa kainaloa ja nauraen samalla tekonaurua naamalla tympeä ilme.

Totta puhuakseni. Italialaisen huumorin kanssa minulla on vielä opettelemista..

Long time ago, eli joskus muuuuuinoin tapahtuneista asioista puhuttaessa elettä vahvistetaan susimaisella ulvonnalla uuuuuuuuuuuu…

Ja tämä viimeinen. Esimerkki eleen käytöstä löytyy Fellinin Amarcord -elokuvasta, jossa isoisä kertoo viriilistä isoisästään ja näyttää mallia mihin tapaan isoisoisä jaksoi painaa..

Ja päätellään tutustumiskierros "elegantisti" muutamaan miehiseen eleeseen. Mitäpä tässä italialaisten kielenkäytön kanssa muutakaan voi..

Angry eli vihainen -eleessä sormien liikkeessä tietysti kuvaillaan sitä, miten "housuissa pallit pyörivät raivosta" ("mi girano le palle").

This long - eleellä voi tilanteen vaatiessa näyttää miten isoa patukkaa on kulloinkin tarjolla.

Ja tätä viimeistä elettä pääsee takuulla ihastelemaan ainakin jalkapallo-otteluiden televisioinneissa, joissa kannattajat näyttävät vastustajalle närhen munat (eleessä kädet viedään terhakasti alas kehystämään nivusia).

Tässäpä lienikin sitten ne tärkeimmät..

Così parlò Bellavista -elokuvasta vielä näyte siitä, miten käsien kieltä ei kahlitse edes käsiraudat (kohtauksessa vanhempi rouva saa vangilta kulkuohjeita).

Ja koska kertaus on opintojen äiti, tärkeimmät eleet löytyvät myös tältä Carlo Aurucci -nimisen herrasmiehen opetusvideolta.

In bocca al lupo con gli studi!

Silloin kun Italiassa pyrki vielä viimeiseen asti välttämään ostotapahtumia, joissa olisi ollut pakko kommunikoida, oli suorastaan sankarillinen teko mennä hankkimaan palanpainiketta tavola calda -tyyppisestä ruokapaikasta.

Tavola caldahan on sellainen lähes painajaismainen paratiisi, jossa on tarjolla mittava määrä erilaisia herkullisia italialaisia arkiruokia, joista sitten pitäisi vauhdilla keksiä itseään sillä hetkellä puhuttelevin ateriakokonaisuus.

Periaatteessa helppo ostotapahtuma menee niin, että näkyville vitriiniin asetelluista valmiista ruokakaukaloista vain nopeasti osoitetaan ja/tai nimetään ne ruokalajit, jotka aterialla haluaa nauttia (hinnat ovat per annos/painoyksikkö [l'etto = 100g], vaihtoehdot löytyvät yleensä listattuna seinälle) ja koko satsi sitten muilutetaan tiskille- tai kassallemaksun jälkeen saman tien pöytään syötäväksi.

Mutta tällaiselle hämäläiselle parhaassa tapauksessa takaa (sivuilta, ylä- ja alapuolelta) tunkevat kanssa-asiakkaat tekivät tilanteesta kevyesti stressaavan. Ja oma vuoro "jonossa". Sitä tuskin tuli, ellei sitä ottanut väkisin.

Varsinkin, jos paikalle osui parhaaseen lounasaikaan.

Klo 13.00 that is.

(Italialaisten lounasajan mukaan voi muuten jopa synkronoida kellonsa. Olen kokeillut. Toimii.)

Mutta lienee sanomattakin selvää, että tavola caldoihin oli vain uskaltauduttava murkinoimaan, jos sellainen sopivalla hetkellä kohdalle osui.

Sillä mitäkö sitä nyt ei olisi kestänyt saadakseen palkinnoksi herkullisen, edullisen ja pikaisen tankkauksen..

Oman tavola calda -taipaleeni käynnistymisessä tämä nyttemmin ihan kotiruoaksi taipunut lisuke oli keskeisenä avaintekijänä.

Herneitä&pancettaa - Piselli e pancetta (2 hengelle)

200g (pakaste)herneitä
1 pieni sipuli
50g pancettaa (tai pekonia)
mustapippuria
oliiviöljyä
(1/2 dl valkoviiniä)
n. 4 dl kasvislientä

1. Jos käytät pakasteherneitä, ota herneet sulamaan n. 30 min. ennen kokkausta.

2. Hienonna sipuli, ja laita se kuullottumaan oliiviöljyyn paistinpannulla.

3. Leikkaa pancetta pienehköiksi paloiksi, ja lisää pannulle läpikuultavaksi kypsentyneen sipulin joukkoon.

4. Pancettan saatua hieman väriä pintaan (varo, ettei sipuli pääse kärtsäämään), lisää pannulle myös herneet. Laita samaan syssyyn toiselle levylle kattilaan kiehumaan kasvislientä.

5. Kun herneistä irtoava neste on haihtunut, lisää pannulle valkoviiniä ja anna padan porista ja nesteen haihtua. (Jos valkoviiniä ei tähän hätään löydy, se ei haittaa.) Anna herneiden sitten jatkaa kypsentymistään pikkaisen matalammalla lämmöllä ja lisää kasvislientä vähän kerrassaan koko kypsennyksen ajan, jotta herneet eivät pääse kuivumaan.

6. Kun herneet ovat olleet pannulla noin vartin, kannattaa kokeilla alkaako kypsyys olla kohdillaan. Purkkiherneet kypsyvät nopeammin, tuoreilla (ja isommilla) herneillä aikaa saattaa kulua pitempään. Lisää sitten ripaus pippuria ja suolaa tarpeen tullen.

7. Nauti herneherkku lämpimänä vaikkapa paistin lisukkeena. Nämä herneet istuvat mainiosti myös joulupöytään perinteisten purkkiherneiden sijaan.

Buon appetito!

Italiassa tänään 8.12. juhlistetaan Festa dell'Immacolataa (joka on muuten pyhäpäivä myös arkena), eli Madonnan synnitöntä sikiämistä. Tänä katolisena juhlapäivänä paavilla on tapana tupsahtaa joulukaupoilla pyörivien kansalaisten joukkoon ja käydä tervehdyskäynnillä espanjalaisten portaiden vierellä sijaitsevan Madonnan patsaan luona.

Italialaisperheissä joulukuun kahdeksannesta käynnistyy tavallisesti varsinainen jouluaika, sillä vapaapäivä on oiva ajankohta koristella kotien joulukuuset ja rakentaa seimi kodin paraatipaikalle odottamaan jouluyönä pedillensä saapuvaa Jeesus-lasta.

Ja kuunneella joululauluja. Tietysti.

Niin kuin kuvioihin näin vuoden pimeimpään aikaan kuuluu, myös eilen tuijotin lamaantuneena kohti sitä nurkkaa, joka on taloutemme television hallinnassa.

Jonkun valon voimalla näiden iltapäivien pimeyttä vastaan on taisteltava!

Mutta eilen tv:n katsojalle oli tarjolla oikea onnen tunti, sillä Teema hellitteli Italianystävää kerrassaan hienolla ohjelmalla "Shakespeare Italiassa".

On siis suorastaan kaamosajan kansalaisvelvotteeni kertoa, että tämän hienon kaksiosaisen sarjan ensimmäinen jakso on katsottavissa Yle Areenassa vielä viikon ajan. Sillä jos se jäi eilen näkemättä, voisin vallan sanoa, että se kannattaa katsoa. Erityisesti siinä tapauksessa, jos Italia on parkkeerannut sydämeen.

Erityisen syvällä läikähti ohjelman loppupuolen kuvat Venetsiasta.. Oi, sinne on ihmisen takaisin pääsemän.

Tässä sitä odotellessa hieman tunnelmia joulukuisesta Venetsiasta vuosien takaa..

Gondolit Dugen palatsin edustalla ovat Venetsianmatkaajan Eiffel-torni.

Piazza San Marcon legendaariset pulut ottavat kontaktia turisteihin.
Ja jos ei tässä ollut tarpeeksi kontaktia, mukaan oli otettu vielä vähän siemeniä..
Penkit ovat muuten tulva-aikaan Venetsian kaduille roudattavia "polkuja", eli passerelle.

Canal GrandeRialton sillalta nähtynä.

Palazzo Ducale ja ihanasti puluista autioitunut Piazza San Marco.

Yöaikaan Venetsian kanaalit huokuvat mystiikkaa..

..päivänvalossa ne taas hehkuvat romantiikkaa.

Karnevaalien kaupungissa naamio on matkamuisto nro. 1.

Tässä italialaisten oman Callaksen, Renata Tebaldin versio Verdin Othello -oopperan Ave Mariasta, jota ohjelmassa venetsialais-piazzalla lauloi Olena Kharachko.

Teksti löytyy täältä.

Mikäli jonkun muunkin mieli halajaa Venetsiaan, Finnair lennättää perille suoralla lennolla kesäisin. Venetsia on majoituksiltaan varsin kallis, oma majapaikkamme oli varsin epäromanttinen, mutta hinnaltaan & sijainniltaan mainio Istituto San Giuseppe. Ruokapaikoista tunnelmallisin taas taisi tuolloin olla La Patatina San Polo -sillan kupeessa. Lisää Venetsiasta löytyy mm. täältä.

No niin. Joulu ei voi olla enää kaukana.

Meidän kotona pyörivät jälleen kyyniset italialaiset jouluelokuvat.

Ja kaikkien jouluelokuvien kuningas, televisioitu teatteritaltiointi napolilaisen Eduardo De Filippon näytelmästä "Natale in Casa Cupiello" (Cupiellojen joulu) on sekin läpikärsitty.

Argh, miten voinkaan inhota sitä!

Ja miten joku toinen taas rakastaa.

Viimeistään tässä kohtaa näytelmää leikkaa NIIN kiinni.

Joka kerta.

Ja joka ikinen joulu vyöryy äänihuulille kyltääntynyt "Oh my God!!!" ihan siinä samassa kohtaa.

Ja aina se niin huvittaa tuota italialaista.

Hullua porukkaa. Molemmin puolin ruutua.

Jouluperinteiden aatelia.

Tuossa inhoamassani näytelmässä on tärkeässä roolissa kuitenkin yksi italialaisen jouluperinteen kulmakivistä, nimittäin seimi. Ja vaikka meidän kotiin ei seimeä koskaan olekaan rakennettu, niin kai sekin joku päivä vielä jouluperinteisiimme listataan.

Vaikka se kuulemma tarkoittaa sitä, että miehestäni on tullut vanha. Tai vähintään aikuinen.

Sitä odotellessa..

Siitä huolimatta, että omasta kotoa tuo aikuisten (miesten) nukkekoti uupuukin, olen niihin aivan lääpälläni. Jouluisin on päästävä aina tutkailemaan roomalaiskirkkojen seimiä (presepi), josko sieltä löytyisi juuri sellainen oikeanlainen tunnelmallinen seimi, joka vuosia sitten lumosi astuessani Via della Conciliazionella (Pietarinkirkolta joelle vievällä kadulla) sijaitsevaan Santa Maria in Traspontina -kirkkoon.

Valitettavan köyhästi on oikeanlaista tunnelmaa viime vuosien seimistä enää kuitenkaan löytynyt.

Paitsi nyt. Helsingissä!

Pääkaupunkiimme rantautunut italialaisseimien näyttely oli nimittäin niin ihana, että se korvasi laihat menneet seimivuodet.

Menkää siis ihmeessä tuota rakkautta suurinta katsomaan jos vain kynnelle kykenette!

Ja jos Helsingin tuomiokirkolle on turhan pitkä matka, tässä muutama mukaan poimittu makupala italialaisseimien kiehtovasta maailmasta.

Italialaispyhimys Franciscus Assisilainen vaikuttui aikoinaan pyhiinvaellusmatkallaan erään puusepän pojan synnyinseuduista siinä määrin, että syntyi ajatus luoda sama tunnelma pienoiskoossa myös kotona Italiassa.

Ja tapahtui niinä päivinä, että seimi sai alkunsa.

Yhä edelleen seimien peruskuvastoista löytyy viitteitä joulun alkuperäisen juhlakalun vaatimattomiin lähtökohtiin ihan tavallisen puusepän poikana.

Mutta ihan minimissään itseäänkunnioittavassa seimessä tulee olla ylläolevan kokoonpanon.

Vauveli asetellaan pedilleen tavallisesti jouluaaton huipennukseksi keskiyöllä, harrasta joululaulua laulavan, joulunjuhlijoista koostuvan "discojunan" saattamana.

Kaikkein täsmällisimpien seimenrakentajien seimisettiin sen sijaan kuuluu kolme erikokoista itämaan tietäjien ryhmää.

Yksi pienikokoisten tietäjien ryhmä, joka alkaa lähestyä syntymäpaikkaa kauempaa seimen laidalta seimenpystytyksen alkuaikoina.

Joulun tienoilla pienet ukkelit korvataan keskikokoisilla, jotka ovat jo huomattavasti lähestyneet the paikkaa.

Ja Loppiaisena 6.1. miehet ovat viimein seimen äärellä täysikokoisina.

Hmm.. Ja näissä tietäjissä lienee se perimmäinen syy miksi Loppiaista meidän työtekijöiden iloksi juhlitaan.. eller hur..?

Kunnon nukkekoti -otteella rakennetuissa seimissä on syntymäjuhla tuotu keskelle seimenrakentajien arkea (tai siis sitä muutaman vuosisadan takaista arkea, jolle seimet edelleen rakennetaan).

Ja parhaimmillaan seimien pienoismaailma on rakenneltu arjenmakuiseksi pienintä yksityiskohtaa myöten.

Tässä entisajan Roomaan (Roma sparita) sijoitettu seimi lunttukauppiaineen.

Ja yhteen kadunkulmaan on syntynyt, kas, vapahtaja.

Joulun päähenkilöiden lisäksi paikkakunnasta - ja sen mukaan hieman muuttuvista maisemista - riippumatta seimien perusporukkaan kuuluvat mm. pyykkärinaiset (le lavandaie).

Ja tietysti nukkuva Benino (Benino che dorme)..

Sekä tottahan nyt toki myös paimenia.

Napolilaisseimissä lienee parhaat bileet.

Ja seimien meno ja yksityiskohtien laatu on Napolinkorkeudella muutenkin ihan omaa luokkaansa.

Jos satut visiteeraamaan Napolissa, kannattaa muuten tsekata seimien, seimihahmojen ja -tarvikkeiden kauppaan omistautunut katu San Gregorio Armeno. Se on ihanan pimeä paikka!

Joulun alla nimenomaan tuolla Napolin seimikadulla muuten selviää ketkä ovat olleet vuoden puhutuimpia henkilöitä (Napolissa), sillä sehän tarkoittaa luonnollisesti mukaanpääsyä seimien henkilögalleriaan. Omat paikkansa seimissä on TIETYSTI Berlusconilla ja Montilla, mutta onpa mukaan päässyt myös showtyttö Belén ja moni muukin hyvin seimimäinen hahmo..

Nämä ruokapuolen miniatyyrit herättävät väistämättä sisäisen pikkutytön.

Oi kumpa omalla Barbella (tai oikeastaan Daisylla) olisi ollut tällaiset tarjottavat!

NÄISTÄ nyt puhumattakaan!

Ja haa! Nuo Sisiliassa nautitut super-kiviset Intian viikunatkin (Fichi d'India) ovat päässeet seimifruttarolon (vihanneskauppiaan) kärryyn!

Jos (ja kun) se päivä koittaa, että täytyy päästä tällaista omaa seimipesää rakentamaan, niin seimenrakennuksessa pääsee loistavasti alkuun myös Rooman Piazza Navonan joulumarkkinoiden tarjonnalla.

Italialaisen seimitaiteen ja -perinteen näyttely 9.12.2013 – 6.1.2014
Tuomiokirkon krypta, Kirkkokatu 18. Vapaa pääsy

Avoinna
Ma - la klo 10–17
Su klo 12–18

Poikkeukset
La 14.12. klo 14–18
26.12. Tapaninpäivä 12–18
1.1. Uudenvuodenpäivä klo 12–18
6.1. Loppiainen klo 12–18

Ja ihan vaan tiedoksi.. Tuo joulunalusaikoina rassaava tv-teatteriesitys on tuonut tietoisuuteeni myös tällaisen toisen (etelä)italialaisen joulukauhistuksen. Nimittäin säkkipillityyliin tärykalvoja koettelevat zampognarit, joiden musisointi on peruja entisaikojen paimenilta.

Buon ascolto ja rentoa joulunodotusta!

Eilen nokat käännettiin kohti Italiaa ja pikkuperheemme perinteistä roomalaista joulubreikkiä.

Ja välittömästi sinivalkoisten siipien saavutettua Fiumicinon lentokentän, alkoi henkinen ja fyysinen valmistautuminen joulun syöpöttelyihin.

Niinpä matka jatkui niiltä sijoilta kohti Rooman omaa Beverly Hillsiä Pariolia (jossa sijaitsee muuten Suomen suurlähetystökin), jonka pääkadun Viale Pariolin varresta löytyy kokoelma tyylikkäitä ravintoloita.

Näistä houkuttelevista vaihtoehdoista oma määränpäämme oli Italia-California fuusioksi ymmärtämäni Duke's ravintola, joka on kuulemma yksi tämän hetken hot spoteista. Sekä varsin "posh", niin kuin Parioliin kuuluukin, drinkkibaari.

Mutta kyllä sinne yksi räjähtänyt lentomatkustaja kuitenkin solahti sen kummemmitta nenänvarttapitkin -katseitta.

Ei paha.

Tietysti, kun Italiassa ollaan, aina hieman mietityttää kannattaako arvokkaita ruokailumahdollisuuksia käyttää maistelemalla ruokia, jotka eivät ole italialaisia.

No mutta. Eipä sitä tullut kovin kauaa kipuiltua enää sitten kun tämä kotitekoisilla nachoilla kruunattu texmex -herkku oli istahtanut pöytään.

Olihan kaikki - italialaista ruokaa tai ei - tehty alusta saakka itse. Ja kunnon raaka-aineista.

Kerrassaan nautinnollista.

Samoin kuin naapuripöytien annosten vakoilu.

Siinä muiden bisneksiä urkkiessa tuli bongattua myös ehkä kaikkien aikojen näyttävimmät salaattiannokset.

Alkuruoaksi piti tietysti maistaa Duke'sin kovasti hehkutettua angus-härän tartaria.

Eikä se rapsakkaalla mininuudelipedillä lekotellut ja tuoreella tomaatilla&korianterilla piristetty liha kauaa päässyt lautasella lämpeämään. Herkkua oli, vaikka maistelumenun pienempi annoskoko olisi saattanut olla vielä toimivampi vaihtoehto.

Ihan viime haarukallisilla alkoi nimittäin veto harmillisesti vähän jo loppua.

Ei makeaa mahantäydeltä. Niinhän se vanha viisaus sanoi.

Listalta löytyi sievä alkupala myös sushin ystäville.

Niin kansainvälisiin sfääreihin ei nyt kuitenkaan tämä tyttö lähtenyt, ja pääruoaksi piti saada ihan oikeaa italialaista ruokaa.

Hummeripastaa siis, grazie.

Kevyesti korianterilta ja naapurin lautasen barbecue -kastikkeelta maistuva hummerispaghetti oli kerrassaan maistuva fuusio.

Hummeriakin oli juuri sopiva määrä, ja semmoisessa muodossa, että kehnompikin käsittelijä onnistui omat lihansa irrottelemaan ilman, että kuoret lentelee pitkin pöytiä..

Harvinaislaatuisesti koko joulun&uudenvuoden pyhiksi ovensa sulkevan ravintolan henkilökunta oli pukeutunut asianmukaisesti tonttulakkeihin.

Duke'sin henkilökunta ja palvelu oli muuten ihan erityismaininnan arvoista. Sekä menu että viinilista - ja näiden yhdisteleminen - sujui omalta tarjoilijaltamme sutjakkasti. Ja väsymättömän ystävällisesti.

Sen mitä viininmaisteluiltani nyt onnistuin puolella korvalla kuulemaan..

Jälkkärikolmikko kiersi pöytää valonnopeudella.

Minttua ja mandariinia yhdistelevä jäätelöannos oli oma suosikkini.

Passionhedelmää ja kolmea suklaata yhdistävä leivos maistui erityisesti anopille.

Omenatortusta oli lähes muisto vain jäljellä, kun oma vuoro koitti.

Hyviltä siis maistuivat.

Mutta tällaiselle suolaisen ystävälle jälkiruokakieroksen hienoin veto oli kyllä tämä.

Sokeritorni, josta jokainen kahvittelija saattoi valita juuri omia makunystyröitä sopivimmin kutittelevan makeuttajan.

How sweet!

Duke’s
International Restaurant & Bar
Viale Parioli, 200
00197 Roma

Pöytävaraukset (valitettavasti puhelimitse..) p. +39 06 8066 2455

Nyt on hyökättävä pihamaalle ennen kuin ennustettu supermyrsky tulee ja valtaa Italian niemimaan..

Mukavaa sunnuntaita!

Aurinkokuivatut tomaatit mintulla

Sikahyvät Scaloppine al limone

Pasta juttu

Mystinen Fiumicinon pikkukaupunki

Soffritto - soppien ja soossien sielu

Italialaisten jauhelihakastike Ragù alla Bolognese

Kukkakaalintuoksuinen kotiinpaluu

Viininjämät meni pipariksi

Omppurisottoa ja italialaista elämänviisautta

Kun jääkaapissa on vain valo..

Hävikkiviikko - Punaviinissä paistetut perunat

Hävikkiviikko - Acquacotta

Hävikkiviikko - Frittata di Spaghetti

Hävikkiviikko - Pesto fenkolinvarsista

Italoa ihmettelemässä

Italialaista elekieltä

Tavola caldan aarteita - piselli e pancetta

Venetsia mielessäin..

Seimien pauloissa

Roomanloman lähtölaukaus Duke'sissa